Hanke päättyi, mitä jäi jäljelle?

Hanke päättyi seminaariin, arviointiin ja raportointiin aivan kuten sadan hankkeet samaan aikaan. Mitä näistä hankkeista jää jäljelle? Onko kehitetty uusia asioita, jotka jatkuvat “rakenteissa”? Yleisellä tasolla puhutaan juurruttamisen haasteesta eli siitä, että hankkeissa kehitetyt uuden toimintatavat eivät kiinnity organisaatioiden perustoimintaan.

Minulle kävi niin, että seuraava hanke jo kolkutteli ovella ja syöksyin hankearvioinnin jälkeen suoraan uuteen hankkeeseen. Tuttua varmaan monelle. Edellinen hanke hautautui uusien tavoitteiden ja tuttavuuksien alle, vai hautautuiko?  Kaiken kiireen keskellä huomasin usein vertaavani edellisen hankkeen tapahtumia omaan tämän hetkiseen työhöni. Tämä edellinen hanke oli Meeting the Odyssey, jossa roolini oli auttaa hanketyöntekijöitä arvioimaan omaa toimintaansa ja kehittämään sitä koko hankkeen ajan.

Meeting the Odyssey oli vuosina 2014-2016 toteutettu yhteisöllinen ja taiteellinen teatteriprojekti, jossa ammattilaiset eri Euroopan maista loivat työpajoja ja esityksiä. Tavoitteena oli  luoda kulttuurien välistä dialogia sekä ammattilaisten kesken, että kohtaamisissa paikallisten yhteisöjen kanssa.

Yhteiset arviointityöpajat auttoivat ymmärtämään erilaisia työskentelytapoja

En lähde tässä kuvailemaan monivuotisen hankkeen tapahtumia, vaan keskityn omaan työhöni itsearvioinnin parissa. Meeting the Odysseyn vaiheiseen pääsee tutustumaan nettisivujen ja blogin avulla. Sitä lukiessa ymmärtää, että Meeting the Odyssey jätti jokaiseen siinä työskennelleeseen lähtemättömän jäljen, myös minuun. Hankkeen määrällinen arviointi oli projektipäällikön työtä ja kuuluu osanan tavallista hankeraportointia. Sen mukaan Meeting the Odyssey saavutti mitattavissa olevat tavoitteet kuten esimerkiksi kuinka monta esitystä ja työpajaa pidettiin kussakin kaupungissa. Minun tehtäväni oli yhteistyössä projektipäällikön ja työryhmän kanssa jatkuvaa arviointia, joka vaikutti toimintaa kehittävästi jo hankkeen aikana.

Tuolit_Viirus_ryhmä
Meeting the Odyssey työryhmä muistelee mennyttä hanketta ja arvioi työn tuloksia viimeisessä arviointipäivässä 30.11.2016.

Loppuarvioinnissa meillä oli takana jo noin 10 itsearviointityöpajaa. Kaikki osallistujat eivät osallistuneet kaikkiin työpajoihin, mutta työtapa tuli tutuksi kaikille. Projektipäällikön määrätietoisuuden ansiosta yhdestäkään arviointityöpajasta ei luovuttu, ei edes Kreikassa kesällä 2016, jolloin tilanteet olivat usein todella rankkoja. Opimme siis kokoontumaan ja reflektoimaan yhdessä. Matkan varrella tehtyihin arviointityöpajoihin voi tutustua blogimuodossa.  Lopuksi teimme vielä yhteenvedon, joka huipentui pohdintaan yhteistyöhankkeen mahdollisista vaikutuksista tulevaisuuteen.

Itsearviointipajat koettiin tärkeiksi, koska niiden aikana oli mahdollista:

  • Kuunnella ja oppia ymmärtämään erilaisia työskentelykulttuureja
  • Antaa palautetta ja parantaa kiertue-elämän käytännön puolta.
  • Jakaa ja pohtia omia kokemuksia yhdessä kollegoiden kanssa.

