Kuntien uutta identiteettiä rakennetaan sivistyksen voimin

Luova, osallistava Suomi vei minut jo toisen kerran Kuntaliiton tilaisuuteen tänä vuonna. Tällä kertaa vuorossa olivat Kuntamarkkinat ja siellä olikin hulinaa kerrakseen! Kuntaliiton talo Hakaniemiessä natisi liitoksissaan, kun kuntaväki ympäri laajan Suomen oli tullut tapaamaan toisiaan ja kuulostelemaan mitä kentällä tapahtuu.

Tulevaisuuden kunnan tehtävät painottuvat uudella tavalla kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntiin. Tärkeimmäksi rooliksi kuntien ennakointityössä ovat nousseet yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen (Kunnat 2021 – strateginen muutosohjelma).  Tähän asti on puhuttu paljon siitä mikä kunnista lähtee, mutta nyt on aika pohtia kuinka kuntiin jääväät palvelut hoidetaan mahdollisimman hyvin. Sote-kunnasta tuleekin sivistyskunta, jossa varhaiskasvatus, opetuspalvelut, vapaa sivistystyö sekä kulttuuri-, kirjasto-, liikunta- ja nuorisopalvelut ovat pääroolissa.

Sivistyskunta on elinvoimainen kunta!

Sivistyskunta kuulostaa vähän pölyiseltä kaikkien innovatiivisten, kestävien, yhteisöllisten ja fiksujen kaupunkien aikana. Toisaalta siinä on jotain niin hellyttävän inhimillistä, että pitää oikein ottaa meidän kansallisfilosofimme J.V. Snellman mukaan keskusteluun.  J.V. määritteli sivistyneen ihmisen henkilöksi, joka tekee käytännön työtä oman kulttuurinsa ja yhteisönsä hyväksi, mutta – se on samalla työtä hänen itsensä hyväksi.  Filosofian tohtori Seppo Niemelä on väitöskirjassaan määritellyt yhteiskunnan sivistyneisyyden seuraavasti:

Yhteiskunnan sivistyneisyyden mittarina voidaan pitää sitä, miten sen jäsenet voivat toteuttaa omat voimavaransa täyteen mittaansa, antavat panoksensa yhteisiin asioihin, tuntevat kuuluvansa yhteisöihin ja työllistyvät kykyjensä mukaan.

Eli kun tuota vähän pölyttymään päässyttä sanaa vähän tutkiskelee sieltä löytyvät blogin kuvituksena käyttämäni Tulevaisuuden kunnan keskeiset ominaisuudet; osallisuus, yhteisö, yhteistoiminnallisuus, hyvinvointi ja työllisyys.

Tulevaisuuden si3147-snellman2_b-gifvistyneessä kunnassa pitäisi kaikkien siis tuntea kuuluvansa joukkoon ja pystyä käyttämään omaa osaamistaan yhteisön hyväksi. Tänään liitämme tämän J.V. Snellmanin sivistysmääritelmään osallisuuteen ja osallistumiseen. Unohdamme helposti, että sivistys ei ole vain taiteen ja  hyvien tapojen tuntemusta, vaan sivistys on myös toisen kunnioittamista ja yhteisen kulttuurin rakentamista. 

Kuntamarkkinoilla minulle selvisi, että monissa kunnissa tehdään kovasti töitä, jotta kuntalaiset innostuisivat kehittämään omaa elinympäristöään yhdessä kunnan työntekijöiden kanssa. Liperin kunnassa esimerkiksi oltiin tutkittu kuntalaisten halua vaikuttaa ja osallistua kunnan asioihin. Tutkimuksesta selvisi, että kunnallispolitiikka ei voisi vähempää hetkauttaa, mutta kansalaisvaikuttaminen sen sijaan kiinnostaa. Ratkaisuksi tähän kehitetään helposti käytettäviä kansalaisvaikuttamisen foorumeita. Paljon on jo tehty, mutta se kuuluisa osallisuus ja yhdessä tekeminen haastaa myös liperiläisiä.

Osallisuus haastaa joka päivä, miten se onkaan ollut niin huonosti hanskassa! (Hannele Mikkanen, Liperin kunnanjohtaja 15.9.2016).

Vaikka kulttuuri ei kovin paljon vielä näkynyt tämän vuoden kuntamarkkinoilla, voin tehdä sen johtopäätöksen, että kuntien uutta identiteettiä rakennetaan sivistyksen voimin. Kulttuurituotannon lehtorina mieleen tulevat ajat joskus 2000-luvun alusta kun vanhat toisen asteen kulttuurisihteerien koulutukset korvattiin uusilla ammattikorkeakoulututkinnoilla.  Silloin Opetusministeriöstä ehdotettiin uusien tutkintojen nimikkeeksi sivinomia. Vähän harmittaa, että tyrmäsimme ehdotuksen täysin ja ajoimme läpi nimen kulttuurituottaja AMK. Olisiko meidän pitänyt olla kaukaa viisaita ja kouluttaa sivinomeja, jotka nyt pelastaisivat Suomen?

