Hanke päättyi, mitä jäi jäljelle?

Hanke päättyi seminaariin, arviointiin ja raportointiin aivan kuten sadan hankkeet samaan aikaan. Mitä näistä hankkeista jää jäljelle? Onko kehitetty uusia asioita, jotka jatkuvat “rakenteissa”? Yleisellä tasolla puhutaan juurruttamisen haasteesta eli siitä, että hankkeissa kehitetyt uuden toimintatavat eivät kiinnity organisaatioiden perustoimintaan.

Minulle kävi niin, että seuraava hanke jo kolkutteli ovella ja syöksyin hankearvioinnin jälkeen suoraan uuteen hankkeeseen. Tuttua varmaan monelle. Edellinen hanke hautautui uusien tavoitteiden ja tuttavuuksien alle, vai hautautuiko?  Kaiken kiireen keskellä huomasin usein vertaavani edellisen hankkeen tapahtumia omaan tämän hetkiseen työhöni. Tämä edellinen hanke oli Meeting the Odyssey, jossa roolini oli auttaa hanketyöntekijöitä arvioimaan omaa toimintaansa ja kehittämään sitä koko hankkeen ajan.

Meeting the Odyssey oli vuosina 2014-2016 toteutettu yhteisöllinen ja taiteellinen teatteriprojekti, jossa ammattilaiset eri Euroopan maista loivat työpajoja ja esityksiä. Tavoitteena oli  luoda kulttuurien välistä dialogia sekä ammattilaisten kesken, että kohtaamisissa paikallisten yhteisöjen kanssa.

Yhteiset arviointityöpajat auttoivat ymmärtämään erilaisia työskentelytapoja

En lähde tässä kuvailemaan monivuotisen hankkeen tapahtumia, vaan keskityn omaan työhöni itsearvioinnin parissa. Meeting the Odysseyn vaiheiseen pääsee tutustumaan nettisivujen ja blogin avulla. Sitä lukiessa ymmärtää, että Meeting the Odyssey jätti jokaiseen siinä työskennelleeseen lähtemättömän jäljen, myös minuun. Hankkeen määrällinen arviointi oli projektipäällikön työtä ja kuuluu osanan tavallista hankeraportointia. Sen mukaan Meeting the Odyssey saavutti mitattavissa olevat tavoitteet kuten esimerkiksi kuinka monta esitystä ja työpajaa pidettiin kussakin kaupungissa. Minun tehtäväni oli yhteistyössä projektipäällikön ja työryhmän kanssa jatkuvaa arviointia, joka vaikutti toimintaa kehittävästi jo hankkeen aikana.

Tuolit_Viirus_ryhmä
Meeting the Odyssey työryhmä muistelee mennyttä hanketta ja arvioi työn tuloksia viimeisessä arviointipäivässä 30.11.2016.

Loppuarvioinnissa meillä oli takana jo noin 10 itsearviointityöpajaa. Kaikki osallistujat eivät osallistuneet kaikkiin työpajoihin, mutta työtapa tuli tutuksi kaikille. Projektipäällikön määrätietoisuuden ansiosta yhdestäkään arviointityöpajasta ei luovuttu, ei edes Kreikassa kesällä 2016, jolloin tilanteet olivat usein todella rankkoja. Opimme siis kokoontumaan ja reflektoimaan yhdessä. Matkan varrella tehtyihin arviointityöpajoihin voi tutustua blogimuodossa.  Lopuksi teimme vielä yhteenvedon, joka huipentui pohdintaan yhteistyöhankkeen mahdollisista vaikutuksista tulevaisuuteen.

Itsearviointipajat koettiin tärkeiksi, koska niiden aikana oli mahdollista:

  • Kuunnella ja oppia ymmärtämään erilaisia työskentelykulttuureja
  • Antaa palautetta ja parantaa kiertue-elämän käytännön puolta.
  • Jakaa ja pohtia omia kokemuksia yhdessä kollegoiden kanssa.

Yhteishenki, hyvä johtajuus ja tunne työn merkityksellisyydestä

Onnistunut projekti on monen asian summa, joista viimeisessä arvioinnissa nousi esiin yhteishenki, hyvä johtajuus ja tunne työn merkityksellisyydestä. Kesä 2016 Kreikassa vei kaikki epämukavuusalueelle. Pakolaiskriisistä huolimatta ja osittain juuri siksi esitykset ja työpajat pidettiin, vaikka tehtävä tuntui mahdottomalta. Kohtaamiset paikallisten kanssa sekä työskentely pakolaisten kanssa antoi sekä epätoivon, että ilon hetkiä.

