Hanke päättyi, mitä jäi jäljelle?

Hanke päättyi seminaariin, arviointiin ja raportointiin aivan kuten sadan hankkeet samaan aikaan. Mitä näistä hankkeista jää jäljelle? Onko kehitetty uusia asioita, jotka jatkuvat “rakenteissa”? Yleisellä tasolla puhutaan juurruttamisen haasteesta eli siitä, että hankkeissa kehitetyt uuden toimintatavat eivät kiinnity organisaatioiden perustoimintaan.

Minulle kävi niin, että seuraava hanke jo kolkutteli ovella ja syöksyin hankearvioinnin jälkeen suoraan uuteen hankkeeseen. Tuttua varmaan monelle. Edellinen hanke hautautui uusien tavoitteiden ja tuttavuuksien alle, vai hautautuiko?  Kaiken kiireen keskellä huomasin usein vertaavani edellisen hankkeen tapahtumia omaan tämän hetkiseen työhöni. Tämä edellinen hanke oli Meeting the Odyssey, jossa roolini oli auttaa hanketyöntekijöitä arvioimaan omaa toimintaansa ja kehittämään sitä koko hankkeen ajan.

Meeting the Odyssey oli vuosina 2014-2016 toteutettu yhteisöllinen ja taiteellinen teatteriprojekti, jossa ammattilaiset eri Euroopan maista loivat työpajoja ja esityksiä. Tavoitteena oli  luoda kulttuurien välistä dialogia sekä ammattilaisten kesken, että kohtaamisissa paikallisten yhteisöjen kanssa.

Yhteiset arviointityöpajat auttoivat ymmärtämään erilaisia työskentelytapoja

En lähde tässä kuvailemaan monivuotisen hankkeen tapahtumia, vaan keskityn omaan työhöni itsearvioinnin parissa. Meeting the Odysseyn vaiheiseen pääsee tutustumaan nettisivujen ja blogin avulla. Sitä lukiessa ymmärtää, että Meeting the Odyssey jätti jokaiseen siinä työskennelleeseen lähtemättömän jäljen, myös minuun. Hankkeen määrällinen arviointi oli projektipäällikön työtä ja kuuluu osanan tavallista hankeraportointia. Sen mukaan Meeting the Odyssey saavutti mitattavissa olevat tavoitteet kuten esimerkiksi kuinka monta esitystä ja työpajaa pidettiin kussakin kaupungissa. Minun tehtäväni oli yhteistyössä projektipäällikön ja työryhmän kanssa jatkuvaa arviointia, joka vaikutti toimintaa kehittävästi jo hankkeen aikana.

Tuolit_Viirus_ryhmä
Meeting the Odyssey työryhmä muistelee mennyttä hanketta ja arvioi työn tuloksia viimeisessä arviointipäivässä 30.11.2016.

Loppuarvioinnissa meillä oli takana jo noin 10 itsearviointityöpajaa. Kaikki osallistujat eivät osallistuneet kaikkiin työpajoihin, mutta työtapa tuli tutuksi kaikille. Projektipäällikön määrätietoisuuden ansiosta yhdestäkään arviointityöpajasta ei luovuttu, ei edes Kreikassa kesällä 2016, jolloin tilanteet olivat usein todella rankkoja. Opimme siis kokoontumaan ja reflektoimaan yhdessä. Matkan varrella tehtyihin arviointityöpajoihin voi tutustua blogimuodossa.  Lopuksi teimme vielä yhteenvedon, joka huipentui pohdintaan yhteistyöhankkeen mahdollisista vaikutuksista tulevaisuuteen.

Itsearviointipajat koettiin tärkeiksi, koska niiden aikana oli mahdollista:

  • Kuunnella ja oppia ymmärtämään erilaisia työskentelykulttuureja
  • Antaa palautetta ja parantaa kiertue-elämän käytännön puolta.
  • Jakaa ja pohtia omia kokemuksia yhdessä kollegoiden kanssa.

Yhteishenki, hyvä johtajuus ja tunne työn merkityksellisyydestä

Onnistunut projekti on monen asian summa, joista viimeisessä arvioinnissa nousi esiin yhteishenki, hyvä johtajuus ja tunne työn merkityksellisyydestä. Kesä 2016 Kreikassa vei kaikki epämukavuusalueelle. Pakolaiskriisistä huolimatta ja osittain juuri siksi esitykset ja työpajat pidettiin, vaikka tehtävä tuntui mahdottomalta. Kohtaamiset paikallisten kanssa sekä työskentely pakolaisten kanssa antoi sekä epätoivon, että ilon hetkiä.