Yhteishenki, hyvä johtajuus ja tunne työn merkityksellisyydestä

Onnistunut projekti on monen asian summa, joista viimeisessä arvioinnissa nousi esiin yhteishenki, hyvä johtajuus ja tunne työn merkityksellisyydestä. Kesä 2016 Kreikassa vei kaikki epämukavuusalueelle. Pakolaiskriisistä huolimatta ja osittain juuri siksi esitykset ja työpajat pidettiin, vaikka tehtävä tuntui mahdottomalta. Kohtaamiset paikallisten kanssa sekä työskentely pakolaisten kanssa antoi sekä epätoivon, että ilon hetkiä.

Onnistuminen vaativissa tilanteissa edellyttää todella hyvää kommunikaatiota. Loppuarvioinnissa tultiin siihen tulokseen, että kommunikaatiossa onnistuttiin koska:

  • Projektipäällikö sekä toinen vastuuhenkilö olivat samat koko ajan.
  • Yhteiset tavoitteet pidettiin esillä koko ajan.
  • Alkuperäinen visio ja siihen liittyvät eettiset ja moraaliset arvot loivat vakaan pohjan.

Mitä siis jäi jäljelle?

Kiertueet olivat rankkoja ja tuskin kukaan mukana ollut voi koskaan unohtaa pitkiä purjehdusmatkoja tai  kesän 2016 esityksiä ja työpajoja Kreikassa. Kokemukset kulkevat kaikkien mukana ja tulevat vaikuttamaan meidän jokaisen työhön ja elämään tulevaisuudessa.

Monelle näin suuri projekti oli uusi asia ja koettiin, että osallistuminen kansainväliseen EU-hankkeeseen näytti, että se on mahdollista. Moni teattereista haluaisi jatkaa yhteistyöprojektien tekemistä. Käsitys omasta työstä ja organisaatiosta muuttui. Osa koki saavansa enemmän arvostusta omassa maassaan ja pääsevänsä mukaan verkostoihin, joihin heillä aikaisemmin ei ollut paikkaa. Hädässä olevien ihmisten kohtaaminen kosketti monia. Esimerkiksi Jessica Raita, Viirus teatterin näyttelijä kirjoitti kokemuksistaan koskettavan blogin  New perspective,  Many things get a new meaning here  (Leros, Kreikka, 27.6.2016). 

Ehkä vastaus siitä mitä jäi jäljelle olisi lyhyesti, että Meeting the Odyssey jätti organisaatioihin luottamuksen omista mahdollisuuksista tehdä ja olla mukana suurissakin kansainvälisissä hankkeissa. Tai kuten loppuseminaarin pääpuhuja taiteilija ja tutkija Alexanros Mistriotis nosti esiin tyhjyyden, joka jää jäljelle suuren työn jälkeen. Jos tyhjyys on avoin tila, joka täytetään uusilla merkittävillä teoilla, on jotain todella tärkeää saavutettu.

Minusta monissa heräsi nälkä mennä vieraille alueille ja tehdä yhteistyötä uusien ihmisten kanssa. Mustaan perinteiseen teatteritilaan tottunut taiteilija löysi uusia puolia itsessään esiintyessään betonisella ulkolavalla. Tanssimaton pois jättäminen voi olla askel toisiinkin oivalluksiin. Keskustelu taiteen merkityksestä jatkuu ja uusia suunnitelmia on varmasti jo käynnissä. Taisin viimeksi kuulla jonkun kysyvän voisiko sen laivan ostaa liikkuvaksi eurooppalaiseksi näyttämöksi…

 

 

 

 

 

Advertisements

ITE-taide ja luonto vievät mielen uusille poluille

Minulla on kummisetä, joka on koristanut pihansa itse tehdyilla betonisilla karhuilla, joutsenilla ja kotkilla. En pohtinut asiaa sen enempää lapsena, sillä silloin asiat vain ovat. Piirtelin itsekin ja teininä ryhdyin maalaamaan öljyväreillä. Minä etsin opettajan kansalaisopistosta ja lähdin lukion jälkeen opiskelemaan ensin taiteen tekemistä ja sitten taidehistoriaa. Kummisetäni ei opettajia tarvinnut. Hän teki itse oman elämänsä taiteen.