Onnistuminen vaativissa tilanteissa edellyttää todella hyvää kommunikaatiota. Loppuarvioinnissa tultiin siihen tulokseen, että kommunikaatiossa onnistuttiin koska:

  • Projektipäällikö sekä toinen vastuuhenkilö olivat samat koko ajan.
  • Yhteiset tavoitteet pidettiin esillä koko ajan.
  • Alkuperäinen visio ja siihen liittyvät eettiset ja moraaliset arvot loivat vakaan pohjan.

Mitä siis jäi jäljelle?

Kiertueet olivat rankkoja ja tuskin kukaan mukana ollut voi koskaan unohtaa pitkiä purjehdusmatkoja tai  kesän 2016 esityksiä ja työpajoja Kreikassa. Kokemukset kulkevat kaikkien mukana ja tulevat vaikuttamaan meidän jokaisen työhön ja elämään tulevaisuudessa.

Monelle näin suuri projekti oli uusi asia ja koettiin, että osallistuminen kansainväliseen EU-hankkeeseen näytti, että se on mahdollista. Moni teattereista haluaisi jatkaa yhteistyöprojektien tekemistä. Käsitys omasta työstä ja organisaatiosta muuttui. Osa koki saavansa enemmän arvostusta omassa maassaan ja pääsevänsä mukaan verkostoihin, joihin heillä aikaisemmin ei ollut paikkaa. Hädässä olevien ihmisten kohtaaminen kosketti monia. Esimerkiksi Jessica Raita, Viirus teatterin näyttelijä kirjoitti kokemuksistaan koskettavan blogin  New perspective,  Many things get a new meaning here  (Leros, Kreikka, 27.6.2016). 

Ehkä vastaus siitä mitä jäi jäljelle olisi lyhyesti, että Meeting the Odyssey jätti organisaatioihin luottamuksen omista mahdollisuuksista tehdä ja olla mukana suurissakin kansainvälisissä hankkeissa. Tai kuten loppuseminaarin pääpuhuja taiteilija ja tutkija Alexanros Mistriotis nosti esiin tyhjyyden, joka jää jäljelle suuren työn jälkeen. Jos tyhjyys on avoin tila, joka täytetään uusilla merkittävillä teoilla, on jotain todella tärkeää saavutettu.

Minusta monissa heräsi nälkä mennä vieraille alueille ja tehdä yhteistyötä uusien ihmisten kanssa. Mustaan perinteiseen teatteritilaan tottunut taiteilija löysi uusia puolia itsessään esiintyessään betonisella ulkolavalla. Tanssimaton pois jättäminen voi olla askel toisiinkin oivalluksiin. Keskustelu taiteen merkityksestä jatkuu ja uusia suunnitelmia on varmasti jo käynnissä. Taisin viimeksi kuulla jonkun kysyvän voisiko sen laivan ostaa liikkuvaksi eurooppalaiseksi näyttämöksi…

 

 

 

 

 

Aikaa oivalluksille

Elokuinen lauantaiaamu tutulla uimarannalla on vielä kesäinen. Aurinko lämmittää ja ilma on tyyni. Vesi on jo vähän viilentynyt, mutta vielä voi uida pitkin nautinnollisin vedoin. Vuosien varralla aamu-uimarit ovat tulleet tutuiksi ja puhumme niitä näitä. Talvisin kommentoimme keliä ja veden lämpötilaa, näin kesällä voi jääda laiturin nokkaan pidemmäksi aikaan juttelemaan. Tänään oli sellainen päivä.

Tapasin tutun, jonka tiedän opettavan läheisellä ala-asteella. Kysäisin kuinka uusi opetussuunnitelma vaikutaa hänen työnsä ja siinä vierähti tunti mielenkiintoisen oppimiskeskustelun parissa. Koulutaisten oman aktiivisuuden tukeminen ja tutkiva oppiminen ovat heille tuttuja tavoitteita, mutta tähän mennessä muutos on ollut tuskallisen hidasta. Nyt toivottavasti päästäisiin uuden rehtorin johdolla kunnolla vauhtiin.