Onnistuminen vaativissa tilanteissa edellyttää todella hyvää kommunikaatiota. Loppuarvioinnissa tultiin siihen tulokseen, että kommunikaatiossa onnistuttiin koska:

  • Projektipäällikö sekä toinen vastuuhenkilö olivat samat koko ajan.
  • Yhteiset tavoitteet pidettiin esillä koko ajan.
  • Alkuperäinen visio ja siihen liittyvät eettiset ja moraaliset arvot loivat vakaan pohjan.

Mitä siis jäi jäljelle?

Kiertueet olivat rankkoja ja tuskin kukaan mukana ollut voi koskaan unohtaa pitkiä purjehdusmatkoja tai  kesän 2016 esityksiä ja työpajoja Kreikassa. Kokemukset kulkevat kaikkien mukana ja tulevat vaikuttamaan meidän jokaisen työhön ja elämään tulevaisuudessa.

Monelle näin suuri projekti oli uusi asia ja koettiin, että osallistuminen kansainväliseen EU-hankkeeseen näytti, että se on mahdollista. Moni teattereista haluaisi jatkaa yhteistyöprojektien tekemistä. Käsitys omasta työstä ja organisaatiosta muuttui. Osa koki saavansa enemmän arvostusta omassa maassaan ja pääsevänsä mukaan verkostoihin, joihin heillä aikaisemmin ei ollut paikkaa. Hädässä olevien ihmisten kohtaaminen kosketti monia. Esimerkiksi Jessica Raita, Viirus teatterin näyttelijä kirjoitti kokemuksistaan koskettavan blogin  New perspective,  Many things get a new meaning here  (Leros, Kreikka, 27.6.2016). 

Ehkä vastaus siitä mitä jäi jäljelle olisi lyhyesti, että Meeting the Odyssey jätti organisaatioihin luottamuksen omista mahdollisuuksista tehdä ja olla mukana suurissakin kansainvälisissä hankkeissa. Tai kuten loppuseminaarin pääpuhuja taiteilija ja tutkija Alexanros Mistriotis nosti esiin tyhjyyden, joka jää jäljelle suuren työn jälkeen. Jos tyhjyys on avoin tila, joka täytetään uusilla merkittävillä teoilla, on jotain todella tärkeää saavutettu.

Minusta monissa heräsi nälkä mennä vieraille alueille ja tehdä yhteistyötä uusien ihmisten kanssa. Mustaan perinteiseen teatteritilaan tottunut taiteilija löysi uusia puolia itsessään esiintyessään betonisella ulkolavalla. Tanssimaton pois jättäminen voi olla askel toisiinkin oivalluksiin. Keskustelu taiteen merkityksestä jatkuu ja uusia suunnitelmia on varmasti jo käynnissä. Taisin viimeksi kuulla jonkun kysyvän voisiko sen laivan ostaa liikkuvaksi eurooppalaiseksi näyttämöksi…

 

 

 

 

 

Advertisements

Mitä tehdä kun kesken esityksen pahvilaatikosta löytyy pieni poika?

Meeting the Odyssey projektin viimeiset kiertueet suunniteltiin vuonna 2012 Odysseyn kotiin, Kreikkaan. Ajatuksena oli kunnioittaa eurooppalaista kulttuuriperintöä, sekä osoittaa yhteenkuuluvuutta talouskriisissä olevan Kreikan kanssa. Haluttiin rakentaa yhteenkuuluvuutta luomalla vuoropuhelua ennakkoluulojen vähentämiseksi.

Kesällä 2016 Kreikan talouskriisi ei ole kadonnut mihinkään, mutta sen lisäksi pakolaiskriisi on muuttunut paikoitellen kestämättömäksi murhenäytelmäksi. Eurooppalaisia tarinoita etsimään lähtenyt projekti onkin nyt keskellä suurta kansanvaellusta, jossa kotoa lähteminen, kaipaus ja odotus ovat tuskallisen totta. Meeting the Odyssey projektipäällikkö Matilda von Weissemberg kysyikin keväällä projektin blogissa kuinka he taiteilijoina voivat edistää kulttuurien välistä ymmärrystä kriisin aikana. Onko mahdollista tehdä mitään? Yhteistyö kreikkalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa oli vaikeaa, mutta työryhmä oli valmis lähtemään matkaan ilman luotettavaa tietoa esiintymispaikoista ja asumisesta.