Kummisetäni tuli mieleen kun suunnittelin LuoTa!- luonto- ja taidelähtöisten menetelmien seminaaria Tampereelle Ahlmanin kartanoon. Minun vastuullani oli taidelähtöisen  menetelmän työpajan järjestelyt, johon valitsin ITE-taiteen asiantuntijan, tohtorin ja taidekasvattajan Minna Haverin.  Valintani, ei ainakaan tietoisesti liittynyt lapsuuteni karhut ja joutsenet, vaan halusin mukaan vaihteeksi muuta kuin draamaa ja esittävää taidetta. Yhtenä perusteluna oli myös ajankohtaisuus sillä tänä kesänä ITE-taiteeseen pääsee tutustumaan ja kokemaan Minna Haverin kuratoiman ITE-käsillä näyttelyyn K.H. Rehlundin museossa Kokkolassa.

Hyvinvointia luonnosta ja taiteen tekemisestä

LuoTa! seminaarin aiheina olivat luonto- ja taidelähtöiset menetelmät ja niiden käyttö hyvinvoinnin edistämiseen. Ajankohtainen ja paljon keskustelua herättävä aihe. Blogin alussa olevassa kuvassa Minna Haveri johdattelee Innostu ITE-taiteesta työpajan osallistujat aiheeseen. Taustalla näkyy kuva Veijo Rönkkösen patsaspuistosta, jonka teokset ovat minusta taidetta ja vertailukelpoisia monen tunnustetun taiteilijan töiden kanssa. Rönkkönen saikin tunnustusta elinaikanaan hienosta pitkäjänteisestä työstä. Miksi sitä siis kutsutaan ITE-taiteeksi tai nykykansantaiteeksi? Yksi keskeinen määritelmä on itseoppineisuus. Kummisetäni on myös ITE-taiteilija, koska hänellä ei ole taidekoulutusta, eikä hän pidä ammattitaiteilijoita esikuvinaan. Hän ei myöskään ole tarvinnut opettajan tai harrastuspiirin tukea, mitä minä aina välillä tarvitsen. Toisaalta hänellä on hitsarin ammattitaito ja suuri materiaalintuntemus tehdastyönsä puolesta. Minulle hän edusti meidän omaa Pelle Pelotonta, joka kehitteli Ankkalinnassa mitä kummallisimpia kojeita. Omalle ja vähän toistenkin pihoille rakennettu oma maailma oli kaikkien naapureiden ja ohikulkijoiden nähtävissä

Moni ITE-taiteilija on Veijo Rönkkösen tavoin keskittäneet kaiken energinsa oman kokonaisutaideteoksen tekemiseen. Vaikka ITE-taidetta tehdään omasta luomisen palosta, sitä ei tehdä piiloon muiden katseilta. Veijo Rönkkonenkin kutsui koko maailman kylään ja vastineeksi hän halusi vain nimen vieraskirjaan.

Pitääkö siis meidän jättää kaikki muu touhu ja heittäytyä ITE-taiteilijoiksi?

Edvininpolku 18
Edvin Hevonkosken teoksest löytyvät Vaasasta hänen mukaansa nimety Edvinin polun varrelta.

Minna Haveri ohjasi meitä kokeilemaan olioittamista, joka on yksi tavallisimpia  ITE-taiteen menetelmiä. Esimerkkinä hän käytti Edvin Hevonkosken töitä, joita löytyy Vaasan asevelikylän pururadan varsilta. Siellä voi törmätä ufoon, maahiseen, Tarja Haloseen ja europresidentin tuoliin.

