Kuka lukee käsikirjoja tai oppaita? osa 1.

Minua on jo vuosia vaivannut pakkomielteeseen asti projektiarviointi. Suomi, muiden EU-maiden tapaan ovat tuhansien projektien maa, mutta saammeko todella käyttää resurssit parhaalla mahdollistella tavalla?

Arviointi ja palauteen antaminen ovat opettajan työn tärkeää ydintä ja vuosien varrella olen oppinut kuinka oman toiminnan arviointi on tehokas tie osaamisen kehittymiseen ja aitoon muutokseen. Ei siis riitä, että minä opettajana annan palautetta ja kerron mikä meni väärin. Kun opiskelija osaa analysoida omaa oppimaansa suhteessa tavoitteisiin ja saa kehittymiseen tukea muilta opiskelijoilta ja opettajalta ollaan oikealla tiellä. Huomasin vasta jälkeen päin, että tämä oivallus on vaikuttanut kaikkiin niihin projekteihin, joissa olen ollut mukana vuodesta 2005.

Samoin kuin opintokokonaisuuksiin, myös projekteihin pitää tehdä rakenne, joka tukeen itsearviointia ja auttaa kaikkia toimijoita parantamaan työtään projektin kuluessa. Tätä pähkäillessäni törmäsin (ehkä 2007) Työministeriön julkaisemaan Tiedosta – arvioi – paranna: Itsearviointi ESR-projektien kehittämisen välineenä. (toim. Mäkinen & Uusikylä). Kyse on itsearvioinnin käsikirjasta, jonka tilaajina olivat Euroopan sosiaalirahasto tiedotuksen yhteistyöryhmä, johon kuuluu liuta ministerioitä. Käsikirjan tarkoituksena oli juurruttaa kriittistä itsearviointikulttuuria suomalaiseen ESP-projektikenttään. Käsikirjalle taisi käydä kuten monelle muulle projektimaailman tuotteelle; hyvä julkaisu, mutta kukaan ei markkinoinut ja jalkauttanut sitä edelleen. Tai ehkä teki, mutta ainakaan luovan alan hankemaailmassa en ole törmännyt sen käyttöön. Olen soveltanut Tiedosta – arvioi – paranna käsikirjaa projektisuunnittelussa ja rakentanut arviointihäkkyrän, joka sai monia kolhuja henkilökunnan vaihtuessa ja organisatioiden muutoksissa. Oivalluksia on syntynyt vuosien varrella ja nyt olen kirjoittamassa opaskirjasta erityisesti projektipäälliköille.

Mutta lukeeko kukaan käsikirjoja ja oppaita? IMG_1503

Parasta katsoa ensin tiukasti peiliin. Luen itse asiassa monenlaisia oppaita. Keittokirjoja selailen löytääkseni reseptin, jonka mukaan osaan toimia. Olen kerran jopa lukenut keittokirjan johdannon, jossa esiteltiin työkaluja ja valmistusmenetelmiä. Kyse oli ”for Dummies” sarjasta ja valmistin lasagnen joka sai koko perheen polvilleen. Aikaa meni vain neljä tuntia, eikä siitä tullut mitään usein toistuvaa tapahtumaa.

Eniten olen lukenut itsensä johtamisen oppaita. The Seven Habits of Highly Effective People ( Stephen R. Covey) oli hyvä ja sai minut pohtimaan omia asenteitani ja työrutiinejani. Kerran järjestin sähköpostini David Allenin oppien mukaan ja terrorisoin tällä opilla kaikkia lähikollegoitani, anteeksi. Muutin kyllä sähköpostikäyttäytymistäni ja järjestän postini vaihtelevalla menestyksellä. Ai niin, tätä blogia tuskin olisi ilman Anja Alasillan käytönnönläheistä “Blogi tuli töihin” kirjaa.

Työn alla olevaan projektiarvioinnin opaskirjaan on vaikuttanut ehkä eniten Ilkka Järvimäen 42195 Maraton elämäntapana. Siinä on taulukko, jossa on tiivistetysti esitetty kuinka toteuttaa 3 kuukauden maratonharjoittelu. Valitsin siitä itselleni sopivan taulukon, jossa oli kerrottu milloin, kuinka kauan ja miten pitää harjoitella selvitäkseen maaliin. Ensimmäisenä vuonna keskityin siihen kuinka monta kertaa viikossa piti juosta ja kuinka kauan. Sivuutin vauhdin vaihtelut ja keskityin juoksemiseen. Luotin oppaan kirjoittajiin, enkä pohtinut miksi harjoitusohjelma oli laadittu juuri sellaiseksi. Siinä vaiheessa kun huomasin kuntoni kohonneen, perehdyin johdannon selittäviin teksteihin. Maratonille valmistavan kappaleen luin varmaan kymmenen kertaa ennen ensimmäistä maratonia. Kyse ei enää ollut ohjeista, vaan pelon lievityksestä. Kyllä se siitä.

Projektiarvionnin opaskirjassa on siis ripaus keittokirjaa, hyppysellinen juoksuopasta ja projektikokemuksia, joita minun kanssani ovat jakaaneet kymmenet ahkerat projektitoimijat. Olen jättänyt siitä pois tavanomaiset taustaselitykset, joten selittelen aina välillä tässä omassa blogissani.

Advertisements

Published by

leenab10

senior lecturer in Cultural Management

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s