Kiertueellakin voi pysähtyä yhdessä arvioimaan tehtyä työtä ja kuuntelemaan toisten kokemuksia

Minun roolini tässä projektissa on auttaa työryhmää arvioimaan omaa työtään. Suunnittelen ja fasilitoin työpajoja, joissa työryhmä saa yhdessä pysähtyä jakamaan kokemuksia ja pohtimaan niiden merkitystä.

Tänä kesänä pääsin pitämään itsearviointityöpajaa erityisessä tilanteessa; kesän ensimmäinen kiertue oli loppumassa ja toinen alkamassa. Leroksen ja Lesboksen saarilla sekä Lavrion ja Elefsinan kaupungeissa vieraillut työryhmä sai kertoa kokemuksistaan omaa kiertuetta aloittavalle ryhmälle. Samalla päästiin keskustelemaan kiertuetta aloittavan ryhmän suunnitelmista ja odotuksista.

Aloitimme työskentelyn pienissä ryhmissä. Kiertueen tehnyt ryhmä analysoi tehtyä työtä. Aloittava ryhmä lähetettiin pienelle aikamatkalle, jonka tarkoituksena on matkata kiertueen loppumispäivään ja muistella kuinka kaikki sujui. He tekivät kolme erilaista skenariota; utopian, realistisen positiivisen kiertueen sekä katastrofiskenarion. Tarinat avasivat erilaisia mahdollisia kiertueita ja tietenkin kun asialla on tarinankerronnan ammattilaiset, niistä ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

TElefsina_Maria Ahlrot2016unnelma vakavoitui kun alettiin kuunnella kiertueensa päättävien ryhmien kertomuksia. Tämän kiertueen rankimmat ja samalla tärkeimmät hetket oli koettu pakolaisleireillä. Päätös esiintyä ja tehdä työpajoja yksin tulleiden lasten ja nuorten kanssa oli kypsynyt vasta kiertueella. Käytännön järjestelyt ja lupa saada osallistua vaati pitkiä neuvotteluja, mutta niissä onnistuttiin.

Yksi Meeting the Odyssey projektin tavoitteista on kehittää taiteilijoiden osaamista ja siksi keskustelimme myös oman mukavuusalueen ulkopuolella olemista. Tilaa jossa vanhat mallit eivät toimi ja olemista leimaa epävarmuus. On testattava uusia tapoja toimia ja tehtävä yhteistyötä tuntemattomien kanssa. Edellisinä vuosina suurin haaste oli työryhmän jäsenten väliset kulttuuriset erot sekä oman tilan katoaminen ahtaassa purjelaivassa. Nyt vastassa oli todellinen hätä, jonka edessä moni tunsi avuttomuutta. Ihmisten kohtaaminen esityksissä sekä työpajoissa antoi leireillä oleville selvästi iloisia hetkiä ja sen oli vain riitettävä sillä hetkellä.

Omista rutiineista luopuminen voi vapauttaa

Blogin otsikkokuvassa näyttelijät tulevat yllätetyksi kesken esityksen Lesvoksen pakolaisleirillä. Näyttämöllä olevasta “tyhjästä” pahvilaatikosta juoksee pieni poika ja pakottaa esiintyjät improvisoimaan. Sopeutuminen uusiin yllättäviin tilanteisiin alkaa näyttelijöiden mukaan olevan tässä vaiheessa jo pysyvä, tuttu tila.

Joustaminen, joustaminen ja vielä kerran joustaminen oli kiertueen päättävän ryhmän neuvo Kreikassa kiertuetta aloittavalle ryhmälle. Vastoinkäymisiä ei kannata jäädä pohtimaan pitkään, vaan on ongelmat on ratkaistava nopeasti, parhaalla mahdollisella tavalla. Joustamisen lisäksi kehoitettiin tarkistamaan luvatut asiat aina henkilökohtaisesti paikan päällä.

Valta ja vastuu Euroopan tason projektissa puhutti pitkään. Haastavaa oli toimina tilanteissa, joissa vastuu oli maantieteellisesti kaukana itse toiminnasta. Kuinka esimerkiksi ranskalainen viestintävastaava motivoituu markkinoimaan esityksiä Berliisissä tai kuinka Helsingissä oleva tekninen päällikkö ratkoo ongelmia Opolen kaupungissa Puolassa. Paikalliset yhteyshenkilöt nousevat tietenkin arvoon arvaamattomaan, mutta resurssit eivät aina riitä asioiden varmistamiseen. Joskus on tyydyttävä toiseksi parhaaseen tulokseen.

Kokemusten jakaminen tuntui saavan todellisen merkityksen juuri sillä hetkellä. Kertojat olivat tuttuja kahden edellisen projektivuoden takaa ja kuulioilla oli todellinen halu ja tarve ymmärtää tulevia kiertueolosuhteita.