 

Lähdimme ulos mielessämme olioittamisen alkeet:

- Etsi alueelta luontokappale tai muu esine, jonka muutat olioksi.

- Merkitse tai kehystä

- Nimeä

- Käytä luonnonmateriaaleja

Mieti mitä haluat teoksellasi kertoa ja viestiä.

ITE_harjoitus_olio

Ulkoa löysin ensimmäisen olion löytäneet Merja Aallon Työhyvinvointi ja ohjelmapalvelu Lentorepusta sekä Veera Lindholmin Salon kaupungin aikuissosiaalityöstä. He olivat löytäneet “Puun sylin”, joka oli suuren vaahteran keskellä. Merja ja Veera olivat nähneet suojaisan kolon ja kolossa linnunpesän. Kuva ei tekisi oikeutta “Puun sylille”, sillä se syntyi selvästi näiden mielikuvitusrikkaiden naisten keskustelusta.

Molemmille naisille taide on tärkeä osa omaa työtä. Veera kertoi taiteen olevan hyvä lähtökohta erityisesti nuorten kanssa työskennellessä.

Valokuvattavaksi sopi kevään ensimmäinen “Vastasyntynyt” eli rabarberin tuore, vahva taimi. Se oli Tampereen kaupungin Luotsi hankkeen Seija Mäkisen olio, jonka ihailuun mekin yhdyimme.

ITE_harjoitus olio löytynyt
Vastasyntynyt

Olioiden jakaminen

Oliot tallennettiin valokuviin ja niistä virisi monia keskusteluja.
Oliot tallennettiin valokuviin ja niistä virisi monia keskusteluja.

Olioittamisen viimeinen ohje Minnalta oli: Mieti mitä haluat teoksellasi kertoa ja viestiä. Työpaja päätteeksi kokoonnuimme yhteen, eikä tehtävänantoa tarvinnut toistaa. Oman “olion” esittelyt lähtivät spontaanisti käyntiin. Puhelimiin oli tallennettu löydettyjä olioita ja tarinaa riitti. Oli helppo juttella vieraidenkin kanssa, kun oli jotain konkreettista yhteistä katsottavaa. Luonnon herääminen herkisti meidät kaikki ja jaksoimme innostua jokaisesta vihreästä lehdestä ja auringon säteestä.

Olimme todella seminaarin luontoon ja taiteeseen liittyvän teeman äärellä. Luonto on usein taiteen ja erityisesti kansantaiteen ja ITE-taiteen inspiraation lähde. Samalla tulee mieleen, että voiko luontoa ja maisemaa edes kokea ilman taiteilijoiden luomia kuvia siitä. Kesäinen järvimaisema tuo mieleen Akseli Gallen-Kallelan ja Pekka Halosen työt. Viereisellä pellolla kirmaavat ruskeat lehmät toivat mieleen Minna Äkkijyrkän kyytöt.

Onko olioiden luomisella paikkaa sosiaali- ja terveysalalla?

Entä sitten, oliko tästä todellista hyötyä? Voisiko taide- ja luontolähtöisten menetelmien käyttö olla arkea sosiaali- ja terveysalalla? Moni seminaariin osallistujista ovat sosiaali- ja hyvinvointialalla, kuten  Veera Lindholm Salon kaupungin aikuissosiaalityöstä. Veera on sosiaalityöntekijä, joka käyttää taidelähtöisiä menetelmiä erityisesti nuorisotyössä. Olioista puhuessamme  hän pohti, jos kannattaisi useammin lähteä asiakkaiden kanssa luontoon. Ajatuksen tähän hän sai  psykoterapeutti Kirsi Salosen luennosta aamupäivällä. Olioiden etsiminen yhdisti upeasti oman ilmaisun ja luonnon moniaistisen ympäristön.

