Demokratiapäivä 2017 – kuinka nuoret saadaan äänestämään maakuntavaaleissa?

Osallistuin Demokratiapäivään 17.10., jonka aiheena oli demokratia muuttuvissa rakenteissa. Nyt keskityttiin maakuntien rakentamiseen ja siihen, kuinka kuntalaiset voivat demokratian periaatteen mukaisesti olla mukana uudistustyössä. Lähdin Kuntatalolle erityisesti kuulemaan, kuinka nuoret ovat mukana tässä meidän suuressa rakenneuudistuksessa.

Aamupäivän ohjelma avasi keskustelua maakuntauudistuksesta sekä niistä poliittisista vastavoimista, jotka vaikuttavat kokonaisuuden muotoutumiseen. Tulevaisuuden maakunnilla on paljon valtaa, mutta onko viesti siitä saavuttanut kansalaiset? Toteutuuko demokratia, ja innostavatko maakuntavaalit kansalaisia vaaliuurnille lokakuussa 2018? Aamupäivän yksi tärkeä anti oli Tampereen yliopiston emeritusprofessori Risto Harisalon puhe, jossa hän muistutti arvojen ja dialogin merkityksestä.

”Kansakunta kaipaa vahvaa, eettistä keskustelua aikamme ongelmista ja vähemmän sitä, että joku tuputtaa meille ratkaisuja.”

Juuri niin, mutta kun me suomalaiset olemme niin ratkaisukeskeistä kansaa, että emme ehdi diskuteeraamaan. Vuonna 2010 Suomen maabrändivaltuuskunta esitti, että Suomi profiloituisi maailman ongelmien ratkaisijana. Harisalon mukaan vaarana on, että uudistus sirpaloituu erillisiksi ongelmiksi ja suunta katoaa. Kuka esimerkiksi muistaa uudistuksen alkuperäistä tavoitetta? Harisalo oli huolissaan siitä, että päättäjien kognitiiviset taidot eivät riitä enää hallitsemaan monimutkaista muutosprosessia.

Toimiva demokratia ei synny tyhjästä – riittääkö päättäjien osaaminen?

Kuntaliiton tutkimus- ja kehitysjohtaja Jenni Airaksinen jakoi Harisalon huolen päättäjien ja luottamushenkilöiden osaamisen riittävyydestä. Airaksinen kysyi puheessaan, minkälaista osaamista maakuntien tulevilla päättäjillä pitää olla, jotta demokratia saadaan toimimaan? Osallisuus ei synny tyhjästä, vaan on oltava yhteistä tekemistä ja kykyä motivoida asukkaat osallistumaan. Keskusteleva, innostava ilmapiiri edellyttää päättäjiltä kykyä luoda hyvät väestösuhteet kaikkien kanssa. Tarvitaan sietokykyä erilaisille ihmisille ja näkökulmille. Ei siis lähdetä ratkaisemaan mitään, etten kuin yhteistä ymmärrystä on riittävästi. Mikä tahansa diskuteeraaminen ja juupas – eipäs keskustelu ei riitä, vaan tarvitaan rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua.

Mallia moniarvoiselle ja moniulotteiselle yhteisölle Airaksinen ehdottaa otettavan vapaaehtoistyöstä, joka usein kykenee tarjoamaan ihmiselle paikan, jossa voi olla osa suurempaa kokonaisuutta. Tämä on ydintä myös Euroopan sosiaalirahaston Osallistamalla osaamista ohjelman hankkeissa, joissa tavoitteena on saada nuoret osallistumaan itselle merkityksellisellä tavalla. Niissä Airaksisen mainitsema yhdessä tekeminen liittyy kulttuuriin ja/tai liikuntaan ja tärkeinä toimijoina ovat nuorisotyöntekijät. Haasteena onnistuneissakin hankkeissa on hyvien käytäntöjen saaminen osaksi kuntien tai kolmannen sektorin toimijoiden arkea.  Yhtenä tärkeänä askeleena Airaksinen nosti esiin viestinnän ja dialogin: onnistumiset on tehtävä näkyväksi ja jalostaa tiedoksi, joka vaikuttaa päätöksentekoon.

Airaksisen ajatuksia voi lukea lisää hänen blogistaan Tulevaisuuden kuntia johtavat oppimiskykyiset moniottelijat – tämä koskee myös luottamushenkilöitä!

Maakuntalaki velvoittaa – innostuvatko nuoret?

Aamupäivän yleiskatsauksen jälkeen osallistuin Demokratiapäivän työpajaan, jossa Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton (Nuva) projektipäällikkö Aleksi Koivisto ja  projektisihteeri Ainomaija Rajoo kertoivat Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishankeesta. Tavoitteena on, että kunnallisten nuorisovaltuustojen nuoret pääsevät rakentamaan maakuntapäättäjien tuella omaan maakuntaan sopivia nuorten vaikuttamisen malleja.

Aleksi Koivisto, projektipäällikkö, Nuorisovaltuustojen liitto, Nuva ry. kertoo Maakuntauudistuksesta ja siitä kuinka heidän hanke on mukana uudistuksessa.