Advertisements

ITE-taide ja luonto vievät mielen uusille poluille

Minulla on kummisetä, joka on koristanut pihansa itse tehdyilla betonisilla karhuilla, joutsenilla ja kotkilla. En pohtinut asiaa sen enempää lapsena, sillä silloin asiat vain ovat. Piirtelin itsekin ja teininä ryhdyin maalaamaan öljyväreillä. Minä etsin opettajan kansalaisopistosta ja lähdin lukion jälkeen opiskelemaan ensin taiteen tekemistä ja sitten taidehistoriaa. Kummisetäni ei opettajia tarvinnut. Hän teki itse oman elämänsä taiteen.

Kummisetäni tuli mieleen kun suunnittelin LuoTa!- luonto- ja taidelähtöisten menetelmien seminaaria Tampereelle Ahlmanin kartanoon. Minun vastuullani oli taidelähtöisen  menetelmän työpajan järjestelyt, johon valitsin ITE-taiteen asiantuntijan, tohtorin ja taidekasvattajan Minna Haverin.  Valintani, ei ainakaan tietoisesti liittynyt lapsuuteni karhut ja joutsenet, vaan halusin mukaan vaihteeksi muuta kuin draamaa ja esittävää taidetta. Yhtenä perusteluna oli myös ajankohtaisuus sillä tänä kesänä ITE-taiteeseen pääsee tutustumaan ja kokemaan Minna Haverin kuratoiman ITE-käsillä näyttelyyn K.H. Rehlundin museossa Kokkolassa.

Hyvinvointia luonnosta ja taiteen tekemisestä

LuoTa! seminaarin aiheina olivat luonto- ja taidelähtöiset menetelmät ja niiden käyttö hyvinvoinnin edistämiseen. Ajankohtainen ja paljon keskustelua herättävä aihe. Blogin alussa olevassa kuvassa Minna Haveri johdattelee Innostu ITE-taiteesta työpajan osallistujat aiheeseen. Taustalla näkyy kuva Veijo Rönkkösen patsaspuistosta, jonka teokset ovat minusta taidetta ja vertailukelpoisia monen tunnustetun taiteilijan töiden kanssa. Rönkkönen saikin tunnustusta elinaikanaan hienosta pitkäjänteisestä työstä. Miksi sitä siis kutsutaan ITE-taiteeksi tai nykykansantaiteeksi? Yksi keskeinen määritelmä on itseoppineisuus. Kummisetäni on myös ITE-taiteilija, koska hänellä ei ole taidekoulutusta, eikä hän pidä ammattitaiteilijoita esikuvinaan. Hän ei myöskään ole tarvinnut opettajan tai harrastuspiirin tukea, mitä minä aina välillä tarvitsen. Toisaalta hänellä on hitsarin ammattitaito ja suuri materiaalintuntemus tehdastyönsä puolesta. Minulle hän edusti meidän omaa Pelle Pelotonta, joka kehitteli Ankkalinnassa mitä kummallisimpia kojeita. Omalle ja vähän toistenkin pihoille rakennettu oma maailma oli kaikkien naapureiden ja ohikulkijoiden nähtävissä

Moni ITE-taiteilija on Veijo Rönkkösen tavoin keskittäneet kaiken energinsa oman kokonaisutaideteoksen tekemiseen. Vaikka ITE-taidetta tehdään omasta luomisen palosta, sitä ei tehdä piiloon muiden katseilta. Veijo Rönkkonenkin kutsui koko maailman kylään ja vastineeksi hän halusi vain nimen vieraskirjaan.

Pitääkö siis meidän jättää kaikki muu touhu ja heittäytyä ITE-taiteilijoiksi?

Edvininpolku 18
Edvin Hevonkosken teoksest löytyvät Vaasasta hänen mukaansa nimety Edvinin polun varrelta.

Minna Haveri ohjasi meitä kokeilemaan olioittamista, joka on yksi tavallisimpia  ITE-taiteen menetelmiä. Esimerkkinä hän käytti Edvin Hevonkosken töitä, joita löytyy Vaasan asevelikylän pururadan varsilta. Siellä voi törmätä ufoon, maahiseen, Tarja Haloseen ja europresidentin tuoliin.

 

Lähdimme ulos mielessämme olioittamisen alkeet:

- Etsi alueelta luontokappale tai muu esine, jonka muutat olioksi.