Suurin osa seminaarin osallistuneista olivat tietenkin luonto- ja taidelähtöisiä menetelmiä jo käyttäviä tai todella kiinnostuneita.  Kaikille sosiaali- ja terveysalan ammattilaiselle luonto ja taide eivät kuulu työönh, mutta kiinnostus on lisääntymään päin. Tähän löytyy todisteitä  Sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiantona toteutetussa Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia toimintaohjelman 2010-2014 (Taiku), arviontiraportissa. Raportin mukaan taidelähtöiset menetelmät ovat osoittaneet vaikuttavuutensa ja tietoisuus taiteen ja kulttuurin myönteisistä vaikutuksista ihmisen hyvinvointiin on lisääntynyt.  Taiteen ja kulttuurin menetelmät ovat jalkautumassa pienin askelin varsinaisen toiminnan piiriin, mutta alueelliset erot ovat vielä suuria. Ratkaisevaksi onnistumisen edellytykseksi on tunnistettu usean ministeriön yhteistyö. Taiku-ohjelman koordinaatioryhmän jäsenistä löytyy edustus Työ- ja elinkeino, Sosiaali- ja terveys-, Opetus-ja kulttuuri- sekä Ympäristöministeriöistä.

Kiinnitin raportissa huomiota Ympäristöministeriön edustajaan, sillä ympäristöministeriö linkittyy biotalouden kautta myös luontolähtöisten menetelmien käyttöön. Kannattaa kurkistaa mitä Biotaloussivuilla kerrotaan luonnon hoitavasta vaikutuksesta eli Green Caresta.

Harjoitusten vaikutus jää itämään ja vie uusille poluille

LuoTa! seminaarissa pääsin kokeilemaan myös Kirsi Salosen vetämää Mielipaikkaharjoitussta, jossa lähdimme lähimetsään etsimään omaa mielipaikkaa. Maisema oli vieras ja tuntui hassulta mennä metsään vieraiden ihmisten kanssa. En uskaltanut ottaa kuvia, sillä tunnelma oli jotenkin harras. Tähänkin tehtävään liittyi oman kokemuksen jakaminen, jota teimme esittelemällä mielipaikkaamme. Ilman tätä osuutta olisin ehkä jo unohtanut miksi valitsin ensin näköalapaikan kalliolta ja siirryin sitten alemmas tuulensuojaan.

Poikkesin hiekkaiselta pyörätieltä kosteaan rantametsikköön. Löysin heräävän luonnon tuoksu ja lapsuudesta tutut rentukat.
Poikkesin hiekkaiselta pyörätieltä kosteaan rantametsikköön. Löysin heräävän luonnon tuoksu ja lapsuudesta tutut rentukat.

Vaikka seminaarissa innostuin enemmän ITE-taiteen tekemisestä, jäi mielipaikkaharjoitus mieleen ja seminaarin jälkeen katsoin tuttuja lenkkipolkuja uusin silmin. Joskus juoksulenkki voikin olla uusien paikkojen löytämistä tai palaamista vanhoille rakkaille paikoille.

Valtavirrasta poikkeavien menetelmien vaikutukset on todennettava tarkkaan ja tässä sain kokea muutoksen omassa arjessani. Löysin uudestaan lapsuuteni Rentukat ja voisin väittää saaneeni yhteyden tärkeään hyvinvoinnin lähteeseen. Onhan tässä vähän ylitulkinnan makua, mutta tätä kautta minun on helpompi ymmärtää erikoistutkija Anna-Maria Isolan seminaariluentoa Osallisuus – yhteyksien ja vapauden voimaa. Uskaltautuminen uudelle polulle voi avata lukkiutunutta mielikuvitusta ja ryhmässä jaetut kokemukset lohduttaa ja vapauttaa.

Lisää seminaarin työpajoista ja osallisuuden teemasta voi lukea toukokuun lopussa Sokran ja Luova osallistava Suomi koordinaatiohankkeiden sivuilta

 

Mikä olisi ollut Odysseyn arvio omasta matkastaan?

