Mitä jos “Guggenheim” olisi taiteen ja tieteen MAJAKKA?

Olipa kerran kolme sammakkoa, joka joutuivat kokin pataan. Vesi lämpeni vähitellen, mutta sammakot keskittyivät haistelemaan tuoksuvia yrttejä ja kinastelemaan keskenään. Ja sen pituinen se. boil a frog Tarina oli johdantoa Kerstin Cuhlsin ennakointihankkeiden arviontipäivään, joka oli osa  10.6.15. tulevaisuudentutkimuksen perusopintojeni viimeistä opintojaksoa. Ennakointia tehdään nykyään joka alalla, mutta onko meillä ennakointiosaamista? Arvioimme Cuhlsin johdolla useita ennakointiraportteja ja tyypillistä niille oli todellisen aikaperspektiivin puute ja ennakointityön menetelmien epämääräisyys. Kuka oli tehnyt, miten osallistujat oli valittu ja miksi, tuntui jäävän piilotettujen motiivien varjoon;  osa tehdään, jotta saadaan oikeutus jo suunnitelluille muutoksille kuten organisaatiomuutoksille. Joskus etsitään säästöjä ja usein oikeutusta tutkimus- ja kehittämisprojekteille. Opiksi meille kaikille jäi kriittisen lukemisen tärkeys taas kerran.

Kesäkoulu jatkui kansainvälisessä tulevaisuudentutkimuksen konferenssissa  Futures Studies Tackling Wicked Problems: Where Futures Research, Education and Action Meet. Pirullisten ongelmien olemassaolo on tiedossa ja näin ensimmäiseksi tulee mieleen meidän sote-uudistus. Yksi meidän suurimmista pirullisista ongelmista on tietenkin ilmaston muutos, josta esiteltiin ensimmäiset tieteellisesti tutkitut todisteet vuonna 1972 kun Rooman klubi julkaisi raportin The Limits to Growth. Rooman ryhmän tavoitteena oli herättää maailma ymmärtämään 1970-luvun alussa, että jatkuva kasvu tulee romahduttamaan koko ekosysteemin ja tuhoamaan ihmisen mahdollisuudet inhimilliseen elämään. Heidän mielestään tilanne oli pysäytettävissä, jos vain koko maailma ymmärtäisi, että ongelmia ei voi ratkaista erillään toisistaan.

Stillkuva elokuvasta Last Call.
Stillkuva elokuvasta Last Call.

Pitää ymmärtää, että kyse on monimutkaisesta syy-seuraussuhteista. Kuten tiedämme maailma ei ymmärtänyt. Jotain on viime vuosina tapahtunut ja ryhmästä kertova uusi elokuva Last Call, the untold reasons of the global crisis (2013), herätti maailmalla jo paljon enemmän positiivista palautetta kuin The Limits of Growth. Suomessa ymmärrys ja keskustelu kestävästä kehityksestä on lisääntynyt. Mikko Kososen ja Mari Pantsarin vieraskynäkirjoitus kiertotaloudesta eilisen (24.6.15) Hesarissa oli yksi esimerkki pragmaattisesti tulkitusta kestävän kehityksen kuvauksesta. Otsikko on vetävä ”Ilmastonmuutos avaa uusia bisnesmahdollisuuksia”. Tekstissä kiitellään Sipilän hallitusohjelman linjauksia kivihiilestä irtautumisesta ja tuontiöljyn käytön puolittamisessa. Vähähiilisyyden ja kiertotalouden kerrotaan olevan jo suomalaisten kärkiyritysten agendalla. Artikkelissa onnistutaan kuvaamaan systeemisellä tasolla valtion, kaupunkien, elinkeinoelämän ja kansalaisten yhteistä tahtotilaa vetoamalla koulutukseen ja yhteistyökykyisyyteen. Haastettakin löytyy: ”Meillä suomalaisilla on tarvittava osaaminen, mutta onko meillä uskallusta hyödyntää maailmanlaajuisia markkinoita?”.

Meillä on varmaan osaamista kierrättämiseen ja uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen ja käyttöön, mutta onko meillä todella osaamista, jolla valtio, kaupungit, elinkeinoelämä ja kansalaiset toimivat yhteisen päämäärän eteen? Ymmärrän rajallisuuteni tämän pirullisen kysymyksen edessä ja tyydyn vain toteamaan, että mitä useampi meistä kiinnostuu koko pallon hyvinvoinnista, sitä suurempi mahdollisuus meillä on välttää sammakoiden kohtalo.

Mitä tulevaisuusajattelu voisi tuoda Guggenheim Helsinki keskusteluun?

Olin ajatellut kirjoittaa tulevaisuusajattelusta taiwanilaiseten koulujen opetussuunnitelmassa sekä hyvistä esimerkeistä tulevaisuuden ennakoinnin opiskelusta tanskalaisissa ja hollantilaisissa ammattikorkeakouluissa, mutta jätän ne syksyyn ja osallistun Guggenheim keskusteluun. Innostuin kollegani Tytti Huhtaniskan blogista Guggiksen parempi käyttö ja päätin jatkaa hänen oivallista yhden naisen työpajaa. Otan aiheeseen tulevaisuusnäkökulman ja rakennan vaihtoehtoisen vision Tytin hienoon monitoimitilaan, josta löytyy näyttelytilojen lisäksi mm. piirrustussali, mopo-halli, robottitehdas, teatteri, joogasali, muumisali ja “mitä vaan”.

Vaihtoehtoinen Guggenheim Helsinki olisi yksinkertaisesti MAJAKKA, jossa taiteilijat ja tieteentekijät loisivat vapaasti mahdollisia ja toivottavia tulevaisuuksia. MAJAKKA olisi luovuuden, monialaisuuden, yhteistyön, kokeilun ja yllätyksellisyyden tori, jossa vaatimuksena ei olisi kaupallinen innovaatio, vaan näkemyksellisyys ja oivaltavuus. Wau effektin tulisi toiminnasta eikä vain rakennuksesta. MAJAKKA ei olisi olohuone, vaan sinne kutsutut taiteilijat ja tieteentekijät olisivat jo näyttäneet osaavansa tehdä yhdessä mielenkiintoisia, ajatuksia herättäviä projekteja. Heidän käsissään olisi myös kävijöiden kokemuksellisuus. Ehkä kävijät olisivatkin tekijöitä. Taide & tiede yhteistyötä tehdään ja nyt. ASCUS Art & Science on yksi esimerkiksi järjestöstä, joka edistää taiteen ja tieteen vuoropuhelua englannissa. Australialainen Synopsis toinen.  Nyt Suomessa olisi tilaisuus luoda sille fyysiset puitteet ja tehdä tulevaisuutta.

MAJAKKA on tieteen ja taiteen majakka, joka kurkistaa mahdollisiin ja mahdottomiin maailmoihin.

Advertisements

Published by

leenab10

senior lecturer in Cultural Management

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s