Mukana työpajassa oli myös nuoria kertomassa näkemyksistään ja omasta työstään nuorisovaltuustossa. Maakuntalaki velvoittaa tulevat maakunnat asettamaan maakunnallisen nuorisovaltuuston nuorten osallisuuden ja vaikuttamisen takaamiseksi. Tehtävä on haastava, sillä kymmenistä kunnista puuttuu vielä oma nuorisovaltuusto, joka on ollut lakisääteinen 1.6.2017 lähtien. Keskustelimme myös nuorten maakuntavaaliehdokkaiden tärkeästä roolista ja siitä, nuoria saisi äänestämään heitä. Puhujina olivat siis nuoret, joilla itsellään ei ole äänioikeutta tulevissa maakuntavaaleissa. Kyllä soisi myös näiden nuorten olevan mukana valitsemassa maakuntavaltuuston edustajia. Olisiko nyt aika laskea äänestysikärajaa? Se sähköistäisi maakuntavaaleja ja innostaisi varmaan myös nuoria käyttämään ääntään.

Lopuksi saimme nähdä Nuva ry:n työpajoissa tehdyt videoterveiset, jossa nuoret kertoivat omia mielipiteitään maakuntauudistuksesta. Minut laittoi hiljaiseksi nuorten huoli mielenterveyspalveluiden saavutettavuudesta. Aihe on polttavan tärkeä, mutta toivoisin kuitenkin etteivät mielenterveyspalvelut tulisi nuorille ensimmäisenä mieleen, kun kysytään maakuntien tulevaisuudesta.

Nuorisotyöntekijät avainasemassa nuorisovaltuustojen toiminnan onnistumisessa

Demokratiapäivän päätteeksi jäin pohtimaan mitä oli oppinut nuorten osallisuudesta kuntauudistuksessa. Tärkeintä oli kuulla, että Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. kehittää systemaattisesti nuorten osallistumista maakuntatasolla.  Työpajassa vierailevat 15- ja 17-vuotiaat nuoret puhuivat vakuuttavasti valtuustotyöstä ja siihen liittyvistä arvoista.  Tärkeä oivallus oli nuorisotyöntekijöiden tärkeä rooli nuorisovaltuustojen toiminnan onnistumisessa. Osaavatko nuorisotyöntekijät innostaa ja ohjata nuoria osallistumaan kuntien ja maakuntien nuorisovaltuustoissa?

Toinen huomio oli, että nuorten osallistuminen ei herättänyt suurta kiinnostusta Demokratiapäivän osallistujissa. Nuva ry:n työpajassa meitä oli alle kymmenen  ja suurin osa meistä työskentelee nuorten kanssa.

Tässä vaiheessa on hyvä palata aamupäivän suuriin teemoihin ja kysyä kuinka saamme nuoret mukaan keskustelemaan aikamme ongelmista? Miten luodaan yhteistä tekemistä, jossa eri ikäiset ihmiset osallistuvat kuntansa ja maakuntansa elämään?

Aikamme ongelmat on pysäyttävä sanapari, eikä soisi sen tarkoittavan ensi sijassa sotea ja maakuntauudistusta. Keskustelu rakenteista on tärkeää, mutta se ei saisi syrjäyttää keskustelua arvoista ja siitä mihin niillä rakenteilla pyritään.

Lopuksi vielä paluu Demokratiapäivän ensimmäiseen puhujaan eli oikeusministeri Antti Häkkäiseen, joka  peräänkuulutti  rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua niin asukkaiden kesken kuin myös kansalaisyhteiskunnan, päättäjien ja hallinnon eri tasojen välillä. Nyt pitäisi varmistaa, että nuoret ovat sankoin joukoin mukana tässä keskustelussa.

Linkkejä Demokratiapäivän aiheisiin:

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishanke

Nuorten osallisuus sote- ja maakuntauudistuksessa: akatemiatutkija Hanna Wass (video)

Maakunta haastaa demokratian – keskustelua ja osallisuutta tarvitaan lisää (Kuntalehti 17.10.2017)

Oikeusministeri Antti Häkkänen: Maakuntien syntyminen haastaa demokratian (Verkkouutiset 17.10.2017)

Demokratia tarvitsee rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua – Tulevaisuuden kyselytunti on yksi kokeiluista (SITRA, uutiset)

Blogiteksti on julkaistu myös Luova ja osallistava Suomi hankkeen sivulla 24.10.2017.

 

 

 

 

 

Advertisements

43 uutta opiskelijaa

Tänä syksynä minusta tuli 43 uuden kulttuurituotannon AMK-opiskelijan opettajatutor. Olen siis kuvassa näkyvän iloisen ryhmän tuki ja turva tulevat neljä vuotta. Vastuu opinnoista on tietenkin opiskelijoilla, mutta tutoropettajana autan jokaista luomaan oman henkilökohtaisen opintosuunnitelman ja toteuttamaan sitä vuosien kuluessa. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sitähän elämä ei ole. Tulemme kokemaan yhdessä varmaan monta iloista, jännittävää ja haastavaakin hetkeä.