Miksi koulu muuttuu niin hitaasti?

Muistin kuunnelleeni kesällä kasvatuspsykologian professori Kristi Longan haastattelua, jossa hän ehdottomasti oli sitä mieltä, että uusi opetussuunnitelma on hyvä, tosin se tulee parikymmentä vuotta liian myöhään! Samat uudistustarpeet oltiin tunnistettu jo 1990-luvulla, mutta silloin opettajien koulutus ja teknologian käyttömukavuus ei ollut sitä tasoa, että toimeen oltaisiin kunnolla päästy. Lonka antoi tosin kiitosta peruskoulun opettajille, jotka jo monissa kouluissa ovat kehittäneet oppilaskeskeistä opetusta. Ongelmaksi hän kuvasi lähinnä yliopistot, joissa aineopettajat opiskelevat liikaa vanhan opettaja kertoo, oppilaan kirjoittavat mallin mukaan.

Entä mikä hidastaa naapurikoulun muutosta? Uimakaverini vastauksessa yllätyksellistä oli vanhempien muutosvastarinta. Lapset innostuvat ongelmien ratkaisusta ja omatoimisuudesta, mutta vanhemmat ovat huolissaan siitä, etteivät lapset opi oikeita asioita. Vertailukohdaksi otetaan oma koulu parikymmentä vuotta sitten, ei tämän tai huomisen yhteiskunta. Eihän vanhemmat koulun toiminnasta päätä, mutta näin perinteisen opettajakeskeisin opetuksen kannattavat saavat tukea omalle työskentelytavalleen.

Miten säilyttää motivaatio ja mielenkiinto oppimiseen?

Suomalainen koulu on viime vuosina saanut paljon kiitosta hyvistä oppimistuloksista. Osataan lukea ja laskea, mutta  koulussa ei oikein viihdytä. Uudessa opetussuunnitelmassa korostetaankin pedagogiikkaa, jonka avulla oppilaiden motivaatio ja mielenkiinto oppimiseen lisääntyisi. Tätä mekin ammattikorkeakoulussa pohdimme. Liian moni koulutuspaikan saanut, jää valmistumatta ja vailla tutkintoa. Kaikkeen emme veny, mutta hyvät neuvot ovat tarpeen.

Ennen kuin pulahdimme vielä kerran uimaan totesimme, että eihän kukaan jaksa opiskella yksin. Kristi Lonka (2015) ilmaisee saman kirjassaan Oivaltava oppiminen siten, että kaikki oppiminen on luovaa toimintaa, joka syntyy vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Yhdessä jaksetaan ponnistella myös epämukavuusalueella ja toivon mukaan päästä myös siihen kuuluisaan flow-tilaan.

sukellus

 

 

Mitä tehdä kun kesken esityksen pahvilaatikosta löytyy pieni poika?

Meeting the Odyssey projektin viimeiset kiertueet suunniteltiin vuonna 2012 Odysseyn kotiin, Kreikkaan. Ajatuksena oli kunnioittaa eurooppalaista kulttuuriperintöä, sekä osoittaa yhteenkuuluvuutta talouskriisissä olevan Kreikan kanssa. Haluttiin rakentaa yhteenkuuluvuutta luomalla vuoropuhelua ennakkoluulojen vähentämiseksi.

Kesällä 2016 Kreikan talouskriisi ei ole kadonnut mihinkään, mutta sen lisäksi pakolaiskriisi on muuttunut paikoitellen kestämättömäksi murhenäytelmäksi. Eurooppalaisia tarinoita etsimään lähtenyt projekti onkin nyt keskellä suurta kansanvaellusta, jossa kotoa lähteminen, kaipaus ja odotus ovat tuskallisen totta. Meeting the Odyssey projektipäällikkö Matilda von Weissemberg kysyikin keväällä projektin blogissa kuinka he taiteilijoina voivat edistää kulttuurien välistä ymmärrystä kriisin aikana. Onko mahdollista tehdä mitään? Yhteistyö kreikkalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa oli vaikeaa, mutta työryhmä oli valmis lähtemään matkaan ilman luotettavaa tietoa esiintymispaikoista ja asumisesta.