Kuinka ymmärtää oman työn merkitys koko projektille, puhumattakaan Euroopan unionin ohjelmatasosta.

Taiteilija ja tutkija Alexanros Mistriotis tuli mukaan työpajan loppuvaiheen keskusteluun ja esitteli omaa työtään projekti ulkoisen arvioinnin tekijänä. Mistrios johdatteli työryhmän pohtimaan omaa työtään ja koko projektia osana Euroopan Unioinin strategiaa. Hänen näkökulmansa on kriittinen ja kysyvä: ymmärrämmekö mitä politiikkaa ja kehityskulkua tuemme? Kenen tarinoita kerromme? Keskustelu oli polveilevaa ja samalla erittäin hedelmällistä.

Mistriotis puhui vallan ja resurssien pakenemisesta pois paikallisilta. Kuinka motivoitua tekemään työtä kasvottomien määräysten mukaan tai ymmärtää kuinka voi vaikuttaa oman alueensa asioihin. Keskustelussa nousi esiin poliitikkojen ja kansalaisten vieraantuminen toisistaan.

Yhteisöllisuuden rakentaminen ja tiivis vuoropuhelu nähtiin ratkaisuna välillä toivottomaltakin tuntuvaan tilanteeseen. Eli palattiin projektin tavoitteisiin ja taiteen mahdollisuuteen avata uusia näköaloja ja luoda vuoropuhelua. On toimittava tarina ja ihminen kerrallaan. Toivottava, että se pahvilaatikosta ilmestynyt pikkupoika ja moni muu saarilla oleva pakolainen on saanut pienen toivon kipinän tai ainakin unohtanut ikävän tilanteen hetkeksi.

Ehkä tämän ja monen muun samankaltaisen projektin ansiosta myös äänestäjät ja päättäjät tekevät kaikkensa, jotta kaikilla meillä olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet turvalliseen ja hyvään elämään. Jotta se on mahdollista on ymmärrettävä että on vain me, ei me ja ne toiset.

Elefsina_arkeologinen alue_tie
Elefsinan arkeologinen alue oli yksi antiikin tärkeimmistä uskonnollisista keskuksista. Siellä kävely sai pohtimaan mitä meistä on jäljellä parin tuhannen vuoden päästä.

 

 

 

Voiko pakolaisuuteen eläytyä teatteriesityksessä? 

Tuli koettua vuoden ravisuttavin teatterielämys. Olin tekemässä kolme vuotisen Meeting the Odyssey projektin arviontia Italiassa ja sain nähdä esityksiä, joista erityisesti pakolaisteemainen, yleisöä osallistava, esitys tuo vieläkin liikutuksen tunteen. Oma työni on auttaa Meeting the Odyssey:n tekijöitä arvioimaan ja kehittämään omaa tuotannollista toimintaansa, jonka lopputuloksena ovat sekä esitykset, että kansainvälisessä yhteistyössä luodut verkostot ja osaaminen.

Paikallinen puhallinorkesteri soittaa tuttuja sävelmiä ja improvisoi välillä hurjia riitasointuja. Mitä tämä on?
Paikallinen puhallinorkesteri soittaa tuttuja sävelmiä ja improvisoi välillä hurjia riitasointuja. Mitä tämä on?

Palaan tuotannolliseen puoleen myöhemmin, mutta ensin heittäydyn oman kokemukseni vietäväksi. Olimme siis Castiaglionecello linnan pihalla Rosignanon kaupungissa 80 km Firenzestä rannikolle.  Kuuntelemme ulkoilmakonserttia. Soitto hiljenee ja paikalle ryhtää epätoivoinen nainen, joka heittää metallisen vesiastian orkesterin johtajan jalkoihin. Yleisö vetää henkeä ja nainen kertoo olevansa pakomatkalla tai näin oletan, sillä en osaa italiaa. Analyysille ei ollut siinä aikaa, sillä samalla paikalle ryntää joukko matkalaukkuja raahaavia ihmisiä. He ryntäävät ohitsemme ja ylös portaita. Esitys alkoi ja me liityimme joukon jatkoksi. Olimme yleisö ja olimme osa esitystä. Saimme katsoa kuinka pakomatka eteni ja olla itse pakomatkalla.

Kolme naista nauttivat iloisesti illallista alaston nainen tarjoiluastiana.
Kolme naista nauttivat iloisesti illallista alaston nainen tarjoiluastiana.