Nyt on ensimmäinen intensiivinen orientaatioviiko takana ja moni on varmasti aika pyörällä päästään. Tunnelma oli mielestäni koko ajan rento, vaikka esittelimme tiukalla tahdilla opintojen sisältöjä, sähköisiä järjestelmiä, tiloja, opiskelijajärjestöjä ja tukipalveluita. Tärkeänä tavoitteena oli myös tuleviin opiskelijakavereihin tutustuminen ja hyvän työkulttuurin perustan luominen.

Opiskelijatuutorit luovat yhteisöä

Kiitokset rennosta ilmapiiristä ja opiskelijayhteisön luomisesta kuuluu ehdottomasti opiskelijatuutoreille. Heidän ansiostaan sain maanantaiaamuna eteeni ryhmän, joka oli jo edellisenä lauantaina tavannut piknikin merkeissä. Kuten kuvastakin näkyy, sai kameran takana oleva Juhana Salminen, ryhmän nauramaan. Muita tämän ryhmän tuutoreita ovat Hanna-Sofia Jauhiainen, Niko Rättö ja Riina Koponen. He ovat itse toisen vuoden opiskelijoita ja muistavat vielä hyvin minkälaista oli päästä kiinni kulttuurituotannon opintoihin ja tehdä ensimmäiset omat projektityöt.  Opiskelijat sitoutuvat tuutorin rooliin koko vuodeksi.

Opiskelijatuutorit kertoivat omista kokemuksistaa, veivät lounaalle, auttoivat hankkimaan opiskelijakortteja, avaimia jne. Vaikka olen tottunut fasilitoimaan tiimityöskentelyä oli välillä ihanaa vain seurata sivusta kun tuutorit saivat vielä toisilleen vieraat opiskelijat leikkimään ja tutustumaan toisiinsa. Yllätyksekseni huomasin, että meillä olikin tällä kertaa opiskelijoita ympäri Suomea. Ei ole ennen taineet mie ja sie kuulua Hämeentiellä, mutta nyt sekin on totta!

Paljon oli jo puhetta kulttuurituottajan työstä, ammatti-identiteetistä ja siitä kuinka tullaan hyväksi tuottajaksi. Samalla harjoiteltiin pienryhmissä tehtävien tekemistä, esittelyä ja palauttamista sähköiseen oppimisympäristöön. Oli hienoa kuunnella kuinka yhden vuoden kulttuurituotantoa opiskelleet tuutorit antoivat rakentavaa kritiikkiä esityksistä, kertoivat opinnoista ja vinkkasivat kuinka esityksiä voisi kehittää. Nyt kaikilla on jonkinlainen käsitys toistensa mielenkiinnon kohteista ja siitäkin kuinka opiskelupaikaksi valikoitui juuri kulttuurituottaminen.  Kuten yksi opiskelijoista totesi torstaina, vaikuttaa siltä, että kaikki ovat oikeassa paikassa ja opiskelevat alaa, joka on heidän sydäntään lähellä.

Psykologi, terveydenhoitaja ja pappi

Opiskelijatuutorit muistuttelivat oman hyvinvoinnin tärkeydestä opiskelijan arjessa ja orientaatioviikon lopussa saimme psykologin, terveydenhoitajan ja papin vieraiksi kertomaan Metropolian järjestämästä tuesta. Yksin ei kannata jäädä murehtimaan mitään, vaan kannattaa heti hakea apua. Eikä vain ahdistuksen tai sairauden iskiessä, sillä meillä papin voi kutsua vihkimään tai vaikkapa soittamaan kanteletta tupareihin!

Vaikka opiskelumotivaatio nyt onkin kaikilla katossa, oli hyvä jutella niistäkin päivistä kun ikkunoiden peseminen on houkuttelevampi vaihtoehto kuin opiskelu. Psykologien kielellä silloin on kyse sijaisstoiminnoista, jotka ovat välttämiskäyttäytymisen tavallisin muoto. Tutulta kuulostaa.

Vertaisoppimista

Jo ensimmäisellä viikolla kaikille vaikutti olevan selvää, että tuottajan on hallittava kokonaisuuksia, osattava organisoida, delegoida, aikatauluttaa, kerätä ja soveltaa tietoa. Konkreettisten ongelmien ratkomisen vastapainoksi on osattava visioida ja katsoa kauas. Rahastakin puhuttiin ja hyvin tunnistettiin eri sektoreiden ansaintalogiikkaa. Paljon pintaraapaisuja, mutta eiköhän ne asiat neljän vuoden opintojen aikana syvene ja kypsy.

Omat opiskelukaverit koettiin heti ensimmäiseltä viikolta lähtien tärkeänä verkostona. Opiskelijatuutorit toimivat siltana muiden vuosikurssien opiskelijoihin ja viimeisenä päivänä kuultiinkiin viime kevään ensimmäisen vuosikurssin oppimiskokemuksista. Ne olisivat toisen kirjoituksen aihe, mutta minulle näistä esityksistä jäin mieleen opiskelijoiden kyky konkreettisesti kertoa mikä oli onnistunut ja mikä ei ollut mennyt suunnitelmien mukaan. Epäonnistumiset esiteltiin konkreettisesti ja pohdittiin mitä niistä on opittavaa. Siinä mallia meille kaikille!