- Merkitse tai kehystä

- Nimeä

- Käytä luonnonmateriaaleja

Mieti mitä haluat teoksellasi kertoa ja viestiä.

ITE_harjoitus_olio

Ulkoa löysin ensimmäisen olion löytäneet Merja Aallon Työhyvinvointi ja ohjelmapalvelu Lentorepusta sekä Veera Lindholmin Salon kaupungin aikuissosiaalityöstä. He olivat löytäneet “Puun sylin”, joka oli suuren vaahteran keskellä. Merja ja Veera olivat nähneet suojaisan kolon ja kolossa linnunpesän. Kuva ei tekisi oikeutta “Puun sylille”, sillä se syntyi selvästi näiden mielikuvitusrikkaiden naisten keskustelusta.

Molemmille naisille taide on tärkeä osa omaa työtä. Veera kertoi taiteen olevan hyvä lähtökohta erityisesti nuorten kanssa työskennellessä.

Valokuvattavaksi sopi kevään ensimmäinen “Vastasyntynyt” eli rabarberin tuore, vahva taimi. Se oli Tampereen kaupungin Luotsi hankkeen Seija Mäkisen olio, jonka ihailuun mekin yhdyimme.

ITE_harjoitus olio löytynyt
Vastasyntynyt

Olioiden jakaminen

Oliot tallennettiin valokuviin ja niistä virisi monia keskusteluja.
Oliot tallennettiin valokuviin ja niistä virisi monia keskusteluja.

Olioittamisen viimeinen ohje Minnalta oli: Mieti mitä haluat teoksellasi kertoa ja viestiä. Työpaja päätteeksi kokoonnuimme yhteen, eikä tehtävänantoa tarvinnut toistaa. Oman “olion” esittelyt lähtivät spontaanisti käyntiin. Puhelimiin oli tallennettu löydettyjä olioita ja tarinaa riitti. Oli helppo juttella vieraidenkin kanssa, kun oli jotain konkreettista yhteistä katsottavaa. Luonnon herääminen herkisti meidät kaikki ja jaksoimme innostua jokaisesta vihreästä lehdestä ja auringon säteestä.

Olimme todella seminaarin luontoon ja taiteeseen liittyvän teeman äärellä. Luonto on usein taiteen ja erityisesti kansantaiteen ja ITE-taiteen inspiraation lähde. Samalla tulee mieleen, että voiko luontoa ja maisemaa edes kokea ilman taiteilijoiden luomia kuvia siitä. Kesäinen järvimaisema tuo mieleen Akseli Gallen-Kallelan ja Pekka Halosen työt. Viereisellä pellolla kirmaavat ruskeat lehmät toivat mieleen Minna Äkkijyrkän kyytöt.

Onko olioiden luomisella paikkaa sosiaali- ja terveysalalla?

Entä sitten, oliko tästä todellista hyötyä? Voisiko taide- ja luontolähtöisten menetelmien käyttö olla arkea sosiaali- ja terveysalalla? Moni seminaariin osallistujista ovat sosiaali- ja hyvinvointialalla, kuten  Veera Lindholm Salon kaupungin aikuissosiaalityöstä. Veera on sosiaalityöntekijä, joka käyttää taidelähtöisiä menetelmiä erityisesti nuorisotyössä. Olioista puhuessamme  hän pohti, jos kannattaisi useammin lähteä asiakkaiden kanssa luontoon. Ajatuksen tähän hän sai  psykoterapeutti Kirsi Salosen luennosta aamupäivällä. Olioiden etsiminen yhdisti upeasti oman ilmaisun ja luonnon moniaistisen ympäristön.

Suurin osa seminaarin osallistuneista olivat tietenkin luonto- ja taidelähtöisiä menetelmiä jo käyttäviä tai todella kiinnostuneita.  Kaikille sosiaali- ja terveysalan ammattilaiselle luonto ja taide eivät kuulu työönh, mutta kiinnostus on lisääntymään päin. Tähän löytyy todisteitä  Sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiantona toteutetussa Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia toimintaohjelman 2010-2014 (Taiku), arviontiraportissa. Raportin mukaan taidelähtöiset menetelmät ovat osoittaneet vaikuttavuutensa ja tietoisuus taiteen ja kulttuurin myönteisistä vaikutuksista ihmisen hyvinvointiin on lisääntynyt.  Taiteen ja kulttuurin menetelmät ovat jalkautumassa pienin askelin varsinaisen toiminnan piiriin, mutta alueelliset erot ovat vielä suuria. Ratkaisevaksi onnistumisen edellytykseksi on tunnistettu usean ministeriön yhteistyö. Taiku-ohjelman koordinaatioryhmän jäsenistä löytyy edustus Työ- ja elinkeino, Sosiaali- ja terveys-, Opetus-ja kulttuuri- sekä Ympäristöministeriöistä.