Taiteellinen johtaja Tatiana Pryiatkina-Weinstein ja taiteilija Kaisa Salmi olivat luoneet kohtauksia, joissa paperittomat maahanmuuttajat muuttuvat näkymättömäksi ja elävät omassa maailmassaan hyvinvointiyhteiskuntamme keskellä. Esiintyjät olivat paikallisia pakolaisteemasta kiinnostuneita taiteilijoita tai harrastajia.

Kuljimme läpi pimeiden käytävien, joissa kahisivien muovien alla kuului hengitystä. Meidän silmät ja korvat tarkistettiin ja jännitimme pääsemmekö jatkamaan. Tunnepitoisin kohtaaminen oli lopussa kun meidät toivotettiin tervetulleiksi ystävällisin ilmein, sanoin ja halauksin. Mikä helpotus.

Taiteellisesti onnistunut, koskettava esitys, onko muulla väliä?

Meeting the Odyssey on sosiaalinen teatteriprojeti, jonka tavoitteena on luoda kohtaamisia Euroopan eri maista tulevien esittävän taiteen tekijöiden kesken sekä toiseksi taiteilijoiden ja vierailupaikkojen asukkaiden kesken Itämerellä (2014) ja Välimerellä (2015, 2016). Kuvailemani esitys onnistui mielestäni tehtävässään upeasti. Mitä tästä esimerkistä voisi oppia? Kuinka on mahdollista purjehtia vieraaseen kaupunkiin ja löytää yleisö sekä saada paikalliset osallistumaan esityksen tekemiseen? Tarvitaan ainakin:

Odyssey matkalla kotiin on tuttu eurooppalainen tarina, johon on helppo samaistua
Odyssey matkalla kotiin on tuttu eurooppalainen tarina, johon on helppo samaistua

Visio, yhteinen unelma, joka sytyttää työryhmän. Meeting the Odysseyn visio on vahvistaa kulttuurien välistä vuoropuhelua taiteen avulla. Laivalla purjehtivat teatterintekijät muuttuvat pakostakin yhteisöksi, mutta kuinka kokea yhteisöllisyyttä kaukana asuvien ihmisten kanssa? Maailmanlaajuinen ystävyys tuskin koskaan toteutuu, mutta se ei tarkoita, että pitäisi lakata yrittämästä.

Vasemmalla Matilda pitämässä kiitospuhetta työryhmälle.
Vasemmalla Matilda pitämässä kiitospuhetta työryhmälle.

Johtaja, joka pitää unelman elävänä ja näyttää sen arkisen työn keskellä. Vaikka kyse on kollektiivisesta tekemisestä, on jollain oltava päävastuu. Meeting the Odyssey:n projektipäällikkö Matilda von Weissenberg  on viime kädessä vastuussa projektista, vaikka kiertueiden eri vaiheiden vastuut jakaantuvat eri ihmisten kesken. Ohjaaja on avainhenkilö taiteellisen produktion ilmapiirin luomisessa ja kiertuemanagerilla suuri vastuu käytännön asioiden sujuvuudesta. Palkka ei ole suuri, joten palkkio on jokaiselle merkityksellisen työn tekemisen mahdollisuudesta.

Meeting the Odyssey on monelle ainutkertainen kokemus, jossa tiivis työskentely ja purjehtiminen monikielisessä ja erilaisiin työkulttuureihin tottuneista ihmisistä vie pois omalta mukavuusalueelta. Vaikka taiteilijat ovat tunteiden ilmaisun ammattilaisia, ei motivaation ja innostuksen ylläpitäminen aina ole helppoa.

Paikallinen vastuuhenkilö, joka tuntee alueen ja saa avainhenkilöt innostumaan.  Limonaia Teatro tuottajalla Michele Panellalla on hyvät verkostot, joiden avulla hän sai jopa Rosignanon kaupungin johtavan virkanainsen osallistumaan instant esityksen tekoon. Matkailupäällikkö järjesti tervetuliaisjuhlan ja paikalliset taiteilijat auttoivat taiteellista johtajaa ja visuaalista suunnittelijaa luomaan toimivan kokonaisuuden. Yleisössä olikin sitten paljon esitykseen tekijöiden läheisiä.

Aika ja tila kokemusten reflektointiin ja oppimiseen

Meeting the Odysseyn projektissa on toteutettu jatkuvaa itsearviointia soveltaen 3×3 mallia. Mahdollisuuksien mukaan on järjestetty arviointityöpaja kiertueen alussa, keskivaiheille ja lopussa. Kuvailemani matka oli ajoitettu tämän vuoden viimeisiin esityksiin Italiassa ja ennen kotiinlähtöä kokoonnuimme arvoimaan kiertueen onnistumista teatteri Limonia Teatrossa.