Olisikohan Odysseyn matka sujunut nopeammin sodasta kotiin, jos hän olisi tehnyt muutaman hyvin harkitun itsearviointisession tiiminsä kanssa? Sitä emme saa tietää, mutta Meeting the Odyssey projektissa on alusta asti tehty tilannekatsauksia, jotta vältyttäisiin lankeamasta seireenien ansaan tai joutumasta merihirviöiden kitaan.

Projektin ensimmäisen vuoden (2014) yhteisestä loppuarvioinnista kirjoitin blogin Oliko Odysseyn matka onnistunut?  Silloin keskusteltiin kuinka tärkeää on, että jokaisella projektissa työskentelevällä on mahdollisuus pohtia yhdessä muiden kanssa projektin tavoitteita ja merkitystä. Epärealistiset ennakko-odotukset ovat huono matkakaveri.

Montpellier2015
Kohta aloitetaan yhteisten haasteiden analysointi, mutta ennen sitä pieni puhe kulttuurituottajien tärkeästä työstä esittävän taiteen kentällä. David Irle (seisoo mustassa t-paidassa) Réseau de Scenén kansainvälinen projektipäällikkö kääntää englannista ranskaksi.

Tässä kuvassa itsearviointia on tekemässä Réseau en Scène organisaation tiimi, joka vastaa Meeting the Odyssey projektin tiedotuksesta sekä tämän vuoden kiertueen järjestämisestä.

Olisi tietenkin hienoa kerätä kokoon kaikki vuoden 2015 kiertueisiin osallistuvat taiteilijat, tekniikka vastaavat, kiertuemanagerit, tiedottajat jne. yhteen suureen työpajaan, mutta siihen ei vain ole resursseja. Teemme useita työpajoja, jotta pääsemme suunnitelman mukaiseen rytmiin: itsearvionti kiertueen alussa, keskivaiheilla ja lopuksi.

Kiertue alkaa olemmeko valmiit?

Esityksiä harjoitellaan, tiedotusmateriaali on tehty ja Crowfundin kampanja on potkaistu käyntiin. Miltä tilanne vaikuttaa? Onko miehitys ja aikataulutus kohdallaan? Onko jotain erityisiä huolen aiheita?  Näitä kysymyksiä pohdittiin taiteilijoiden residenssipaikassa pienessä Gallician kylässä lähellä Montpellierin kaupunkia Etelä-Ranskassa.

Iloisin mielin, kauniin Jasmine puun varjossa pohdittiin laajan projektin haasteita.
Iloisin mielin, kauniin Jasmine puun varjossa Joséphine Huppert ja Pauline Bioulès pohti laajan projektin haasteita.

Jokainen sai kirjoittaa ja keskustella ensin pienissä ryhmissä omia ajatuksia tärkeimmistä motiiveista olla mukana, huolista sekä ryhmän vahvuuksista.

Keskustelussa nousi aluksi esiin projektissa tapahtuneet henkilövaihdokset. Tämä onkin tuttua monessa projektissa ja varsin hankalaksi tilanne saattaa muodostua, kun kansainvälisen suunnitteluryhmän jäsenet vaihtuvat. Työtä tuntuu olevan yli oman tarpeen ja moni kokee, että muu arkinen työ jää projektin jalkoihin. Työmäärän pohtiminen yhdessä sai ryhmän löytämään konkreettisia parannuskohteita.

En tietenkään pysynyt mukana kaikessa keskustelussa, sillä olin tulkkauksen varassa. Tärkeintä oli kuitenkin huomata, että keskustelu oli hedelmällistä ja antoi hyvän pohjan kehittämiselle. Kansainvälisen hankkeen suurimmaksi haasteeksi nousi pitkät välimatkat itse tapahtumiin. Kuinka innostua esityksestä Helsingissä kun oma arki on toisella puolella Eurooppaa? Tänä vuonna Odyssey on kuitenkin palannut Välimerelle, joten sitä ongelmaa ei ole samassa mittakaavassa.