Kiertueellakin voi pysähtyä yhdessä arvioimaan tehtyä työtä ja kuuntelemaan toisten kokemuksia

Minun roolini tässä projektissa on auttaa työryhmää arvioimaan omaa työtään. Suunnittelen ja fasilitoin työpajoja, joissa työryhmä saa yhdessä pysähtyä jakamaan kokemuksia ja pohtimaan niiden merkitystä.

Tänä kesänä pääsin pitämään itsearviointityöpajaa erityisessä tilanteessa; kesän ensimmäinen kiertue oli loppumassa ja toinen alkamassa. Leroksen ja Lesboksen saarilla sekä Lavrion ja Elefsinan kaupungeissa vieraillut työryhmä sai kertoa kokemuksistaan omaa kiertuetta aloittavalle ryhmälle. Samalla päästiin keskustelemaan kiertuetta aloittavan ryhmän suunnitelmista ja odotuksista.

Aloitimme työskentelyn pienissä ryhmissä. Kiertueen tehnyt ryhmä analysoi tehtyä työtä. Aloittava ryhmä lähetettiin pienelle aikamatkalle, jonka tarkoituksena on matkata kiertueen loppumispäivään ja muistella kuinka kaikki sujui. He tekivät kolme erilaista skenariota; utopian, realistisen positiivisen kiertueen sekä katastrofiskenarion. Tarinat avasivat erilaisia mahdollisia kiertueita ja tietenkin kun asialla on tarinankerronnan ammattilaiset, niistä ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

TElefsina_Maria Ahlrot2016unnelma vakavoitui kun alettiin kuunnella kiertueensa päättävien ryhmien kertomuksia. Tämän kiertueen rankimmat ja samalla tärkeimmät hetket oli koettu pakolaisleireillä. Päätös esiintyä ja tehdä työpajoja yksin tulleiden lasten ja nuorten kanssa oli kypsynyt vasta kiertueella. Käytännön järjestelyt ja lupa saada osallistua vaati pitkiä neuvotteluja, mutta niissä onnistuttiin.

Yksi Meeting the Odyssey projektin tavoitteista on kehittää taiteilijoiden osaamista ja siksi keskustelimme myös oman mukavuusalueen ulkopuolella olemista. Tilaa jossa vanhat mallit eivät toimi ja olemista leimaa epävarmuus. On testattava uusia tapoja toimia ja tehtävä yhteistyötä tuntemattomien kanssa. Edellisinä vuosina suurin haaste oli työryhmän jäsenten väliset kulttuuriset erot sekä oman tilan katoaminen ahtaassa purjelaivassa. Nyt vastassa oli todellinen hätä, jonka edessä moni tunsi avuttomuutta. Ihmisten kohtaaminen esityksissä sekä työpajoissa antoi leireillä oleville selvästi iloisia hetkiä ja sen oli vain riitettävä sillä hetkellä.

Omista rutiineista luopuminen voi vapauttaa

Blogin otsikkokuvassa näyttelijät tulevat yllätetyksi kesken esityksen Lesvoksen pakolaisleirillä. Näyttämöllä olevasta “tyhjästä” pahvilaatikosta juoksee pieni poika ja pakottaa esiintyjät improvisoimaan. Sopeutuminen uusiin yllättäviin tilanteisiin alkaa näyttelijöiden mukaan olevan tässä vaiheessa jo pysyvä, tuttu tila.

Joustaminen, joustaminen ja vielä kerran joustaminen oli kiertueen päättävän ryhmän neuvo Kreikassa kiertuetta aloittavalle ryhmälle. Vastoinkäymisiä ei kannata jäädä pohtimaan pitkään, vaan on ongelmat on ratkaistava nopeasti, parhaalla mahdollisella tavalla. Joustamisen lisäksi kehoitettiin tarkistamaan luvatut asiat aina henkilökohtaisesti paikan päällä.

Valta ja vastuu Euroopan tason projektissa puhutti pitkään. Haastavaa oli toimina tilanteissa, joissa vastuu oli maantieteellisesti kaukana itse toiminnasta. Kuinka esimerkiksi ranskalainen viestintävastaava motivoituu markkinoimaan esityksiä Berliisissä tai kuinka Helsingissä oleva tekninen päällikkö ratkoo ongelmia Opolen kaupungissa Puolassa. Paikalliset yhteyshenkilöt nousevat tietenkin arvoon arvaamattomaan, mutta resurssit eivät aina riitä asioiden varmistamiseen. Joskus on tyydyttävä toiseksi parhaaseen tulokseen.

