Aikaa oivalluksille

Elokuinen lauantaiaamu tutulla uimarannalla on vielä kesäinen. Aurinko lämmittää ja ilma on tyyni. Vesi on jo vähän viilentynyt, mutta vielä voi uida pitkin nautinnollisin vedoin. Vuosien varralla aamu-uimarit ovat tulleet tutuiksi ja puhumme niitä näitä. Talvisin kommentoimme keliä ja veden lämpötilaa, näin kesällä voi jääda laiturin nokkaan pidemmäksi aikaan juttelemaan. Tänään oli sellainen päivä.

Tapasin tutun, jonka tiedän opettavan läheisellä ala-asteella. Kysäisin kuinka uusi opetussuunnitelma vaikutaa hänen työnsä ja siinä vierähti tunti mielenkiintoisen oppimiskeskustelun parissa. Koulutaisten oman aktiivisuuden tukeminen ja tutkiva oppiminen ovat heille tuttuja tavoitteita, mutta tähän mennessä muutos on ollut tuskallisen hidasta. Nyt toivottavasti päästäisiin uuden rehtorin johdolla kunnolla vauhtiin.

Miksi koulu muuttuu niin hitaasti?

Muistin kuunnelleeni kesällä kasvatuspsykologian professori Kristi Longan haastattelua, jossa hän ehdottomasti oli sitä mieltä, että uusi opetussuunnitelma on hyvä, tosin se tulee parikymmentä vuotta liian myöhään! Samat uudistustarpeet oltiin tunnistettu jo 1990-luvulla, mutta silloin opettajien koulutus ja teknologian käyttömukavuus ei ollut sitä tasoa, että toimeen oltaisiin kunnolla päästy. Lonka antoi tosin kiitosta peruskoulun opettajille, jotka jo monissa kouluissa ovat kehittäneet oppilaskeskeistä opetusta. Ongelmaksi hän kuvasi lähinnä yliopistot, joissa aineopettajat opiskelevat liikaa vanhan opettaja kertoo, oppilaan kirjoittavat mallin mukaan.

Entä mikä hidastaa naapurikoulun muutosta? Uimakaverini vastauksessa yllätyksellistä oli vanhempien muutosvastarinta. Lapset innostuvat ongelmien ratkaisusta ja omatoimisuudesta, mutta vanhemmat ovat huolissaan siitä, etteivät lapset opi oikeita asioita. Vertailukohdaksi otetaan oma koulu parikymmentä vuotta sitten, ei tämän tai huomisen yhteiskunta. Eihän vanhemmat koulun toiminnasta päätä, mutta näin perinteisen opettajakeskeisin opetuksen kannattavat saavat tukea omalle työskentelytavalleen.

Miten säilyttää motivaatio ja mielenkiinto oppimiseen?

Suomalainen koulu on viime vuosina saanut paljon kiitosta hyvistä oppimistuloksista. Osataan lukea ja laskea, mutta  koulussa ei oikein viihdytä. Uudessa opetussuunnitelmassa korostetaankin pedagogiikkaa, jonka avulla oppilaiden motivaatio ja mielenkiinto oppimiseen lisääntyisi. Tätä mekin ammattikorkeakoulussa pohdimme. Liian moni koulutuspaikan saanut, jää valmistumatta ja vailla tutkintoa. Kaikkeen emme veny, mutta hyvät neuvot ovat tarpeen.

Ennen kuin pulahdimme vielä kerran uimaan totesimme, että eihän kukaan jaksa opiskella yksin. Kristi Lonka (2015) ilmaisee saman kirjassaan Oivaltava oppiminen siten, että kaikki oppiminen on luovaa toimintaa, joka syntyy vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Yhdessä jaksetaan ponnistella myös epämukavuusalueella ja toivon mukaan päästä myös siihen kuuluisaan flow-tilaan.

sukellus

 

 

Advertisements

Published by

leenab10

senior lecturer in Cultural Management

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s