Huomenna kehityskeskusteluun

Olen menossa huomenna kehityskeskusteluun ja valmistaudun mielessäni olemaan mahdollisimman itsekäs. Nyt on se hetki kun saan pohtia omia tekemisiäni, miten minä olen onnistunut työssäni ja niissä tavoitteissa, joista sovimme edellisessä keskustelussa syksyllä 2012. Tilanne on outo, sillä oma työni on ohjata muita löytämään omat vahvuutensa ja kehittymään ammattilaiseksi.

Ohjaaminen on niin syvällä selkärangassani, että en voi edes poistua jumpasta antamatta palautetta jumpan vetäjälle. Tämä saa varmaan monet läheisistäni raivon partaalle ja yritän kovasti pitää ohjaamisen oikeassa asiayhteydessä.

Tähän mennessä olen täyttänyt sähköisen kehityskeskustelukaavakkeen, jossa arvioin omaa onnistumistani tärkeimmissä työtehtävissäni ja pohdin tulevia tavoitteita. Yhdessä vaiheessa 1000 merkkiä tuli täyteen ja tajusin, ettei järjestelmään ole tarkoitusta syöttää pitkiä raportteja. Sitä vaan innostuu kun saa kirjoittaa omista tekemisistään. Kehityskeskustelussa näihin tarinoihin saa toivottavasti uutta näkökulmaa.

limeYllättäviä energianlähteitä!

Osaan mielestäni pitää aika hyvää priorisointilistaa päässäni ja jopa toimia sen mukaan. Jäin pohtimaan mitkä työtehtävät ovat olleet erityisen mielekkäitä ja motivoivia.  YAMK-tutkinnon opintosuunnitelman kehittäminen yhdessä monen yhteistyökumppanin ja kollegan kanssa on ollut se tärkein juttu. Palkkio realisoituu osittain jo nyt, kun huomaa, että opiskelijat ovat täysillä mukana ja suunnitelmat toimivat käytännössä. Tekijä hankkeen kokemuksista on ollut hyötyä  monessa opintojaksossa. Vuoden yllättäviin energialähteisiin kuuluu tämän blogin kirjoittaminen. Työntäyteisen Marraskuun keskellä oli vain pakko heittäytyä ihmiskokeeseen, kun olin suunnitellut vaativani samaa kulttuurituotannon tulevilta yamk-opiskelijoilta. Kun tämän lisäksi sain mahdollisuuden kirjoittaa testistä Reititin hankkeen mikrokirjaan Somepentujen käsikirja, asia tuli mielenkiinotoiseksi ja läheiseksi.

Somepentujen käsikirjassa menin viittaamaan tähän blogiin ja lupasin kertoa YAMK-opiskelijoiden portfolion ja blogin käytöstä. Siihen palaan myöhemmin keväällä kun pääsemme niin pitkälle. Tällä hetkellä portfolioon valmistaudutaan keräämällä materiaalia portfolioon ja kirjoittamalla oppimispäiväkirjaa, josta kirjoittelinkin viime kuussa.

Kehityskeskusteluun voi valmistautua myös bloggaamalla!

Advertisements

Published by

leenab10

senior lecturer in Cultural Management

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s