Kokemusten jakaminen tuntui saavan todellisen merkityksen juuri sillä hetkellä. Kertojat olivat tuttuja kahden edellisen projektivuoden takaa ja kuulioilla oli todellinen halu ja tarve ymmärtää tulevia kiertueolosuhteita.

Kuinka ymmärtää oman työn merkitys koko projektille, puhumattakaan Euroopan unionin ohjelmatasosta.

Taiteilija ja tutkija Alexanros Mistriotis tuli mukaan työpajan loppuvaiheen keskusteluun ja esitteli omaa työtään projekti ulkoisen arvioinnin tekijänä. Mistrios johdatteli työryhmän pohtimaan omaa työtään ja koko projektia osana Euroopan Unioinin strategiaa. Hänen näkökulmansa on kriittinen ja kysyvä: ymmärrämmekö mitä politiikkaa ja kehityskulkua tuemme? Kenen tarinoita kerromme? Keskustelu oli polveilevaa ja samalla erittäin hedelmällistä.

Mistriotis puhui vallan ja resurssien pakenemisesta pois paikallisilta. Kuinka motivoitua tekemään työtä kasvottomien määräysten mukaan tai ymmärtää kuinka voi vaikuttaa oman alueensa asioihin. Keskustelussa nousi esiin poliitikkojen ja kansalaisten vieraantuminen toisistaan.

Yhteisöllisuuden rakentaminen ja tiivis vuoropuhelu nähtiin ratkaisuna välillä toivottomaltakin tuntuvaan tilanteeseen. Eli palattiin projektin tavoitteisiin ja taiteen mahdollisuuteen avata uusia näköaloja ja luoda vuoropuhelua. On toimittava tarina ja ihminen kerrallaan. Toivottava, että se pahvilaatikosta ilmestynyt pikkupoika ja moni muu saarilla oleva pakolainen on saanut pienen toivon kipinän tai ainakin unohtanut ikävän tilanteen hetkeksi.

Ehkä tämän ja monen muun samankaltaisen projektin ansiosta myös äänestäjät ja päättäjät tekevät kaikkensa, jotta kaikilla meillä olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet turvalliseen ja hyvään elämään. Jotta se on mahdollista on ymmärrettävä että on vain me, ei me ja ne toiset.

Elefsina_arkeologinen alue_tie
Elefsinan arkeologinen alue oli yksi antiikin tärkeimmistä uskonnollisista keskuksista. Siellä kävely sai pohtimaan mitä meistä on jäljellä parin tuhannen vuoden päästä.

 

 

 

Tutkinnolla ei ole väliä, osaamisella on

Otsikko on varastettu Sitran julkaisusta Maa, jossa kaikki rakastavat oppimista. Työni ammattikorkeakoulun lehtorina ei estä minua ajattelemasta samaa osaamisen tärkeydestä, sillä myös korkekouluopetuksen tavoitteena on osaaminen. Opetussuunnitelmiakaan ei enää tehdä sen mukaan mitä opetetaan, vaan sen mitä opiskelijoiden pitäisi osata opintojen jälkeen.

Minäkin rakastan oppimista ja toivon, että pystyn työlläni vaikuttamaan siihen, että mahdollisimman moni tuntee samoin. Toivon myös, että voin valmentaa opiskelijoita ottamaan vastuun omasta oppimisestaan. Kukaan ei voi oppia toisen puolesta ja siksi kyky arvioida ja kehittää asiantuntijuutta monipuolisesti ja tavoitteellisesti on tärkeä taito. Kun siihen saa koulutuksessa ohjausta ja ryhmän tukea, saa myös taidot elinikäiseen oppimiseen.

Esittelen tässä kulttuurituotannon ylempään AMK-koulutukseen kuuluvaa portfoliotyöskentelyä, joka on yksi tapa ottaa ohjat omiin käsiin ja lähteä itse tavoitteellisesti kehittämään osaamistaan. Blogin lopussa on esimerkkejä tehdyistä portfolioita.