Kiinnitin raportissa huomiota Ympäristöministeriön edustajaan, sillä ympäristöministeriö linkittyy biotalouden kautta myös luontolähtöisten menetelmien käyttöön. Kannattaa kurkistaa mitä Biotaloussivuilla kerrotaan luonnon hoitavasta vaikutuksesta eli Green Caresta.

Harjoitusten vaikutus jää itämään ja vie uusille poluille

LuoTa! seminaarissa pääsin kokeilemaan myös Kirsi Salosen vetämää Mielipaikkaharjoitussta, jossa lähdimme lähimetsään etsimään omaa mielipaikkaa. Maisema oli vieras ja tuntui hassulta mennä metsään vieraiden ihmisten kanssa. En uskaltanut ottaa kuvia, sillä tunnelma oli jotenkin harras. Tähänkin tehtävään liittyi oman kokemuksen jakaminen, jota teimme esittelemällä mielipaikkaamme. Ilman tätä osuutta olisin ehkä jo unohtanut miksi valitsin ensin näköalapaikan kalliolta ja siirryin sitten alemmas tuulensuojaan.

Poikkesin hiekkaiselta pyörätieltä kosteaan rantametsikköön. Löysin heräävän luonnon tuoksu ja lapsuudesta tutut rentukat.
Poikkesin hiekkaiselta pyörätieltä kosteaan rantametsikköön. Löysin heräävän luonnon tuoksu ja lapsuudesta tutut rentukat.

Vaikka seminaarissa innostuin enemmän ITE-taiteen tekemisestä, jäi mielipaikkaharjoitus mieleen ja seminaarin jälkeen katsoin tuttuja lenkkipolkuja uusin silmin. Joskus juoksulenkki voikin olla uusien paikkojen löytämistä tai palaamista vanhoille rakkaille paikoille.

Valtavirrasta poikkeavien menetelmien vaikutukset on todennettava tarkkaan ja tässä sain kokea muutoksen omassa arjessani. Löysin uudestaan lapsuuteni Rentukat ja voisin väittää saaneeni yhteyden tärkeään hyvinvoinnin lähteeseen. Onhan tässä vähän ylitulkinnan makua, mutta tätä kautta minun on helpompi ymmärtää erikoistutkija Anna-Maria Isolan seminaariluentoa Osallisuus – yhteyksien ja vapauden voimaa. Uskaltautuminen uudelle polulle voi avata lukkiutunutta mielikuvitusta ja ryhmässä jaetut kokemukset lohduttaa ja vapauttaa.

Lisää seminaarin työpajoista ja osallisuuden teemasta voi lukea toukokuun lopussa Sokran ja Luova osallistava Suomi koordinaatiohankkeiden sivuilta

 

Miten tehdään hyvinvoivia ja osallistavia kuntia?

Kävin vakoilemassa kuntien puuhia Kuntaliiton seminaarissa ”Älykkäät kuntakokeilut – eväitä rajat ylittäviin ja monitoimijaisiin kokeiluihin. Syynä olivat yhtymäkohdat omaan työhöni Luova osallistava Suomi koordinaatiohankkeessa, jossa tuemme monialaista, valtakunnallista kehittämistoimintaa.

Seminaarin tärkein sisältö oli Kuntien kokeilutoiminta älykkäiden kokonaisratkaisujen mahdollistajana tutkimushankkeen johtopäätösten esittely ja uuden Uskalla kokeilla -ohjelman lanseeraus. Tutkimushankkeen tavoitteena on selvittää, miten kokeilutoiminnalla voidaan vahvistaa kuntaorganisaation älykkyyttä ja kuinka ajattelu- ja toimintatavat mukautuvat muutokseen. Raportti valmistuu keväällä 2016, mutta tuloksiin pääsee tutustumaan jo artikkelista Edelläkävijäkunnat uudistavat toimintaansa eivätkä sammaloidu (Kuntaliiton julkaisusarja 2/2015).

Minua kiinnosti erityisesti kuntien kyky hyödyntää kehittämishankkeita oman kunnan pitkäjänteisessä kehittämisessä. Kuntien kokeilutoimintaan olin tutustunut  lukemalla Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaaman kehittämishankkeen raportin Koetellut kulttuuritoiminnot KUULTO-toimintatutkimuksen tulokset ja nyt saisin tietää kokeilukokemuksista kulttuurialaa laajemmin. Aivan kuten KUULTO-hankkeessn tuloksistakin selviää kuntakenttä jakaantuu edelläkävijöihin ja perässähiihtäjiin ei vain kulttuuritoiminnan kehittämisessä vaan uudistumiskyvyssä yleensä.

