Oliko Odysseyn matka onnistunut?

Homeroksen tarinaa Odysseyn matkasta on analysoitu ja uudelleentulkittu vuosisatojen ajan. Minäkin lueskelin tarinaa uudestaan kun Meeting the Odyssey hanke lähti käyntiin viime vuonna.

Oma roolini on auttaa hankkeessa tehtävää jatkuvaa itsearviointia eli teen käytännössä sitä mitä olen viime aikoina yrittänyt tiivistää projektiarvioinnin oppaaseen Kartta kompassi ja kello. Purjehtimiseni on jäänyt muutamaan tuntiin Hankoon edustalla. Aurinko paistoi ja tuuli oli lempeä. Voin kuitenkin aavistaa, että purjehtiminen ja etenkin ahtaassa hytissä asuminen ei aina ole herkkua.

Tässä kuvassa Meeting the OdysseyIMG_1710 ryhmän laiva Hoppet on juuri saapunut Helsingin juhlaviikoille pitkän teatterikiertueen jälkeen. Takana on esityksiä Pietarissa, Hankoossa, Tallinnassa, Suursadamassa, Hiiumaalla, Saaremaalla, Opolessa, Berliinissä, Prahassa, Kööpenhaminassa ja viimeiseksi Helsingissä. Laivaa ei enää tarvita, mutta vielä on mahdollista nähdä toinen kiertueen pääesityksistä eli  Memories for Lives Helsingissä, Teatteri Viiruksessa (12.9.14 saakka). Olen itse nähnyt sen kaksi kertaa ja mielestäni se on aivan upea, koskettava esitys meitä kaikkia puhuttelevasta asiasta eli vanhuudesta. Itselleni aihe on hyvin läheinen, koska isäni on jo pitkään sairastanut altzheimerin tautia. Esityksen hienous onkin siinä, että raskas asia on käsitelty rakkaudella ja upealla taiteellisella toteutuksella. Siinä ovat pääosassa ihmiset, eivät vanhukset.

Odyssey lähti, mutta työ jatkuu

Suurin osa Meeting the Odyssey työryhmän jäsenistä ovat palanneet koteihinsa Puolaan, Tanskaan, Italiaan, Kreikkaan ja Espanjaan. Projektin hallinnolliset työt kuitenkin jatkuvat ja oma työni keskittyy projektin toteutuksen arviointiin.  Esitysten taiteellista onnistumista en arvioi, mutta täytyy tunnustaa, että oli suuri helpotus nähdä hienot esityksest! Paljon yhteistä eurooppalaista rahaa keskinkertaisiin esityksiin olisi tuntunut ikävältä. Jos niin olisi ollut, en ehkä olisi kirjoittanut tätä blogia, vaan keskittynyt kyselylomakkeiden analysointiin…

Arvioinnin tavoitteena on tässä vaiheessa paikantaa yhdessä hankkeen hyviä käytäntöjä ja vähemmän onnistuneita asioita. Tulokset käytetään vuoden 2015 kiertueen suunnittelussa. Olemme järjestäneen kesän aikana arviointikeskusteluja sekä keränneet kyselyillä tietoa jokaisen mukana olleen kokemuksista. Tämän vuoden viimeinen arviontityöpaja pidettiin 29.8. isäntäteatteri Viiruksessa.

Odyssey29.8.14

Arviointityöpajan alussa jokainen kirjoitti oman Odyssey-tarinansa. Teatteritilaan laskeutui keskittynyt hiljaisuus kun jokainen pysähtyi miettimään miksi alun perin lähti mukaan, mitä matkalla oli kokenut ja oppinut sekä kuinka tämä mahdollisesti tulee vaikuttamaan omaan tulevaisuuteen.

Yhteistä keskustelua käytiin sitten kolme tuntia. Ensin pienryhmissä ja sitten kaikki yhdessä. Tuntui tärkeältä jakaa hyvinkin erilaiset kokemukset ja pohtia mitä niistä on opittu. Työpajan tulokset odottavat vielä analyysiä ja niiden pohjalta tehtäviä johtopäätöksiä.

Kiertueella ei voi diivailla

Keskusteluista minulle jäi mieleen laivan merkitys tämän yhteisön synnyssä. Tavallisesti kiertueellä asutaan hotelleissa ja tehdään sitten työt yhdessä. Nyt purjehtiminen ja laivassa asuminen toivat kaikki aivan kirjaimellisesti lähelle toisiaan. Moni mainitsi pelänneen etukäteen oman tilan menettämistä, mutta olikin sopeutunut niin hyvin, että nälkä tehdä lisää kansainvälisiä tuotantoja vain kasvoi.

Työtavat ja kielien sekamelska rasittivat  välillä, mutta avoimin mielin ja improvisoiden päästiin aina eteenpäin. Kiertueella on unohdettava tarkka työnjako ja otettava tilanteet kuten ne sinä päivänä tulevat. Joku sanoikin osuvasti, että purjehtiessa kansallisuuden maskit häipyivät ja tilalle tuli ihmisiä, joilla on samanlaiset tarpeet ja onnellisuuden aiheet. Ja tämä näkyi myös esityksissä.  Hyvä Odyssey!

odyssey
Meeting the Odyssey on myös paljon muuta kuin esityksiä. Tässä esimerkiksi Munkkiniemen yhteiskoulun ja Åshöjdenin peruskoulun oppilaiden näkemys Odysseyksestä ja rakkaudesta.
Advertisements

Published by

leenab10

senior lecturer in Cultural Management

One thought on “Oliko Odysseyn matka onnistunut?”

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s