Sähköiset työkalut portfoliotyön tukena 

Portfolion tekoon löytyy paljon ohjeita ja erilaisia sähköisiä oppimisympäristöjä. Esimerkiksi Helsingin opetusvirasto on pitkään kehittänyt portfolioiden käyttöä toisen asteen osaamispohjaisten opetussuunnitelmien käyttöönoton tueksi. Korkeakouluista esimerkiksi Jyväskylä yliopistolla on oma e-portfolioympäristö tukemassa työskentelyä. Tässä esitellyt portfoliot on tehty WordPress-blogialustalle tai WIX:llä. Keskeisenä kriteerinä välineen valinnassa oli mahdollisuus linkittää ja liittää työnäytteitä. Muita mahdollissia välineitä olisi Weebly tai Portfoliobox. Linkedin on tietenkin tärkeä ammatillisen verkostoitumisen paikka ja sen päivittäminen portfoliotyöskentelyn aikana on hyvä tehdä.

Portfolion tekoprosessi vie epämukavuusalueelle

Olen ohjannut portfolioiden tekoa pitkään ja tiedän, että omasta osaamisesta puhuminen tuntuu monesta aluksi vaikealta. Suurin haaste portfolion tekemisessä on valita työnäytteitä, joitka toimivat esimerkkeinä omasta osaamisesta.  Erityisen haasteellista on tuoda esille osaamista, josta ei löydy “virallista todistusta”.  Portfoliotyön tärkeää antia on oman osaamisen sanallistaminen ja sitä on hyvä harjoitella kertomalla missä tilanteessa työnäyte  on tehty, kenen kanssa ja mikä oli tekijän oma rooli tuloksen saavuttamisessa.

Jokaisesta portfoliosta pitäisi löytyä myös katse tulevaan. On hyvä uskaltaa kertoa kuinka nykyistä osaamista voisi itse ajatella soveltamansa ja kehittävänsä tulevaisuudessa.

Vertaistuki on kullan arvoinen portfoliotyön tuki. Kulttuutituotannon ylemmässä AMK-koulutuksessa ehtii tutustua oman ryhmän kollegoihin ja silloin toisten palaute ja vinkit ovat innostavia ja rakentavia. Kollega näkee osaamista, joka itselle voi olla niin itsestään selvää, että sen näkyväksi tekemisen tarpeellisuutta on vaikea ymmärtää. Tavoitteena on saada esiin jokaisen ainutlaatuinen osaaminen, jolloin palaute “Portfoliosi on aivan sinun näköinen” kertoo onnistuneesta työstä.

Tässä neljän ainutlaatuisen kulttuurituotannon (ylempi AMK 2015) osaajaan portfoliota.  Esimerkit on valittu niiden opiskelijoiden töistä, joiden portfoliot ovat julkisina netissä.  Portfoliot muodostavat monipuolisen kokonaisuuden sisällön, tyylinsä, sekä teknisten ratkaisujen puolesta.

Eveliina Mäkelä, Taidekeskus Salmelan festivaalisihteeri. Kulttuuri-, ruoka- ja maatalousosaaja. Tekninen toteutus WIX.
Eveliina Mäkelä, Taidekeskus Salmelan festivaalisihteeri. Kulttuuri-, ruoka- ja maatalousosaaja. Tekninen toteutus WIX.
Lasse Pekkarinen, Vantaan kaupungin pedagoginen kirjastonhoitaja. Tapahtumia ja koulutusta nuorille ja aikuisille.
Lasse Pekkarinen, Vantaan kaupungin pedagoginen kirjastonhoitaja. Tapahtumia ja koulutusta nuorille ja aikuisille. Tekninen toteutus WordPress.
Tuula Salo, kulttuuriyrittäjä Raseporista. Tekninen toteutus WIX.
Tuula Salo, kulttuuriyrittäjä Raseporista. Tapahtumantuottaja ja mobiiliteknologian osaaja. Tekninen toteutus WIX
Jyri Träskelin, Turun kaupungin nuorisopalveluiden tuottaja ja nuorisotyöntekijä. Tekninen toteutus WordPress.
Jyri Träskelin, Turun kaupungin nuorisopalveluiden tuottaja ja nuorisotyöntekijä. Tekninen toteutus WordPress.

 

 

 

 

Voiko pakolaisuuteen eläytyä teatteriesityksessä? 

Tuli koettua vuoden ravisuttavin teatterielämys. Olin tekemässä kolme vuotisen Meeting the Odyssey projektin arviontia Italiassa ja sain nähdä esityksiä, joista erityisesti pakolaisteemainen, yleisöä osallistava, esitys tuo vieläkin liikutuksen tunteen. Oma työni on auttaa Meeting the Odyssey:n tekijöitä arvioimaan ja kehittämään omaa tuotannollista toimintaansa, jonka lopputuloksena ovat sekä esitykset, että kansainvälisessä yhteistyössä luodut verkostot ja osaaminen.

