Mitä tehdä kun kesken esityksen pahvilaatikosta löytyy pieni poika?

Meeting the Odyssey projektin viimeiset kiertueet suunniteltiin vuonna 2012 Odysseyn kotiin, Kreikkaan. Ajatuksena oli kunnioittaa eurooppalaista kulttuuriperintöä, sekä osoittaa yhteenkuuluvuutta talouskriisissä olevan Kreikan kanssa. Haluttiin rakentaa yhteenkuuluvuutta luomalla vuoropuhelua ennakkoluulojen vähentämiseksi.

Kesällä 2016 Kreikan talouskriisi ei ole kadonnut mihinkään, mutta sen lisäksi pakolaiskriisi on muuttunut paikoitellen kestämättömäksi murhenäytelmäksi. Eurooppalaisia tarinoita etsimään lähtenyt projekti onkin nyt keskellä suurta kansanvaellusta, jossa kotoa lähteminen, kaipaus ja odotus ovat tuskallisen totta. Meeting the Odyssey projektipäällikkö Matilda von Weissemberg kysyikin keväällä projektin blogissa kuinka he taiteilijoina voivat edistää kulttuurien välistä ymmärrystä kriisin aikana. Onko mahdollista tehdä mitään? Yhteistyö kreikkalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa oli vaikeaa, mutta työryhmä oli valmis lähtemään matkaan ilman luotettavaa tietoa esiintymispaikoista ja asumisesta.

Kiertueellakin voi pysähtyä yhdessä arvioimaan tehtyä työtä ja kuuntelemaan toisten kokemuksia

Minun roolini tässä projektissa on auttaa työryhmää arvioimaan omaa työtään. Suunnittelen ja fasilitoin työpajoja, joissa työryhmä saa yhdessä pysähtyä jakamaan kokemuksia ja pohtimaan niiden merkitystä.

Tänä kesänä pääsin pitämään itsearviointityöpajaa erityisessä tilanteessa; kesän ensimmäinen kiertue oli loppumassa ja toinen alkamassa. Leroksen ja Lesboksen saarilla sekä Lavrion ja Elefsinan kaupungeissa vieraillut työryhmä sai kertoa kokemuksistaan omaa kiertuetta aloittavalle ryhmälle. Samalla päästiin keskustelemaan kiertuetta aloittavan ryhmän suunnitelmista ja odotuksista.

Aloitimme työskentelyn pienissä ryhmissä. Kiertueen tehnyt ryhmä analysoi tehtyä työtä. Aloittava ryhmä lähetettiin pienelle aikamatkalle, jonka tarkoituksena on matkata kiertueen loppumispäivään ja muistella kuinka kaikki sujui. He tekivät kolme erilaista skenariota; utopian, realistisen positiivisen kiertueen sekä katastrofiskenarion. Tarinat avasivat erilaisia mahdollisia kiertueita ja tietenkin kun asialla on tarinankerronnan ammattilaiset, niistä ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

TElefsina_Maria Ahlrot2016unnelma vakavoitui kun alettiin kuunnella kiertueensa päättävien ryhmien kertomuksia. Tämän kiertueen rankimmat ja samalla tärkeimmät hetket oli koettu pakolaisleireillä. Päätös esiintyä ja tehdä työpajoja yksin tulleiden lasten ja nuorten kanssa oli kypsynyt vasta kiertueella. Käytännön järjestelyt ja lupa saada osallistua vaati pitkiä neuvotteluja, mutta niissä onnistuttiin.

Yksi Meeting the Odyssey projektin tavoitteista on kehittää taiteilijoiden osaamista ja siksi keskustelimme myös oman mukavuusalueen ulkopuolella olemista. Tilaa jossa vanhat mallit eivät toimi ja olemista leimaa epävarmuus. On testattava uusia tapoja toimia ja tehtävä yhteistyötä tuntemattomien kanssa. Edellisinä vuosina suurin haaste oli työryhmän jäsenten väliset kulttuuriset erot sekä oman tilan katoaminen ahtaassa purjelaivassa. Nyt vastassa oli todellinen hätä, jonka edessä moni tunsi avuttomuutta. Ihmisten kohtaaminen esityksissä sekä työpajoissa antoi leireillä oleville selvästi iloisia hetkiä ja sen oli vain riitettävä sillä hetkellä.