Jokainen pohti ensin omien tavoitteiden onnistumista sekä nimesi mielestään onnistuneimman kohtaamisen paikallisen yleisön kanssa.
Jokainen pohti ensin omien tavoitteiden onnistumista sekä nimesi mielestään onnistuneimman kohtaamisen paikallisen yleisön kanssa.
Ohjaaja Tatiana Priyatkina-Weinstein arvioi oman ryhmän esitystä pohtien sosiaalisen esityksen tekemistä.
Ohjaaja Tatiana Priyatkina-Weinstein arvioi oman ryhmän esitystä pohtien sosiaalisen esityksen tekemistä.

Arviointityöpajan tavoitteena oli pysähtyä miettimään olivatko kiertueen alussa määritellyt tavoitteet toteutuneet jokaisen kohdalla ja kuinka kohtaaminen paikallisen yleisön kanssa onnistui. Kaikkea ei voi käsitellä samalla kertaa, joten valitsimme projektin tavoitteena olevan kohtaamisen paikallisten taiteilijden ja yleisön kanssa.

Seuraavaksi siirryttiin ajatusten jakamiseen ja yhteiseen pohdintaan pienissä ryhmissä. Vaikka kaikkia painoi ja pitkän kiertueen aiheuttama väsymys ja ikävä kotiin, keskustelua käytiin vilkkaasti.

Kolmas ja viimeinen vaihe oli sitten ryhmiäkeskustelun tulosten jakaminen ja yhteisten parannusehdotusten tekeminen seuraavalle ja projektin viimeiselle vuodelle. Yhteinen keskustelu nauhoitettiin ja tulokset vaikuttavat seuraavan vuoden suunnitteluun.

Get lost and accept it oli monen oivallus. Meeting the Odyssey on heittäytymistä tuntemattomaan, odottamattomia kohtaamisia, otteen menettämistä ja uuden näkökulman löytämistä. Yhdessä asiassa ei kuitenkaan toivota uudistuksia ja se on ruoka. Laivakokki on tärkeä tunnelma luoja. Ystävyys syntyy hyvän ruuan äärellä ja tuntematon on parempi kohdata täydellä vatsalla.

Mikä olisi ollut Odysseyn arvio omasta matkastaan?

Olisikohan Odysseyn matka sujunut nopeammin sodasta kotiin, jos hän olisi tehnyt muutaman hyvin harkitun itsearviointisession tiiminsä kanssa? Sitä emme saa tietää, mutta Meeting the Odyssey projektissa on alusta asti tehty tilannekatsauksia, jotta vältyttäisiin lankeamasta seireenien ansaan tai joutumasta merihirviöiden kitaan.

Projektin ensimmäisen vuoden (2014) yhteisestä loppuarvioinnista kirjoitin blogin Oliko Odysseyn matka onnistunut?  Silloin keskusteltiin kuinka tärkeää on, että jokaisella projektissa työskentelevällä on mahdollisuus pohtia yhdessä muiden kanssa projektin tavoitteita ja merkitystä. Epärealistiset ennakko-odotukset ovat huono matkakaveri.

Montpellier2015
Kohta aloitetaan yhteisten haasteiden analysointi, mutta ennen sitä pieni puhe kulttuurituottajien tärkeästä työstä esittävän taiteen kentällä. David Irle (seisoo mustassa t-paidassa) Réseau de Scenén kansainvälinen projektipäällikkö kääntää englannista ranskaksi.

Tässä kuvassa itsearviointia on tekemässä Réseau en Scène organisaation tiimi, joka vastaa Meeting the Odyssey projektin tiedotuksesta sekä tämän vuoden kiertueen järjestämisestä.

Olisi tietenkin hienoa kerätä kokoon kaikki vuoden 2015 kiertueisiin osallistuvat taiteilijat, tekniikka vastaavat, kiertuemanagerit, tiedottajat jne. yhteen suureen työpajaan, mutta siihen ei vain ole resursseja. Teemme useita työpajoja, jotta pääsemme suunnitelman mukaiseen rytmiin: itsearvionti kiertueen alussa, keskivaiheilla ja lopuksi.

Kiertue alkaa olemmeko valmiit?

Esityksiä harjoitellaan, tiedotusmateriaali on tehty ja Crowfundin kampanja on potkaistu käyntiin. Miltä tilanne vaikuttaa? Onko miehitys ja aikataulutus kohdallaan? Onko jotain erityisiä huolen aiheita?  Näitä kysymyksiä pohdittiin taiteilijoiden residenssipaikassa pienessä Gallician kylässä lähellä Montpellierin kaupunkia Etelä-Ranskassa.