Terveiset työelämästä!

Orientaatioviikko huipentui alumnipaneeliin, jossa Metropoliasta valmistuneet ensimmäinen vasemmalta Hanna Nyman (Baltic Circle), Nikita Gavrilenko (oma design yritys) ja Heli Mattila (Hyvinvointikartano Kaisankoti) kertoivat omasta työstään ja vastailivat opiskelijoiden kysymyksiin.

Mielenkiintoista on tietenkin mitä ensimmäisen vuoden opiskelijat halusivat kysyä vierailta? Opintojen aikaisten kontaktien merkitys työn saannissa kiinnosti, samoin minkälaisia projekteja vieraat olivat tehneet opintojensa aikana. Kaikilta vastaus oli, että tärkeät kontakti tuli solmittua jo opintojen aikana. Nikita korosti vielä kansainvälisen vaihdon merkitystä, joka hänen kohdallaan oli venynyt kolmesta kuukaudesta kolmeen vuoteen. Matkalle hän lähti yksi ja palasi Suomeen kaksin.

Oletteko nyt unelmaduunnissa? Sai vieraamme hymyilemään ja myötäilemään, että ainakin suurin osa työstä tuntuu siltä. Kysyttiin myös mokista ja vastoinkäymisistä, mikä johtikin pisimpiin tarinoihin. Hannan tarina siitä, kuinka poliisi sensuroi Ceci n’est pas… -teoksen päätöskohtauksen teatterifestivaaleilla vuonna 2014, oli mielenkiintoinen esimerkki tilanteista, joihin tuottaja voi joutua. Samalla tuli ilmi, että vastoinkäymisten voittaminen oli jokaisen kohdalla johtanut myös niihin huippuhetkiin, jotka ovat tärkeitä oppimisen paikkoja sekä hienoja muistoja.

Orientaatioviikon opetusosio päättyi sopivasti alumnien neuvoihin uusille opiskelijoille.

- Pitäkää huolta hyvinvoinnistanne ja muistakaa välillä erottaa vapaa-aika töistä ja opinnoista.

- Lähtekää kansainväliseen vaihtoon ja muistakaa, että luovalla alalla voi toimia joustavasti erilaisissa rooleissa.

- Opetelkaa heti alkuun pitämään kiinni pitämään aikatauluista ja tekemään hyviä esityksiä.

Lopuksi voin todeta, että minäkin olin välillä vähän pyörällä päästäni. Hienoa oli innostus ja aito halu perehtyä opintoihin sekä tulevaan opiskeluyhteisöön. Se tarttui myös minuun ja innostuin kirjoittamaan tämän blogin. Kiitokset opiskelijoille, tuutoreille, kollegoille ja alumnivieraille.

Seuraavaksi suuntaan ohjaamaan toisen vuosikurssin innovaatio-opintoja, mutta tämän ryhmän kanssa tänä syksynä on vuorossa HOPS-keskustelut eli istahdan alas jokaisen kanssa pohtimaan miten kannattaa suunnittella tulevat opinnot juuri itselle sopiviksi.

Hanke päättyi, mitä jäi jäljelle?

Hanke päättyi seminaariin, arviointiin ja raportointiin aivan kuten sadan hankkeet samaan aikaan. Mitä näistä hankkeista jää jäljelle? Onko kehitetty uusia asioita, jotka jatkuvat “rakenteissa”? Yleisellä tasolla puhutaan juurruttamisen haasteesta eli siitä, että hankkeissa kehitetyt uuden toimintatavat eivät kiinnity organisaatioiden perustoimintaan.

Minulle kävi niin, että seuraava hanke jo kolkutteli ovella ja syöksyin hankearvioinnin jälkeen suoraan uuteen hankkeeseen. Tuttua varmaan monelle. Edellinen hanke hautautui uusien tavoitteiden ja tuttavuuksien alle, vai hautautuiko?  Kaiken kiireen keskellä huomasin usein vertaavani edellisen hankkeen tapahtumia omaan tämän hetkiseen työhöni. Tämä edellinen hanke oli Meeting the Odyssey, jossa roolini oli auttaa hanketyöntekijöitä arvioimaan omaa toimintaansa ja kehittämään sitä koko hankkeen ajan.

Meeting the Odyssey oli vuosina 2014-2016 toteutettu yhteisöllinen ja taiteellinen teatteriprojekti, jossa ammattilaiset eri Euroopan maista loivat työpajoja ja esityksiä. Tavoitteena oli  luoda kulttuurien välistä dialogia sekä ammattilaisten kesken, että kohtaamisissa paikallisten yhteisöjen kanssa.