Omista rutiineista luopuminen voi vapauttaa

Blogin otsikkokuvassa näyttelijät tulevat yllätetyksi kesken esityksen Lesvoksen pakolaisleirillä. Näyttämöllä olevasta “tyhjästä” pahvilaatikosta juoksee pieni poika ja pakottaa esiintyjät improvisoimaan. Sopeutuminen uusiin yllättäviin tilanteisiin alkaa näyttelijöiden mukaan olevan tässä vaiheessa jo pysyvä, tuttu tila.

Joustaminen, joustaminen ja vielä kerran joustaminen oli kiertueen päättävän ryhmän neuvo Kreikassa kiertuetta aloittavalle ryhmälle. Vastoinkäymisiä ei kannata jäädä pohtimaan pitkään, vaan on ongelmat on ratkaistava nopeasti, parhaalla mahdollisella tavalla. Joustamisen lisäksi kehoitettiin tarkistamaan luvatut asiat aina henkilökohtaisesti paikan päällä.

Valta ja vastuu Euroopan tason projektissa puhutti pitkään. Haastavaa oli toimina tilanteissa, joissa vastuu oli maantieteellisesti kaukana itse toiminnasta. Kuinka esimerkiksi ranskalainen viestintävastaava motivoituu markkinoimaan esityksiä Berliisissä tai kuinka Helsingissä oleva tekninen päällikkö ratkoo ongelmia Opolen kaupungissa Puolassa. Paikalliset yhteyshenkilöt nousevat tietenkin arvoon arvaamattomaan, mutta resurssit eivät aina riitä asioiden varmistamiseen. Joskus on tyydyttävä toiseksi parhaaseen tulokseen.

Kokemusten jakaminen tuntui saavan todellisen merkityksen juuri sillä hetkellä. Kertojat olivat tuttuja kahden edellisen projektivuoden takaa ja kuulioilla oli todellinen halu ja tarve ymmärtää tulevia kiertueolosuhteita.

Kuinka ymmärtää oman työn merkitys koko projektille, puhumattakaan Euroopan unionin ohjelmatasosta.

Taiteilija ja tutkija Alexanros Mistriotis tuli mukaan työpajan loppuvaiheen keskusteluun ja esitteli omaa työtään projekti ulkoisen arvioinnin tekijänä. Mistrios johdatteli työryhmän pohtimaan omaa työtään ja koko projektia osana Euroopan Unioinin strategiaa. Hänen näkökulmansa on kriittinen ja kysyvä: ymmärrämmekö mitä politiikkaa ja kehityskulkua tuemme? Kenen tarinoita kerromme? Keskustelu oli polveilevaa ja samalla erittäin hedelmällistä.

Mistriotis puhui vallan ja resurssien pakenemisesta pois paikallisilta. Kuinka motivoitua tekemään työtä kasvottomien määräysten mukaan tai ymmärtää kuinka voi vaikuttaa oman alueensa asioihin. Keskustelussa nousi esiin poliitikkojen ja kansalaisten vieraantuminen toisistaan.

Yhteisöllisuuden rakentaminen ja tiivis vuoropuhelu nähtiin ratkaisuna välillä toivottomaltakin tuntuvaan tilanteeseen. Eli palattiin projektin tavoitteisiin ja taiteen mahdollisuuteen avata uusia näköaloja ja luoda vuoropuhelua. On toimittava tarina ja ihminen kerrallaan. Toivottava, että se pahvilaatikosta ilmestynyt pikkupoika ja moni muu saarilla oleva pakolainen on saanut pienen toivon kipinän tai ainakin unohtanut ikävän tilanteen hetkeksi.

Ehkä tämän ja monen muun samankaltaisen projektin ansiosta myös äänestäjät ja päättäjät tekevät kaikkensa, jotta kaikilla meillä olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet turvalliseen ja hyvään elämään. Jotta se on mahdollista on ymmärrettävä että on vain me, ei me ja ne toiset.

Elefsina_arkeologinen alue_tie
Elefsinan arkeologinen alue oli yksi antiikin tärkeimmistä uskonnollisista keskuksista. Siellä kävely sai pohtimaan mitä meistä on jäljellä parin tuhannen vuoden päästä.

 

 

 

Advertisements

Published by

leenab10

senior lecturer in Cultural Management

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s