Kuinka luodaan kehittämisen kulttuuri?

Älykkäät kokonaisratkaisut kuntakontekstissa määriteltiin hankkeessa asiakkaiden ja henkilöstön osaamisen hyödyntämiseksi toiminnassa, kehittämisessä ja uusien ratkaisujen tuottamisessa. Kehittämispotentiaalia ei saada käyttöön, jos henkilöstö nähdään vain strategian toteuttamisen välineenä eikä kehittäjänä, jolla on ajankohtaista ymmärrystä kuntalaisten elämästä. Asiakaslähtöisyys toteutuu jo monessa paikassa, mutta monella pitkä matka siihen, että kuntalainen olisi mukana palvelun kehittämisessä. Älykkyyttä on myös jatkuva uusiutuminen, muutosten ennakoiminen, oppiminen ja teknologian hyödyntäminen. Keskusteluissa nostettiin ratkaisevaksi tekijäksi kuntien kyky ottaa vastaan digitalisaation haasteet.

Onnistumisen eväiksi tunnistettiin: 
- Kehittämistarpeen ymmärtäminen, 
- Adaptiivisuus eli kyky vastata ympäristön muutoksiin. 
- Muutosjohtajuus, positiivisen psykologian mallilla.
- Kumppanuusverkostojen rakentaminen.
- Teknologian hyödyntäminen.

Tutkijat olivat myös tunnistaneet kehittämistyön haasteita, jotka olivat erilaisia riippuen siitä missä vaiheessa kehittämistaivalta kunnat olivat. Kehittämistyön alkuvaiheessa jarruina olivat usein muutosvastarinta ja rakenteelliset esteet, ja kun niistä oli päästy, vastassa oli vaikeus kehittää omaan toimintaan sopiva asiakaslähtöisyys. Opin myös, että Suomessa ns. mustia alueita, joista ei koskaan tule yhtään hakemusta yhteenkään kehittämisohjelmaan. Toisaalta edelläkävijät kehittävät koko ajan, riippumatta siitä onko ajat huonot vai hyvät.

Monialaisen yhteistyö tarve on tunnistettu

CaptureSidosryhmät mainittiin useaan kertaan, mutta samanaikaisesti keskusteltiin verkoston ja kumppanuuden merkityksestä. Tulkitsin sen niin, että sidosryhmä käsitteenä kuului jo vanhaan maailmaan ja systeeminen kumppanuusverkosto, jossa kokeillaan ja opitaan yhdessä, on uusi nykyisyys ja toivetila. Yritykset, yrittäjäjärjestöt, kolmas sektori, tutkimuslaitokset ja ammattikorkeakoulut tunnistetaan tärkeiksi kumppaneiksi, mutta hyödyntämisessä onnistutaan vain joissain tapauksissa. Keskustelussa mainittiin ongelmaksi kuntien yhteistyö vain toisten kuntien kanssa. Keskitytään keskinäiseen yhteistyöhän ja avoimen innovaatiotoiminnan kulttuuri on vierasta. Tuttu juttu monelle muullekin siilolle, sillä yhteistyö on yleensä helppoa kun kaikki kuuluvat samanlaisiin organisaatioihin ja puhuvat samaa kieltä. Ei tarvitse mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Tässä vaiheessa seminaaria ilmiannoin itseni ja tunnustin, että en ole kuntatoimija, vaan tulen Luova osallistava Suomi hankkeesta ja ammattikorkeakoulusta. Kerroin myös, että ESR haku on auki ja rahaa on jaossa. Ajoitus oli sopiva, sillä ei tarvinnut istua yksin lounaspöydässä.

Ehkä nyt ongelmat ovat niin suuria, että alojen rajat on rikottava tosissaa. Ei ole aikaa pohtia ja suunnitella siiloissa. Esimerkiksi nuorisotyöttömyys on niin huolestuttava asia, että nuorten hyvinvointi ja osallisuus yhteiskunnassa ovat niin kunta kuin Eurooppatason strategioiden (Eurooppa 2020- strategia – Suomen kansallinen ohjelma) ytimessä. Positiivisia tuloksia esitteli Rovaniemen kehittämispäällikkö Tarja Saarelainen, jonka mukaan Rovaniemellä on saatu hyviä kokemuksia nuoria auttavasta Ohjaamo ja Kohtaamo-toiminnasta.

Älykkäät kuntakokeilut seminaarissa ei synkistelty ja minulle jäi todella positiivinen vire päivästä. Nyt on laitettu tuulemaan oikein kunnolla. Vantaan kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggrothin puheenvuoro Vantaan koulujen digiloikasta sai minut uskomaan kunnan voimaan tehdä suuriakin muutoksia.

