Hei, me pelataan!

Pelattiin työkavereiden kanssa organisaatiouudistuksen kunniaksi tehtyä peliä. Pelilauta tuli tiimipalaveriin vähän yllättäen, vaikka toisaalta pelaaminen tuntuu olevan  läsnä koko ajan.  Edellisellä viikolla olin ihaillen kuunnellut Sipoolaisten pitkäjänteisestä kehitystyöstä, jossa peli oli yksi tapa ottaa kuntalaiset mukaan ideoimaan oman kyläalueen kehittämista.

Pelasimme kahdessa kolmen henkilön ryhmässä ja yksi toimi kirjurina ja kellokallena

Olin jotenkin ajatellut, että peli on hyvä tapa päästä jutun alkuun vieraiden kanssa, mutta  toisiko pelaaminen omien kollegoiden kanssa palaveriin jotain merkittävää?

Pelin tavoitteena oli keskustella Metropolian uudesta strategiasta ja siitä kuinka me toteutamme sitä omassa arjessamme.

Jakauduimme kahteen joukkueeseen ja yksi toimi kirjurina ja kellokallena. Tämän lisäksi meilla oli “ulkopuolinen” tuomari.  Kerroimme vuorotellen ryhmän näkemyksen nopan osoittamaan kysymykseen ja toinen joukkue sai antaa pisteitä vastauksestamme. Pisteet piti perustella ja täydentää,  jos ei annettu täysiä pisteitä. Kysymyksiä ei päässyt ennakoimaan, aika oli rajattu ja kollegoiden palaute yllättävää.

Pelaamisen opitut tavat mahdollistavat tietenkin leikkisän herjan heiton, jonka varjolla pääsee pakoon vakavista asioista. Tässä onnistuimme tasapainoittelemaan mielestäni sopivasti. Muutaman ensimmäisen kierroksen jälkeen peli vei mennessään. Tiukka aika ja yllätyksellinen kysymys, johon piti vastata joukkueena nopeasti, vaati täydellisen keskittymisen. Sanattoman viestinnän avulla selvitettiin kenen vuoro on ja sitten yritettiin jatkaa mahdollisimman sujuvasti.

Pelin logiikka toi palaveriin yllätyksen!

Toisen joukkueen vastatessa oli keskityttävä vastauksen arviointiin ja oli täysi työ olla hiljaa. Kuunteleminen oli erityisen vaikeaa, kun kysymys kosketti omaa lempiaihetta. Hei, minulla on aina tähän mielipide ja haluaisin nytkin sanoa sen heti. Ei onnistunut. Nyt piti kuunnella loppuun asti myös muiden vastaukset.

Pelaaminen oman työpaikan strategiapeliä tuttujen kollegoiden kanssa onnistui koska

  • Aika oli rajattu. Tiesimme pelaavamme tunnin ja sitten “tehdään oikeasti strategiatyötä”.
  • Vastaukset oli rajattu muutamaan minuuttiin ja rytmi pysyi intensiivisenä.
  • Meillä oli ajanottaja ja tuomari erikseen.
  • Kukaan ei vastustanut pelaamista, eikä lyönyt kaikkea leikiksi.

Minulle jäi erityisesti mieleen intensiivisyys, kuunteleminen ja roolien sekoittuminen. Intensiivisyys antoi energiaa, jota riitti pelin jälkeiseen palaveriinkin yllin kyllin. Opin myös että pelin kysymysten on oltava konkreettisia.  Parhaiten toimivat kysymykset, jotka liittyivät strategiasta johdettuja arkipäiväisiin tilanteisiin. Toisen joukkueen tehtävänä on siinä tapauksessa arvioida, ovatko ratkaisut linjassa sovittujen arvojen ja tavoitteiden kanssa.

Jos yhteistyötä tukeva pelaaminen kiinnostaa kannattaa tutustua Vyyhti-peliin, jota sen kehittäjät kutsuvat fasilitoiduksi hyötypeliksi. Tästä Susanna ja Sanna olivat kertomassa ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijoille,  mutta se onkin sitten toinen tarina.

Advertisements

Published by

leenab10

senior lecturer in Cultural Management

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s