Yhteiset arviointityöpajat auttoivat ymmärtämään erilaisia työskentelytapoja

En lähde tässä kuvailemaan monivuotisen hankkeen tapahtumia, vaan keskityn omaan työhöni itsearvioinnin parissa. Meeting the Odysseyn vaiheiseen pääsee tutustumaan nettisivujen ja blogin avulla. Sitä lukiessa ymmärtää, että Meeting the Odyssey jätti jokaiseen siinä työskennelleeseen lähtemättömän jäljen, myös minuun. Hankkeen määrällinen arviointi oli projektipäällikön työtä ja kuuluu osanan tavallista hankeraportointia. Sen mukaan Meeting the Odyssey saavutti mitattavissa olevat tavoitteet kuten esimerkiksi kuinka monta esitystä ja työpajaa pidettiin kussakin kaupungissa. Minun tehtäväni oli yhteistyössä projektipäällikön ja työryhmän kanssa jatkuvaa arviointia, joka vaikutti toimintaa kehittävästi jo hankkeen aikana.

Tuolit_Viirus_ryhmä
Meeting the Odyssey työryhmä muistelee mennyttä hanketta ja arvioi työn tuloksia viimeisessä arviointipäivässä 30.11.2016.

Loppuarvioinnissa meillä oli takana jo noin 10 itsearviointityöpajaa. Kaikki osallistujat eivät osallistuneet kaikkiin työpajoihin, mutta työtapa tuli tutuksi kaikille. Projektipäällikön määrätietoisuuden ansiosta yhdestäkään arviointityöpajasta ei luovuttu, ei edes Kreikassa kesällä 2016, jolloin tilanteet olivat usein todella rankkoja. Opimme siis kokoontumaan ja reflektoimaan yhdessä. Matkan varrella tehtyihin arviointityöpajoihin voi tutustua blogimuodossa.  Lopuksi teimme vielä yhteenvedon, joka huipentui pohdintaan yhteistyöhankkeen mahdollisista vaikutuksista tulevaisuuteen.

Itsearviointipajat koettiin tärkeiksi, koska niiden aikana oli mahdollista:

  • Kuunnella ja oppia ymmärtämään erilaisia työskentelykulttuureja
  • Antaa palautetta ja parantaa kiertue-elämän käytännön puolta.
  • Jakaa ja pohtia omia kokemuksia yhdessä kollegoiden kanssa.

Yhteishenki, hyvä johtajuus ja tunne työn merkityksellisyydestä

Onnistunut projekti on monen asian summa, joista viimeisessä arvioinnissa nousi esiin yhteishenki, hyvä johtajuus ja tunne työn merkityksellisyydestä. Kesä 2016 Kreikassa vei kaikki epämukavuusalueelle. Pakolaiskriisistä huolimatta ja osittain juuri siksi esitykset ja työpajat pidettiin, vaikka tehtävä tuntui mahdottomalta. Kohtaamiset paikallisten kanssa sekä työskentely pakolaisten kanssa antoi sekä epätoivon, että ilon hetkiä.

Onnistuminen vaativissa tilanteissa edellyttää todella hyvää kommunikaatiota. Loppuarvioinnissa tultiin siihen tulokseen, että kommunikaatiossa onnistuttiin koska:

  • Projektipäällikö sekä toinen vastuuhenkilö olivat samat koko ajan.
  • Yhteiset tavoitteet pidettiin esillä koko ajan.
  • Alkuperäinen visio ja siihen liittyvät eettiset ja moraaliset arvot loivat vakaan pohjan.

Mitä siis jäi jäljelle?

Kiertueet olivat rankkoja ja tuskin kukaan mukana ollut voi koskaan unohtaa pitkiä purjehdusmatkoja tai  kesän 2016 esityksiä ja työpajoja Kreikassa. Kokemukset kulkevat kaikkien mukana ja tulevat vaikuttamaan meidän jokaisen työhön ja elämään tulevaisuudessa.

Monelle näin suuri projekti oli uusi asia ja koettiin, että osallistuminen kansainväliseen EU-hankkeeseen näytti, että se on mahdollista. Moni teattereista haluaisi jatkaa yhteistyöprojektien tekemistä. Käsitys omasta työstä ja organisaatiosta muuttui. Osa koki saavansa enemmän arvostusta omassa maassaan ja pääsevänsä mukaan verkostoihin, joihin heillä aikaisemmin ei ollut paikkaa. Hädässä olevien ihmisten kohtaaminen kosketti monia. Esimerkiksi Jessica Raita, Viirus teatterin näyttelijä kirjoitti kokemuksistaan koskettavan blogin  New perspective,  Many things get a new meaning here  (Leros, Kreikka, 27.6.2016). 

Ehkä vastaus siitä mitä jäi jäljelle olisi lyhyesti, että Meeting the Odyssey jätti organisaatioihin luottamuksen omista mahdollisuuksista tehdä ja olla mukana suurissakin kansainvälisissä hankkeissa. Tai kuten loppuseminaarin pääpuhuja taiteilija ja tutkija Alexanros Mistriotis nosti esiin tyhjyyden, joka jää jäljelle suuren työn jälkeen. Jos tyhjyys on avoin tila, joka täytetään uusilla merkittävillä teoilla, on jotain todella tärkeää saavutettu.