Kuinka saada kuntakokeilut ja “hankemaailma” tiivimpään vuoropuheluun?

Kuntatoimijat kokeilevat, hanketoimijat kokeilevat ja sen lisäksi jokaisella alalla kokeillaan. Minusta oli hyödyllistä käydä seminaarissa, jossa en tuntenut ketään. Olin aluksi epävarma siitä olenko oikeassa paikassa ja olenko seminaarin “kohderyhmää”. Nyt huomaan saaneeni tietoa kentästä joka työskentelee samojen päämäärien tavoittelemiseksi, mutta eri kentällä ja sehän vasta hyödyllistä olikin. Nyt ymmärrän paremmin mitä kunnissa tapahtuu ja kuinka Osallistamalla osaamista ohjelmaan kuuluvat kehittämistoimet voivat tukea sitä työtä.

Kokeiluista muodostuu toivottavasti pitkäjänteinen kehittämisen kulttuuri, johon myös hankekehittäjät luontevasti sisältyvät. Työ jatkuu USKALLA KOKEILLA – ohjelman muodossa, jonka yhtenä tavoitteena on edistää kuntien ja muiden toimijoiden välistä vertaiskehittämistä. Ehkä sinä olet tavoitteessa mainittu “muu toimija”. Tutustukaa ja seuratkaa, erityisesti jos tuntuu vieraalta!

Kuvat on Kuntaliiton materiaaleista, joista ei selviä visualisoijan nimeä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että sama henkilö on saanut piirtää monissa seminaareissa ja päässyt pois siiloista.
Kuvat ovat Kuntaliiton materiaaleista, joista ei selviä visualisoijan nimeä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että sama henkilö on saanut piirtää monissa seminaareissa ja päässyt pois siiloista.

Älykkäät kuntakokeilut seminaarin materiaalit löytyvät Innokylästä.

Innostusta ja energiaa Soveltavan taiteen tulevaisuus seminaarissa

Osallistuin Soveltavan taiteen tulevaisuus seminaariin 22.1 Helsingissä Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Paikalla oli 170 soveltavan taiteen ammattilaista ja sitten meitä tavalla tai toisella aiheen äärellä olevia. Järjestäjänä oli Pro Soveltavan taiteen tila ry, jonka tavoitteena on vahvistaa soveltavien taiteilijoiden toimintaedellytyksiä. Tapahtuma oli uuden yhdistyksen ensimmäinen suuri kokoontuminen, jonka yhdeksi tavoitteeksi toiminnanjohtaja Krista Petäjäjärvi nosti uudet oivallukset ja kollegiaalisen tuen. On tärkeää ymmärtää, että  ei ole yksin, vaikka moni tekeekin työtä ympäristöissä, joissa ei ole muita taiteilijoita. Kristan ajatuksia seminaarista voi lukea hänen blogistaan Soveltavaa energiapolitiikkaa.

CIF_logo_1b_RGB_500px

Olen vieläkin innostunut ja pyörällä päästäni monista keskusteluista ja hienoista esimerkeistä. Minun agendani oli verkostoitua, oppia uutta ja kertoa juuri avautuneesta Euroopan sosiaalirahaston (ESR) Osallistamalla osaamista hankehausta,  jonka keskeisenä tavoitteena on nuorten työllisyyden ja siirtymävaiheiden tukeminen kulttuurin, nuorisotyön ja liikunnan keinoin. Hakuaika päättyy 1.3.2016 ja viimeistään nyt on aika kerätä tutut ja uudet kehityskumppanit saman pöydän ääreen ja tehdä suunnitelma. Juttelin monien kanssa ja osallistuin keskusteluihin, joissa pystyin heiluttelemaan Luova Osallistava Suomi esitteitä. Tuloksena moni tuli juttelemaan ja selvisi, että kiinnostusta ja osaamista löytyy.

Soveltavan taiteen tekijät ovat osaavaa porukkaa, jotka ovat löytäneet roolinsa monien alojen rajapinnoissa. Yksi toimii henkilöstökouluttajana, toinen vanhustyön kehittäjänä ja kolmas nuorten mielenterveyskuntoutujien kanssa. Heitä ei näytä pelottavan erilaiset ihmiset.

Miten taidetta saataisiin pysyvämmin hyvinvoinnin rakenteisiin?