Iloisin mielin, kauniin Jasmine puun varjossa pohdittiin laajan projektin haasteita.
Iloisin mielin, kauniin Jasmine puun varjossa Joséphine Huppert ja Pauline Bioulès pohti laajan projektin haasteita.

Jokainen sai kirjoittaa ja keskustella ensin pienissä ryhmissä omia ajatuksia tärkeimmistä motiiveista olla mukana, huolista sekä ryhmän vahvuuksista.

Keskustelussa nousi aluksi esiin projektissa tapahtuneet henkilövaihdokset. Tämä onkin tuttua monessa projektissa ja varsin hankalaksi tilanne saattaa muodostua, kun kansainvälisen suunnitteluryhmän jäsenet vaihtuvat. Työtä tuntuu olevan yli oman tarpeen ja moni kokee, että muu arkinen työ jää projektin jalkoihin. Työmäärän pohtiminen yhdessä sai ryhmän löytämään konkreettisia parannuskohteita.

En tietenkään pysynyt mukana kaikessa keskustelussa, sillä olin tulkkauksen varassa. Tärkeintä oli kuitenkin huomata, että keskustelu oli hedelmällistä ja antoi hyvän pohjan kehittämiselle. Kansainvälisen hankkeen suurimmaksi haasteeksi nousi pitkät välimatkat itse tapahtumiin. Kuinka innostua esityksestä Helsingissä kun oma arki on toisella puolella Eurooppaa? Tänä vuonna Odyssey on kuitenkin palannut Välimerelle, joten sitä ongelmaa ei ole samassa mittakaavassa.

Toinen arviointipaja pidettiin taiteelliselle ryhmälle, josta osa olikin jo mukana viime vuoden kiertueella ja arvointi oli tuttua puuhaa. Heitä huolestutti tällä hetkellä taloudellinen tilanne, mutta oma taiteellinen työ tämän viikon harjoituksineen oli onnistunut hienosti.

Yhteisen arvointipajan jälkeen pidimme seuraavana päivänä Daviden kanssa suunnitelman kuinka itsearviointia jatketaan.

Elämäni jännittävin fasilitointityö

Kaksi arvointityöpajaa Etelä-Ranskassa tulkin avustuksella tuntui vielä viikko sitten pelottavalta ja samalla jännittävältä. Meeting the Odyssey projektin itsearviointi sujui viime vuonna mukavasti Kööpenhaminassa ja Helsingissä. Tuttuja kaupunkeja, tuttuja ihmisiä monta yhteistä kieltä. Nyt oli vuorossa matka yksin kaupunkiin, jossa kovin moni ei puhu minulle tuttuja kieliä.

Jos minua jännitti, taisi Réseau en Scènen porukkaa jännittää vielä enemmän. Yhteinen sävel löytyi kuitenkin mukavasti yhteisestä työkentästä. Keskustelu omasta työstä ja oman tiimin toimivuudesta innosti ja herätti tunteita. Kiireen keskellä tälläiseen harvoin löytyy aikaa, muuten kuin pakosta. Tällä kertaa pakko tuli projektisuunnitelmasta, johon itsearvionti on kirjattuna. Minä sain toimia käynnistäjänä ja fasilitaattorina. Oli hienoa huomata, että 3 x 3 malli todella on niin yksinkertainen, että yhteisen suunnittelun ja ensimmäisen työpajan jälkeen projektipäällikkö David lähti sujuvasti suunnittelemaan jatkoa. Monikielisyys vei kaikki turhat koukerot pois ja jätti jälkeensä vain sen tärkeimmän: mitä tehdään, miksi ja miten.

 

 

 

 

Oliko Odysseyn matka onnistunut?

Homeroksen tarinaa Odysseyn matkasta on analysoitu ja uudelleentulkittu vuosisatojen ajan. Minäkin lueskelin tarinaa uudestaan kun Meeting the Odyssey hanke lähti käyntiin viime vuonna.

Oma roolini on auttaa hankkeessa tehtävää jatkuvaa itsearviointia eli teen käytännössä sitä mitä olen viime aikoina yrittänyt tiivistää projektiarvioinnin oppaaseen Kartta kompassi ja kello. Purjehtimiseni on jäänyt muutamaan tuntiin Hankoon edustalla. Aurinko paistoi ja tuuli oli lempeä. Voin kuitenkin aavistaa, että purjehtiminen ja etenkin ahtaassa hytissä asuminen ei aina ole herkkua.