Minusta monissa heräsi nälkä mennä vieraille alueille ja tehdä yhteistyötä uusien ihmisten kanssa. Mustaan perinteiseen teatteritilaan tottunut taiteilija löysi uusia puolia itsessään esiintyessään betonisella ulkolavalla. Tanssimaton pois jättäminen voi olla askel toisiinkin oivalluksiin. Keskustelu taiteen merkityksestä jatkuu ja uusia suunnitelmia on varmasti jo käynnissä. Taisin viimeksi kuulla jonkun kysyvän voisiko sen laivan ostaa liikkuvaksi eurooppalaiseksi näyttämöksi…

 

 

 

 

 

Kuntien uutta identiteettiä rakennetaan sivistyksen voimin

Luova, osallistava Suomi vei minut jo toisen kerran Kuntaliiton tilaisuuteen tänä vuonna. Tällä kertaa vuorossa olivat Kuntamarkkinat ja siellä olikin hulinaa kerrakseen! Kuntaliiton talo Hakaniemiessä natisi liitoksissaan, kun kuntaväki ympäri laajan Suomen oli tullut tapaamaan toisiaan ja kuulostelemaan mitä kentällä tapahtuu.

Tulevaisuuden kunnan tehtävät painottuvat uudella tavalla kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntiin. Tärkeimmäksi rooliksi kuntien ennakointityössä ovat nousseet yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen (Kunnat 2021 – strateginen muutosohjelma).  Tähän asti on puhuttu paljon siitä mikä kunnista lähtee, mutta nyt on aika pohtia kuinka kuntiin jääväät palvelut hoidetaan mahdollisimman hyvin. Sote-kunnasta tuleekin sivistyskunta, jossa varhaiskasvatus, opetuspalvelut, vapaa sivistystyö sekä kulttuuri-, kirjasto-, liikunta- ja nuorisopalvelut ovat pääroolissa.

Sivistyskunta on elinvoimainen kunta!

Sivistyskunta kuulostaa vähän pölyiseltä kaikkien innovatiivisten, kestävien, yhteisöllisten ja fiksujen kaupunkien aikana. Toisaalta siinä on jotain niin hellyttävän inhimillistä, että pitää oikein ottaa meidän kansallisfilosofimme J.V. Snellman mukaan keskusteluun.  J.V. määritteli sivistyneen ihmisen henkilöksi, joka tekee käytännön työtä oman kulttuurinsa ja yhteisönsä hyväksi, mutta – se on samalla työtä hänen itsensä hyväksi.  Filosofian tohtori Seppo Niemelä on väitöskirjassaan määritellyt yhteiskunnan sivistyneisyyden seuraavasti:

Yhteiskunnan sivistyneisyyden mittarina voidaan pitää sitä, miten sen jäsenet voivat toteuttaa omat voimavaransa täyteen mittaansa, antavat panoksensa yhteisiin asioihin, tuntevat kuuluvansa yhteisöihin ja työllistyvät kykyjensä mukaan.

Eli kun tuota vähän pölyttymään päässyttä sanaa vähän tutkiskelee sieltä löytyvät blogin kuvituksena käyttämäni Tulevaisuuden kunnan keskeiset ominaisuudet; osallisuus, yhteisö, yhteistoiminnallisuus, hyvinvointi ja työllisyys.

Tulevaisuuden si3147-snellman2_b-gifvistyneessä kunnassa pitäisi kaikkien siis tuntea kuuluvansa joukkoon ja pystyä käyttämään omaa osaamistaan yhteisön hyväksi. Tänään liitämme tämän J.V. Snellmanin sivistysmääritelmään osallisuuteen ja osallistumiseen. Unohdamme helposti, että sivistys ei ole vain taiteen ja  hyvien tapojen tuntemusta, vaan sivistys on myös toisen kunnioittamista ja yhteisen kulttuurin rakentamista. 

Kuntamarkkinoilla minulle selvisi, että monissa kunnissa tehdään kovasti töitä, jotta kuntalaiset innostuisivat kehittämään omaa elinympäristöään yhdessä kunnan työntekijöiden kanssa. Liperin kunnassa esimerkiksi oltiin tutkittu kuntalaisten halua vaikuttaa ja osallistua kunnan asioihin. Tutkimuksesta selvisi, että kunnallispolitiikka ei voisi vähempää hetkauttaa, mutta kansalaisvaikuttaminen sen sijaan kiinnostaa. Ratkaisuksi tähän kehitetään helposti käytettäviä kansalaisvaikuttamisen foorumeita. Paljon on jo tehty, mutta se kuuluisa osallisuus ja yhdessä tekeminen haastaa myös liperiläisiä.

Osallisuus haastaa joka päivä, miten se onkaan ollut niin huonosti hanskassa! (Hannele Mikkanen, Liperin kunnanjohtaja 15.9.2016).

Vaikka kulttuuri ei kovin paljon vielä näkynyt tämän vuoden kuntamarkkinoilla, voin tehdä sen johtopäätöksen, että kuntien uutta identiteettiä rakennetaan sivistyksen voimin. Kulttuurituotannon lehtorina mieleen tulevat ajat joskus 2000-luvun alusta kun vanhat toisen asteen kulttuurisihteerien koulutukset korvattiin uusilla ammattikorkeakoulututkinnoilla.  Silloin Opetusministeriöstä ehdotettiin uusien tutkintojen nimikkeeksi sivinomia. Vähän harmittaa, että tyrmäsimme ehdotuksen täysin ja ajoimme läpi nimen kulttuurituottaja AMK. Olisiko meidän pitänyt olla kaukaa viisaita ja kouluttaa sivinomeja, jotka nyt pelastaisivat Suomen?