Paikallinen puhallinorkesteri soittaa tuttuja sävelmiä ja improvisoi välillä hurjia riitasointuja. Mitä tämä on?
Paikallinen puhallinorkesteri soittaa tuttuja sävelmiä ja improvisoi välillä hurjia riitasointuja. Mitä tämä on?

Palaan tuotannolliseen puoleen myöhemmin, mutta ensin heittäydyn oman kokemukseni vietäväksi. Olimme siis Castiaglionecello linnan pihalla Rosignanon kaupungissa 80 km Firenzestä rannikolle.  Kuuntelemme ulkoilmakonserttia. Soitto hiljenee ja paikalle ryhtää epätoivoinen nainen, joka heittää metallisen vesiastian orkesterin johtajan jalkoihin. Yleisö vetää henkeä ja nainen kertoo olevansa pakomatkalla tai näin oletan, sillä en osaa italiaa. Analyysille ei ollut siinä aikaa, sillä samalla paikalle ryntää joukko matkalaukkuja raahaavia ihmisiä. He ryntäävät ohitsemme ja ylös portaita. Esitys alkoi ja me liityimme joukon jatkoksi. Olimme yleisö ja olimme osa esitystä. Saimme katsoa kuinka pakomatka eteni ja olla itse pakomatkalla.

Kolme naista nauttivat iloisesti illallista alaston nainen tarjoiluastiana.
Kolme naista nauttivat iloisesti illallista alaston nainen tarjoiluastiana.

Taiteellinen johtaja Tatiana Pryiatkina-Weinstein ja taiteilija Kaisa Salmi olivat luoneet kohtauksia, joissa paperittomat maahanmuuttajat muuttuvat näkymättömäksi ja elävät omassa maailmassaan hyvinvointiyhteiskuntamme keskellä. Esiintyjät olivat paikallisia pakolaisteemasta kiinnostuneita taiteilijoita tai harrastajia.

Kuljimme läpi pimeiden käytävien, joissa kahisivien muovien alla kuului hengitystä. Meidän silmät ja korvat tarkistettiin ja jännitimme pääsemmekö jatkamaan. Tunnepitoisin kohtaaminen oli lopussa kun meidät toivotettiin tervetulleiksi ystävällisin ilmein, sanoin ja halauksin. Mikä helpotus.

Taiteellisesti onnistunut, koskettava esitys, onko muulla väliä?

Meeting the Odyssey on sosiaalinen teatteriprojeti, jonka tavoitteena on luoda kohtaamisia Euroopan eri maista tulevien esittävän taiteen tekijöiden kesken sekä toiseksi taiteilijoiden ja vierailupaikkojen asukkaiden kesken Itämerellä (2014) ja Välimerellä (2015, 2016). Kuvailemani esitys onnistui mielestäni tehtävässään upeasti. Mitä tästä esimerkistä voisi oppia? Kuinka on mahdollista purjehtia vieraaseen kaupunkiin ja löytää yleisö sekä saada paikalliset osallistumaan esityksen tekemiseen? Tarvitaan ainakin:

Odyssey matkalla kotiin on tuttu eurooppalainen tarina, johon on helppo samaistua
Odyssey matkalla kotiin on tuttu eurooppalainen tarina, johon on helppo samaistua

Visio, yhteinen unelma, joka sytyttää työryhmän. Meeting the Odysseyn visio on vahvistaa kulttuurien välistä vuoropuhelua taiteen avulla. Laivalla purjehtivat teatterintekijät muuttuvat pakostakin yhteisöksi, mutta kuinka kokea yhteisöllisyyttä kaukana asuvien ihmisten kanssa? Maailmanlaajuinen ystävyys tuskin koskaan toteutuu, mutta se ei tarkoita, että pitäisi lakata yrittämästä.

Vasemmalla Matilda pitämässä kiitospuhetta työryhmälle.
Vasemmalla Matilda pitämässä kiitospuhetta työryhmälle.