Tässä kuvassa Meeting the OdysseyIMG_1710 ryhmän laiva Hoppet on juuri saapunut Helsingin juhlaviikoille pitkän teatterikiertueen jälkeen. Takana on esityksiä Pietarissa, Hankoossa, Tallinnassa, Suursadamassa, Hiiumaalla, Saaremaalla, Opolessa, Berliinissä, Prahassa, Kööpenhaminassa ja viimeiseksi Helsingissä. Laivaa ei enää tarvita, mutta vielä on mahdollista nähdä toinen kiertueen pääesityksistä eli  Memories for Lives Helsingissä, Teatteri Viiruksessa (12.9.14 saakka). Olen itse nähnyt sen kaksi kertaa ja mielestäni se on aivan upea, koskettava esitys meitä kaikkia puhuttelevasta asiasta eli vanhuudesta. Itselleni aihe on hyvin läheinen, koska isäni on jo pitkään sairastanut altzheimerin tautia. Esityksen hienous onkin siinä, että raskas asia on käsitelty rakkaudella ja upealla taiteellisella toteutuksella. Siinä ovat pääosassa ihmiset, eivät vanhukset.

Odyssey lähti, mutta työ jatkuu

Suurin osa Meeting the Odyssey työryhmän jäsenistä ovat palanneet koteihinsa Puolaan, Tanskaan, Italiaan, Kreikkaan ja Espanjaan. Projektin hallinnolliset työt kuitenkin jatkuvat ja oma työni keskittyy projektin toteutuksen arviointiin.  Esitysten taiteellista onnistumista en arvioi, mutta täytyy tunnustaa, että oli suuri helpotus nähdä hienot esityksest! Paljon yhteistä eurooppalaista rahaa keskinkertaisiin esityksiin olisi tuntunut ikävältä. Jos niin olisi ollut, en ehkä olisi kirjoittanut tätä blogia, vaan keskittynyt kyselylomakkeiden analysointiin…

Arvioinnin tavoitteena on tässä vaiheessa paikantaa yhdessä hankkeen hyviä käytäntöjä ja vähemmän onnistuneita asioita. Tulokset käytetään vuoden 2015 kiertueen suunnittelussa. Olemme järjestäneen kesän aikana arviointikeskusteluja sekä keränneet kyselyillä tietoa jokaisen mukana olleen kokemuksista. Tämän vuoden viimeinen arviontityöpaja pidettiin 29.8. isäntäteatteri Viiruksessa.

Odyssey29.8.14

Arviointityöpajan alussa jokainen kirjoitti oman Odyssey-tarinansa. Teatteritilaan laskeutui keskittynyt hiljaisuus kun jokainen pysähtyi miettimään miksi alun perin lähti mukaan, mitä matkalla oli kokenut ja oppinut sekä kuinka tämä mahdollisesti tulee vaikuttamaan omaan tulevaisuuteen.

Yhteistä keskustelua käytiin sitten kolme tuntia. Ensin pienryhmissä ja sitten kaikki yhdessä. Tuntui tärkeältä jakaa hyvinkin erilaiset kokemukset ja pohtia mitä niistä on opittu. Työpajan tulokset odottavat vielä analyysiä ja niiden pohjalta tehtäviä johtopäätöksiä.

Kiertueella ei voi diivailla

Keskusteluista minulle jäi mieleen laivan merkitys tämän yhteisön synnyssä. Tavallisesti kiertueellä asutaan hotelleissa ja tehdään sitten työt yhdessä. Nyt purjehtiminen ja laivassa asuminen toivat kaikki aivan kirjaimellisesti lähelle toisiaan. Moni mainitsi pelänneen etukäteen oman tilan menettämistä, mutta olikin sopeutunut niin hyvin, että nälkä tehdä lisää kansainvälisiä tuotantoja vain kasvoi.

Työtavat ja kielien sekamelska rasittivat  välillä, mutta avoimin mielin ja improvisoiden päästiin aina eteenpäin. Kiertueella on unohdettava tarkka työnjako ja otettava tilanteet kuten ne sinä päivänä tulevat. Joku sanoikin osuvasti, että purjehtiessa kansallisuuden maskit häipyivät ja tilalle tuli ihmisiä, joilla on samanlaiset tarpeet ja onnellisuuden aiheet. Ja tämä näkyi myös esityksissä.  Hyvä Odyssey!

odyssey
Meeting the Odyssey on myös paljon muuta kuin esityksiä. Tässä esimerkiksi Munkkiniemen yhteiskoulun ja Åshöjdenin peruskoulun oppilaiden näkemys Odysseyksestä ja rakkaudesta.