Soveltavan taiteen tekijöiden haasteena on hanke- ja pätkätyö ja siksi olikin hienoa, että pääsin mukaan taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija Arttu Haapalan isännöimään keskusteluun siitä, miten taidetta saataisiin pysyvämmin hyvinvoinnin rakenteisiin. Keskustelu oli osa iltapäivän foorumia ”Taiteen tulevaisuus hyvinvointialalla”. Pääsin hyvään seuraan Terveyttä kulttuurista verkoston Grand Old Ladyn Merja Isotalo ja kulttuurisuunnittelija Jenni Räsäsen kanssa. Merjan pitkäjänteinen työ soveltavan taiteen parissa jatkuu ja nyt hän nosti esille TAIKU:n eli Taiteen hyvinvointivaikutuksien yhteyspistetoiminnan käynnistämisen. 

Jenni Räsänen tekee todellista pioneerityötä. Hän on työskennellyt vuodesta 2011 Helsingin kaupungin virassa, jonka rahoitus tulee puoleksi kulttuurikeskuksesta ja puoleksi sosiaalivirastosta. Helsingin kaupunki on siis uskaltanut rikkoa siiloja ja luonut tehtävän joka on pysyvästi kulttuurin ja hyvinvoinnin rajapinnoilla. Jenny kertoikin, että tämän mahdottomalta tuntuvan asian toteutuminen saa hänet myös omassa työssään yrittämään aluksi mahdottomalta tuntuvia juttuja. Onkohan samanlaisia virkoja muissa kaupungeissa?

Sosiaalialan vahvuudeksi Jenny kertoi keskustelut arvoista, jotka ovat selkeästi esillä strategiassa ja toiminnassa. Toinen tyypillinen piirre ja samalla eri kulttuurialaan, on toiminnan kirjaamaan ja mittaamaan. Konkreettinen esimerkki liittyy ajankohtaiseen Osallistamalla osaamista teemaan:  sosiaalialalla mitataan yksinäisyyden vähentymistä ja kulttuurialalla yhteisöllisyyden vahvistumista.

?

Mitä siis yksittäinen soveltavan taiteen tekijä voi tehdä juurruttaakseen taidetta sosiaalialan rakenteisiin? Jennyn vastaus oli: Ei oikein mitään. Ja ymmärtäähän sen, että tuhansien työntekijöiden virastoissa tarvitaan tiukat yhteiset tavoitteet ja pelisäännöt. Omassa puheenvuorossani nostin esimerkin hankkeen tasolle, sillä samalla tavalla kuin yksittäinen tekijä ei myöskään yksittäinen hanke pysty vaikuttamaan, jos johto ei näe hanketta osana oman organisaation strategian mukaista kehittämistä.

Seminaariosallistujia kiinnosti tietenkin onko tulevaisuudessa taiteilijoilla työtä hyvinvointialalla? Taiteen rooli kuntoutuksessa, tunnetaitojen vahvistamisessa, merkityksellisen tekemisen löytämisessä on kiistaton, mutta onko tekijä taiteilija vai hyvinvointialan ammattilainen, joka käyttää taidelähtöisiä menetelmiä, on minusta mielenkiintoinen vastakysymys.  Olimme kaikki samaa mieltä siitä, että henkilökunta ja resurssit tuskin lisääntyvät, on tehtävä asiat toisella tavalla. Koska sosiaali- ja hyvinvointialat ovat niin hyviä kirjaamaan, kannattaa perehtyä taiteen ja kulttuurin mitattuihin vaikutuksiin. Esimerkiksi Satu-Mari Janssonin Mittaamattoman arvokasta?: taiteen ja kulttuurin vaikutustutkimuksia ja -metodologioita. Jos ei jaksa perehtyä metodologiaan, voi etsiä mielenkiintoisia raportteja julkaisun lopusta.

Ja sitten muutama linkkivinkki inspiraation lähteeksi ja benchmarkauksen kohteeksi:

Cardboard citizen on tehnyt teatteria kodittomille ja kodittomien kanssa Arts Counsilin tuella jo 20 vuotta. Tavoitteena on taiteen menetelmin saada muutosta liikkeelle ja auttaa kodittomia elämässä eteenpäin.
Cardboard citizen on tehnyt teatteria kodittomille ja kodittomien kanssa Arts Counsilin tuella jo 20 vuotta. Tavoitteena on taiteen menetelmin saada muutosta liikkeelle ja auttaa kodittomia elämässä eteenpäin.
Cape Farewell hankkeeessa muokataan asenteita ilmastonmuutoksesta. Tekijöinä monialaiset työryhmät, joissa taiteilijat, tieteilijät, vaikuttajat ja kasvattajat osallistavat nuoria mukaan toimimaan aktiivisesti.
Cape Farewell hankkeeessa muokataan asenteita ilmastonmuutoksesta. Tekijöinä monialaiset työryhmät, joissa taiteilijat, tieteilijät, vaikuttajat ja kasvattajat osallistavat nuoria mukaan toimimaan aktiivisesti.