Tulevaisuusajatteluun vauhtia Vuosaaresta

Matkasimme kulttuurituotannon ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijoiden kanssa metrolla Vuosaareen tutustumaan tulevaisuuden Suomeen. Aikamatkailu oli tietenkin meidän mielikuvituksen tuotetta, mutta koska Vuosaari on Suomen monikulttuurisin ja sosiaalisesti eriytynein asuinalue, voisimme ehkä nähdä jotain, mikä on arkea tulevaisuudessa muuallakin Suomessa.

Matkan tarkoituksena pohtia miltä Suomi näyttää 10-15 vuoden kuluttua ja kuinka se tulee vaikuttamaan kulttuurituottajien työhön. Matkaoppaiksi saimme toimittaja Reetta Rädyn ja tutkija Miikka Tervosen, jotka työskentelevät Operaatio Vuosaari nimisessä tutkimushankkeessa. Heidän tavoitteena on tutkia:

”Millaista on arki Helsingin Vuosaaressa, yhdellä Suomen sosiaalisesti ja kulttuurisesti monimuotoisimmista asuinalueista? Millaisia toisistaan eroavia todellisuuksia on vaikkapa koululuokissa? Mitä opittavaa vuosaarelaisten kokemuksista, tiedoista ja taidoista voisi olla muualla Suomessa?”

Olisimme voineet kutsua tutkijat luennoimaan ja keskustelemaan kanssamme, mutta nyt tavoittelimme kokemusta, josta syntyisi ehkä odottamattomiakin oivalluksia. Kylmiltään tähän ei heittäydytty, vaan jokainen opiskelija oli ennen Vuosaaripäivää tutustunut tulevaisuuden ennakointiin kehittämistyön menetelmäkurssilla. Opiskelijat olivat mm. lukeneet Elina Hiltusen Matkaopas tulevaisuuteen (2012) ja järjestäneet työpaikallaan keskustelun oman toimialan tai työorganisaation tulevaisuudesta.  Keskustelun lähtökohtana olivat megatrendit ja trendit sekä niiden mahdolliset vaikutukset oman toimialan kehitykseen. Monella työpaikalla kultuurien moninaistuminen eli diversiteetti ja kaupungistuminen tuntuivat vaikuttavan toimintaympäristöön nyt ja tulevaisuudessa.

Kuva Helsingin Sanomien (21.11.2014) jutusta Tälläinen on Helsinki 2024.
Kuva Helsingin Sanomien (21.11.2014) jutusta Tälläinen on Helsinki 2024.

Matka Vuosaareen oli siis kurkistus siihen mitä kaupungin asukasluvun nopea kasvu ja kulttuurien moninaisuus tarkoittaa käytännössä yhdessä paikassa.

Usein tulevaisuuskuvat ovat pilvenpiirtäjien, robottiautojen ja viherkatoilla viihtyvien kaupunkilaisten maailma. Maailman väkiluku tulee nousemaan tämän hetken noin 7.3 miljardista 8.5 miljardiin vuoteen 2030 mennessä. On siis epätodennäköistä, että me kaikki mahdumme ilmastoituihin robottiautoihin ja viherkatoille.

Tule hyvä tulevaisuus, älä tule huono tulevaisuus

Reetta ja Miika veivät meidät Merirastilan ala-asteelle ja Kallahden nuorisotalolle, Emme nähneet yhtään robottiautoa, mutta sitäkin enemmän lapsia ja naisia. Koulun ja nuorisotalon jälkeen suuntasimme tutustumaan Vuotalon kulttuuritoimintaan ja  keskustelemaan Operaatio Vuosaari-tutkimushankkeesta. Reetta ja Miika esittelivät tutkimustaan ja antoivat tärkeitä neuvoja toimintaympäristön tutkimiseen. Erityistä heidän tutkimushankkeessaan on jatkuva näkyvyys ja kuuluvuus mediassa. Tavoitteena on tuoda tutkimustuloksia esiin koko ajan ja ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Monia lehtijuttuja, radio-ohjelmia ja tieteellisiä artikkeleita on jo valmistunut. Lopputulokseksi valmistuu elokuva ei perinteistä tutkimusraportteja.

Tiedon tuottaminen ja välittäminen Vuosaaresta on osoittautunut haasteelliseksi, sillä ennakkoluulot ja oletukset “ongelmalähiöstä” istuvat tiukassa. Miikka sanoikin, että moraali estää ymmärtämästä aluetta sellaisenaan ja kaikilla tuntuu olevan polttava tarve ilmaista miksi Vuosaari on joko hyvä tai paha.

Kuinka siis riisua omat olettamukset ja katsoa maailmaa sellaisena kuin se on?  Tulevaisuuden ennakointi rakentuu nykyhetkeä ja mennyttä koskevasta ymmärryksestä, tiedoista ja tulkinnoista. Meistä ei kaikista voi tulla tutkijoita, mutta tutkiva ote sekä tietoisuus omista olettamuksista ovat tärkeitä.