Toinen arviointipaja pidettiin taiteelliselle ryhmälle, josta osa olikin jo mukana viime vuoden kiertueella ja arvointi oli tuttua puuhaa. Heitä huolestutti tällä hetkellä taloudellinen tilanne, mutta oma taiteellinen työ tämän viikon harjoituksineen oli onnistunut hienosti.

Yhteisen arvointipajan jälkeen pidimme seuraavana päivänä Daviden kanssa suunnitelman kuinka itsearviointia jatketaan.

Elämäni jännittävin fasilitointityö

Kaksi arvointityöpajaa Etelä-Ranskassa tulkin avustuksella tuntui vielä viikko sitten pelottavalta ja samalla jännittävältä. Meeting the Odyssey projektin itsearviointi sujui viime vuonna mukavasti Kööpenhaminassa ja Helsingissä. Tuttuja kaupunkeja, tuttuja ihmisiä monta yhteistä kieltä. Nyt oli vuorossa matka yksin kaupunkiin, jossa kovin moni ei puhu minulle tuttuja kieliä.

Jos minua jännitti, taisi Réseau en Scènen porukkaa jännittää vielä enemmän. Yhteinen sävel löytyi kuitenkin mukavasti yhteisestä työkentästä. Keskustelu omasta työstä ja oman tiimin toimivuudesta innosti ja herätti tunteita. Kiireen keskellä tälläiseen harvoin löytyy aikaa, muuten kuin pakosta. Tällä kertaa pakko tuli projektisuunnitelmasta, johon itsearvionti on kirjattuna. Minä sain toimia käynnistäjänä ja fasilitaattorina. Oli hienoa huomata, että 3 x 3 malli todella on niin yksinkertainen, että yhteisen suunnittelun ja ensimmäisen työpajan jälkeen projektipäällikkö David lähti sujuvasti suunnittelemaan jatkoa. Monikielisyys vei kaikki turhat koukerot pois ja jätti jälkeensä vain sen tärkeimmän: mitä tehdään, miksi ja miten.

 

 

 

 

Luova, osallistava Suomi- hanke mukana luomassa kestävää kasvua ja työtä

Uljas_Luckan
Taideyliopiston, Aalto yliopiston pienyrityskeskuksen, Metropolia Ammattikorkeakoulun ja Luckanin hanketoimijat suunnittelemassa hankkeen viestintää.

Euroopan sosiaalirahaston uusi ohjelmakausi on käynnistynyt ja tässä pöydän ympärillä suunnitellaan yhden koordinaatio ja aktivointihankkeen viestintää.

Yhteisen hankkeemme nimi on Uutta luova ja osallistava Suomi – Kreativa delaktiga Finland. Hanke kuuluu Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 – Suomen rakennerahaston toimintalinjaan 4. Koulutus, ammattitaito ja elinikäinen oppiminen. Keskitymme tukemaan Luovaa osaamista ja Osallistamalla osaamista  kehittämisohjelmien tavoitteiden toteutumista. Ensimmäinen askel on meille yhteisten toimintatapojen ja tavoitteiden määrittely. Taustalla on edellisen ohjelmakauden koordinaatiohanke Luova Suomi, jonka verkostot ja hyvät käytännöt ovat käytössämme.  Uutta tällä kaudella on luovan osaaminen käyttäminen toisilla toimialoilla kuten liikunta ja nuorisotyö. Monialaisuus on keskeistä, samoin monikielisyys. Suomi, ruotsi ja englanti vaihtelevat tarpeen mukaan sujuvasti.

Mitä koordinaatio ja aktivointihanke tekee?