 

 

 

 

 

 

 

Kerrankin vain kuuntelin

Olen tämän syksyn aikana osallistunut moneen tunteikkaaseen keskusteluun pakolaiskriisistä, nuorten työttömyydestä, ikärasismista, vanhusten hoidosta, hallitusksen leikkauksista jne. Pari päivää sitten jouduin tilanteeseen jossa jouduin tai oikeastaan sain kunnella monen erilaisen ihmiset mielipiteitä, pystymättä itse osallistumaan keskusteluun.

Haastattelu nr 12. Kuva teoksen Facebooksivulta.
Haastattelu nr 12. Kuva teoksen Facebooksivulta.

Kuuntelin mielipiteitä Taidehallissa, jossa on esillä Tellervo Kalleisen ja Oliver Kohta-Kalleisen näyttely 101 kaikkien puolesta.  Suurimman vaikutuksen minuun teki videoteos, jota varten taiteilijat olivat haastatelleet 100 Suomessa asuvaa ihmistä heidän kotonaan.

Tellervo Kalleinen ja Oliver Kohta-Kalleisella on ilmiömäinen kyky saada ihmiset mukaan teoksiinsa. Kukapa meistä ei muistaisi Valituskuoroa, jossa joka päiväiset valitukset tehtiin kuorolauluksi. Uusimmassa näyttelyssään he ovat syventyneet haastateltavien ihmisten mielipiteisiin ymmärtääkseen, mitkä asiat vaikuttavat näihin väestöä voimakkaasti jakaviin mielipiteiden syntymiseen.

Teosta varten taiteilijat etsivät  henkilöitä, jotka muodostivat tilastollisen poikkileikkauksen Suomen väestöstä ikänsä, sukupuolensa, maakuntansa sekä tulo- ja koulutustasonsa puolesta. Olemme tottuneet vastaaviin kuvauksiin tiedotusvälineissä, mutta nyt saimmekin kuunnella rauhallista pohdiskeltua prosenttien ja samaa mieltä/eri mieltä/en osaa sanoa vastausten takana.

Nojatuolissa istuva sai hiiren avulla valita keskusteluaiheen ja ketä kuunneltiin. Kuva: Pekka Tynell / Yle
Nojatuolissa istuva sai hiiren avulla valita keskusteluaiheen ja ketä kuunneltiin. Kuva: Pekka Tynell / Yle

100 ihmisen Suomi pienoiskoossa oli kerätty lehti-ilmoitusten ja Facebookin avulla. Aiheet ovat selvästikin herättäneet monessa halun avata kotinsa taiteilijoille ja kertoa mielipiteensä. Taidehallin yleisönkään ei tarvinnut olla täysin passiivisia kuuntelijoita, sillä yksi katsojista kerrallaan pääsi valitsemaan keskustelun aiheen ja ketä kuunnellaan.

Pääsin istumaan nojatuoliin ja olemaan samalla 101 osallistuja. Aiheesta päättäminen muun näyttely-yleisön puolesta hermostutti sen verran, että en edes muista minkä aiheen ensimmäiseksi valitsin. Sen muistan kuitenkin, että en ottanut eutanasiaa tai maahanmuuttoa. Koin niiden olevan vähän liikaa, sillä en tuntenut kuin ystäväni, jonka kanssa olimme tulleet näyttelyyn. Kuuntelimme keskittyneenä ajatuksia siitä voiko omaan onnellisuuteen vaikuttaa ja mitä mieltä ollaan suurista palkkaeroista.

Mielenkiintoista oli, että vaikka  valitsimme mielipiteitä täysin vastaan ja täysin puolesta, jokaisen pohdinta vaikutti järkevältä ja loogiselta. En välttämättä ollut samaa mieltä, mutta 5 minuuttia riitti avaamaan yhden puhujan elämää ja siihen vaikuttavia asioita, niin hyvin, että tulos oli ymmärrettävä kokonaisuus.

Osallistavaa taidetta onnistuneesti

Osallistaminen, osallistumisen ja aktiivisen kansalaisuuden mahdollistaminen ovat sanoja, jotka löytyvät kaupunkien, maakuntien ja Euroopan Unionin strategioista.  Työskentelen itse koordinaatiohankkeessa jonka nimi on Luova, osallistava Suomi, jossa  Tellervo Kalleisen ja Oliver Kohta-Kalleisen taito saada ihmiset mukaan osallistumaan voisi olla avuksi. 1.11. Taidehallissa järjestetään Opastettuja retkiä mielipideviidakkoon. Taidan mennä sinne ja kuunnella tarkkaan.