Ehtiiko kulttuurituottaja ajatella tulevaisuutta?

Kulttuurituottajat Petra Hannus ja Siw Handroos-Kelekay kertoivat Vuotalon arjesta ja tulevaisuuden näkymistä.
Kulttuurituottajat Petra Hannus ja Siw Handroos-Kelekay kertoivat Vuotalon arjesta ja tulevaisuuden näkymistä.

Koulun ja nuorisotalon lisäksi kuntalaisten kohtaamispaikkana Vuosaaressa toimii kulttuuritalo. Kulttuuritalolla käynti on tietenkin vapaaehtoista, mutta tavoitteena Vuotalon tuottajien mukaan on kaikkien Vuosaarelaisten talo. Kulttuurien moninaisuus alueella tekee tehtävästä vähintäänkin haastavan. Kuinka ihmeessä voi saada ympäri maailmaa tulevat ihmiset kokemaan talon tutuksi? Tehtävään on tartuttu tarmokkaasti ja tämän värikkään kulttuuritalon sisään mahtuu todella moninaista ohjelmaa. Kuvassa oleva tila on varattu yhteistyöprojekteille, joita niitäkin tuntui löytyvän paljon.

Helsingin kaupungin kulttuurituottajat totuttelevat tällä hetkellä Helsingin mallin mukaiseen aikaan, jolloin kulttuuri pyritään entistä enemmän viemään kaikkien helsinkiläisten arjen ulottuville. Monessa muussakin kaupungissa kulttuurin rooli nähdään yhteisöjä vahvistavana ja siltojen rakentajina erilaisuuden korostamisen sijaan. Kannattaakin lukaista oman kaupungin strategiaa tai maakuntaohjelmaa ja pohtia kulttuurin roolia terveydenhuollon, hyvinvoinnin, teknologian, koulun ja kiertotalouden keskellä.

Jos kunnan kulttuurituottajan tehtävänä tukea ja kehittää moniäänistä ja keskustelevaa paikalliskulttuuria, hän on samalla estämässä eriarvoisuutta ja syrjäytymistä. Oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentaminen voi antaa merkitystä työhön, jos tämän ison kuvan jaksaa ja pystyy hahmottamaan.

Meidän ryhmällä oli tulevaisuussilmälasit päässä ja tuottajille esitettiinkin kiperiä kysymyksiä tulevaisuuden Vuotalosta. Molemmat olivat sitä mieltä, että tulevaisuudesta pitäisi keskustella useammin. Arki on kiireistä ja monen tuotannon lomassa tulevaisuuden pohtiminen ei oikein onnistu. Keskustelu tulevaisuudesta jääkin helposti pyörimään arjen ongelmiin, kuten yhteistyöhön teknisen henkilökunnan kanssa tai viivästyneeseen remonttiin.

Matkan jälkeen kysytään MITÄ JOS?

Vuosaaren päivä tuli ja meni, mutta kuinka se vaikutti jokaisen matkailijan tulevaisuusajatteluun? Päivän aikana koimme arkisia asioita. Juttelimme lasten ja opettajien kanssa, tapasimme maahanmuuttajanaisia nuorisotalolla, kuulimme tutkimushankkeesta ja juttelimme tuottajakollegoiden kanssa.

Vaikutukset omaan tulevaisuusajatteluun kootaan oppimistehtävään, joka tällä kertaa on matkakertomus. Kirjoitus ei ole tarkka kuvaus päivän kohteista, vaan asioita, jotka tuntuvat merkityksellisiltä oman työkentän kannalta. Kirjoittamisen käynnistämiseksi voi kysellä löytyikö yhtymäkohtia trenditehtävään tai oman organisaation strategioihin? Entä jos toimintaympäristössäni tapahtuu samankaltaisia muutoksia tulevina vuosina? Minkälainen tulevaisuus silloin olisi mahdollinen, todennäköinen tai toivottava? Tulevaisuuden ennakointiin kuuluu myös tulevaisuuden tekeminen, mieti siis miten voisit olla tekemässä tasa-arvoista, hyvinvoivaa ja oikeudenmukaista yhteikuntaa?

Merirastilan koulussa on jokaisen luokan ovessa tiedote mistä näkyy mitä kieliä luokassa osataan.
Merirastilan koulussa on jokaisen luokan ovessa tiedote mistä näkyy mitä kieliä luokassa osataan.

Minulle jäi erityisesti mieleen Merirastilan koulun luokkien ovessa olevat tiedotteet oppilaiden kielitaidosta. Kuten Reetta Räty sanoi Merirastilan koulussa ei ole “vieraskielisiä” lapsia, vaan erilaiset kielet nähdään rikkautena. Jos moninaista kielitaitoa osataan arvostaa ja käyttää, meidän ei tarvitse kiistellä kaksikielisyydestä, vaan voimme tulevaisuudessa olla monikielinen Suomi.

Nyt jään mielenkiinnolla odottamaan opiskelijoiden matkakertomuksia.

Ennakointitietoa:  Kansallinen ennakointiverkosto, Tulevaisuuden kuntakuvatEnnakointikamari