Uutta luova, osallistava Suomi palvelee Luovaa osaamista ja Osallistavaa osaamista kehittämisohjelmista hakevia ja siitä jo rahoitusta saaneita hanketoimijoita. Suomessa on jo paljon kokeneita ja osaavia hanketoimijoita.  Paljon kehittämistyötä on tehty ja verkostoituminen kansallisesti ja kansainvälisestikin auttaa pahimpien karikoiden läpi. Meidän tavoitteena on tukea myös uusia tekijöitä hankemuotoisen kehittämistyön alkuun. Hankkeen tavoitteena on siis vahvistaa kehittämishankkeiden ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä (kansainvälisesti, valtakunnallisesti ja alueellisesti) sekä tukea ja lisätä keskinäistä osaamisen ja tiedon vaihtoa.

Hanke on yksi monista

Samaan aikaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hallinnoimat (THL) Sokra ja Solmu hankkeet tukevat kehittämishankkeita ESR toimintalinjalla 5. Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta. Erityisesti Osallistamalla osaamista ja Sokralla on yhteisiä tavoitteita ja mahdollisuus tehdä yhteistyötä.

Pohdimme viestintäkokouksessamme blogien tarkoitusta ja siksi kirjoitin tämän blogin lämmittelyharjoituksena. Oma työni tulee keskittymään Osallistava hankkeeseen, joka on Metropolia Ammattikorkeakoulun, Aalto Yliopiston ja Luckanin osahanke. Kirjoitukseni keskittyvät osaamisen kehittämiseen, josta erityisesti yhteiskehittäminen ja itsearviointi ovat ominta aluettani. Kansallisen työn koordinointi ja aktivointi on haastavaa, mutta onneksi minulla on kokeneet ja mukavat kollegat.

Speciellt fint att få igen jobba även på svenska. I mitt tidigare arbete vid Yrkeshögskolan Novia var jag med att grunda och jobba med projektet Produforum, vilket blev ett nationellt nätverk för kulturaktörer i Finland.

lorenz (1)

Kuka lukee käsikirjoja tai oppaita, osa 3

IMG_1821

Monen vuoden luovan alan hankekokemukset on nyt tiivistetty oppaisiin. Oma panokseni on projektiarvioinnin ja portfoliotyöskentelyn ohjeissa.

Kulturkokboken sisältää reseptejä  projektimuotoiseen yhteistyöhän sekä oman osaamisen kehittämiseen. Sitä selailen kuin muistikirjaa, josta näkyy työhistoriaani monen vuoden ajalta. Omat reseptini ovat portfoliotyöskentelystä sekä hankearvioinnista, josta olen koostanut kokonaisen oppaan.

Kartta, kompassi ja kalenteri on yksinkertainen opas, jonka avulla esimerkiksi projektipäällikkö ja ohjausryhmä voi lähteä suunnittelemaan hankkeen arviointia. Tavoitteena on silloin jatkuva kehittäminen ja oppiminen. Tein oppaan Reititin hankkeen puitteissa.

Kartta, kompassi ja kalenteri oppaan tekoprosessi oli erityinen, sillä sain työskennellä taitavan graafikon ja kuvittajan Mira Visannon kanssa.  Punapukuinen hahmo laivan kannella on projektipäällikkö ja keltamekkoinen nainen on arviointiapu, joka auttaa projektipäällikköä suunnittelemaan arvionnin ja toimii arviointityöpajojen fasilitaattorina. Minulla ei ole yhtään keltaista mekkoa, mutta juuri hänen työtään olen tehnyt. Sinivihreä paita kuuluu sihteerille, joka dokumentoi tarkasti arviointitilaisuudet. Mira piirsi sihteerin kuultuaan minun pitkän monologin horisontaalisten periaatteiden tärkeydestä ja näin tasa-arvo tuli myös kuvitukseen mukaan.

Oppaiden suunnittelu yhdessä muiden kanssa on opettavaista puuhaa. Nyt osaan esittelemäni asiat ainakin itse ja toivon tietenkin, että niistä olisi iloa ja hyötyä myös muille.