Johtaja, joka pitää unelman elävänä ja näyttää sen arkisen työn keskellä. Vaikka kyse on kollektiivisesta tekemisestä, on jollain oltava päävastuu. Meeting the Odyssey:n projektipäällikkö Matilda von Weissenberg  on viime kädessä vastuussa projektista, vaikka kiertueiden eri vaiheiden vastuut jakaantuvat eri ihmisten kesken. Ohjaaja on avainhenkilö taiteellisen produktion ilmapiirin luomisessa ja kiertuemanagerilla suuri vastuu käytännön asioiden sujuvuudesta. Palkka ei ole suuri, joten palkkio on jokaiselle merkityksellisen työn tekemisen mahdollisuudesta.

Meeting the Odyssey on monelle ainutkertainen kokemus, jossa tiivis työskentely ja purjehtiminen monikielisessä ja erilaisiin työkulttuureihin tottuneista ihmisistä vie pois omalta mukavuusalueelta. Vaikka taiteilijat ovat tunteiden ilmaisun ammattilaisia, ei motivaation ja innostuksen ylläpitäminen aina ole helppoa.

Paikallinen vastuuhenkilö, joka tuntee alueen ja saa avainhenkilöt innostumaan.  Limonaia Teatro tuottajalla Michele Panellalla on hyvät verkostot, joiden avulla hän sai jopa Rosignanon kaupungin johtavan virkanainsen osallistumaan instant esityksen tekoon. Matkailupäällikkö järjesti tervetuliaisjuhlan ja paikalliset taiteilijat auttoivat taiteellista johtajaa ja visuaalista suunnittelijaa luomaan toimivan kokonaisuuden. Yleisössä olikin sitten paljon esitykseen tekijöiden läheisiä.

Aika ja tila kokemusten reflektointiin ja oppimiseen

Meeting the Odysseyn projektissa on toteutettu jatkuvaa itsearviointia soveltaen 3×3 mallia. Mahdollisuuksien mukaan on järjestetty arviointityöpaja kiertueen alussa, keskivaiheille ja lopussa. Kuvailemani matka oli ajoitettu tämän vuoden viimeisiin esityksiin Italiassa ja ennen kotiinlähtöä kokoonnuimme arvoimaan kiertueen onnistumista teatteri Limonia Teatrossa.

Jokainen pohti ensin omien tavoitteiden onnistumista sekä nimesi mielestään onnistuneimman kohtaamisen paikallisen yleisön kanssa.
Jokainen pohti ensin omien tavoitteiden onnistumista sekä nimesi mielestään onnistuneimman kohtaamisen paikallisen yleisön kanssa.
Ohjaaja Tatiana Priyatkina-Weinstein arvioi oman ryhmän esitystä pohtien sosiaalisen esityksen tekemistä.
Ohjaaja Tatiana Priyatkina-Weinstein arvioi oman ryhmän esitystä pohtien sosiaalisen esityksen tekemistä.

Arviointityöpajan tavoitteena oli pysähtyä miettimään olivatko kiertueen alussa määritellyt tavoitteet toteutuneet jokaisen kohdalla ja kuinka kohtaaminen paikallisen yleisön kanssa onnistui. Kaikkea ei voi käsitellä samalla kertaa, joten valitsimme projektin tavoitteena olevan kohtaamisen paikallisten taiteilijden ja yleisön kanssa.

Seuraavaksi siirryttiin ajatusten jakamiseen ja yhteiseen pohdintaan pienissä ryhmissä. Vaikka kaikkia painoi ja pitkän kiertueen aiheuttama väsymys ja ikävä kotiin, keskustelua käytiin vilkkaasti.

Kolmas ja viimeinen vaihe oli sitten ryhmiäkeskustelun tulosten jakaminen ja yhteisten parannusehdotusten tekeminen seuraavalle ja projektin viimeiselle vuodelle. Yhteinen keskustelu nauhoitettiin ja tulokset vaikuttavat seuraavan vuoden suunnitteluun.

Get lost and accept it oli monen oivallus. Meeting the Odyssey on heittäytymistä tuntemattomaan, odottamattomia kohtaamisia, otteen menettämistä ja uuden näkökulman löytämistä. Yhdessä asiassa ei kuitenkaan toivota uudistuksia ja se on ruoka. Laivakokki on tärkeä tunnelma luoja. Ystävyys syntyy hyvän ruuan äärellä ja tuntematon on parempi kohdata täydellä vatsalla.