Kuntien uutta identiteettiä rakennetaan sivistyksen voimin

Luova, osallistava Suomi vei minut jo toisen kerran Kuntaliiton tilaisuuteen tänä vuonna. Tällä kertaa vuorossa olivat Kuntamarkkinat ja siellä olikin hulinaa kerrakseen! Kuntaliiton talo Hakaniemiessä natisi liitoksissaan, kun kuntaväki ympäri laajan Suomen oli tullut tapaamaan toisiaan ja kuulostelemaan mitä kentällä tapahtuu.

Tulevaisuuden kunnan tehtävät painottuvat uudella tavalla kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät maakuntiin. Tärkeimmäksi rooliksi kuntien ennakointityössä ovat nousseet yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen (Kunnat 2021 – strateginen muutosohjelma).  Tähän asti on puhuttu paljon siitä mikä kunnista lähtee, mutta nyt on aika pohtia kuinka kuntiin jääväät palvelut hoidetaan mahdollisimman hyvin. Sote-kunnasta tuleekin sivistyskunta, jossa varhaiskasvatus, opetuspalvelut, vapaa sivistystyö sekä kulttuuri-, kirjasto-, liikunta- ja nuorisopalvelut ovat pääroolissa.

Sivistyskunta on elinvoimainen kunta!

Sivistyskunta kuulostaa vähän pölyiseltä kaikkien innovatiivisten, kestävien, yhteisöllisten ja fiksujen kaupunkien aikana. Toisaalta siinä on jotain niin hellyttävän inhimillistä, että pitää oikein ottaa meidän kansallisfilosofimme J.V. Snellman mukaan keskusteluun.  J.V. määritteli sivistyneen ihmisen henkilöksi, joka tekee käytännön työtä oman kulttuurinsa ja yhteisönsä hyväksi, mutta – se on samalla työtä hänen itsensä hyväksi.  Filosofian tohtori Seppo Niemelä on väitöskirjassaan määritellyt yhteiskunnan sivistyneisyyden seuraavasti:

Yhteiskunnan sivistyneisyyden mittarina voidaan pitää sitä, miten sen jäsenet voivat toteuttaa omat voimavaransa täyteen mittaansa, antavat panoksensa yhteisiin asioihin, tuntevat kuuluvansa yhteisöihin ja työllistyvät kykyjensä mukaan.

Eli kun tuota vähän pölyttymään päässyttä sanaa vähän tutkiskelee sieltä löytyvät blogin kuvituksena käyttämäni Tulevaisuuden kunnan keskeiset ominaisuudet; osallisuus, yhteisö, yhteistoiminnallisuus, hyvinvointi ja työllisyys.

Tulevaisuuden si3147-snellman2_b-gifvistyneessä kunnassa pitäisi kaikkien siis tuntea kuuluvansa joukkoon ja pystyä käyttämään omaa osaamistaan yhteisön hyväksi. Tänään liitämme tämän J.V. Snellmanin sivistysmääritelmään osallisuuteen ja osallistumiseen. Unohdamme helposti, että sivistys ei ole vain taiteen ja  hyvien tapojen tuntemusta, vaan sivistys on myös toisen kunnioittamista ja yhteisen kulttuurin rakentamista. 

Kuntamarkkinoilla minulle selvisi, että monissa kunnissa tehdään kovasti töitä, jotta kuntalaiset innostuisivat kehittämään omaa elinympäristöään yhdessä kunnan työntekijöiden kanssa. Liperin kunnassa esimerkiksi oltiin tutkittu kuntalaisten halua vaikuttaa ja osallistua kunnan asioihin. Tutkimuksesta selvisi, että kunnallispolitiikka ei voisi vähempää hetkauttaa, mutta kansalaisvaikuttaminen sen sijaan kiinnostaa. Ratkaisuksi tähän kehitetään helposti käytettäviä kansalaisvaikuttamisen foorumeita. Paljon on jo tehty, mutta se kuuluisa osallisuus ja yhdessä tekeminen haastaa myös liperiläisiä.

Osallisuus haastaa joka päivä, miten se onkaan ollut niin huonosti hanskassa! (Hannele Mikkanen, Liperin kunnanjohtaja 15.9.2016).

Vaikka kulttuuri ei kovin paljon vielä näkynyt tämän vuoden kuntamarkkinoilla, voin tehdä sen johtopäätöksen, että kuntien uutta identiteettiä rakennetaan sivistyksen voimin. Kulttuurituotannon lehtorina mieleen tulevat ajat joskus 2000-luvun alusta kun vanhat toisen asteen kulttuurisihteerien koulutukset korvattiin uusilla ammattikorkeakoulututkinnoilla.  Silloin Opetusministeriöstä ehdotettiin uusien tutkintojen nimikkeeksi sivinomia. Vähän harmittaa, että tyrmäsimme ehdotuksen täysin ja ajoimme läpi nimen kulttuurituottaja AMK. Olisiko meidän pitänyt olla kaukaa viisaita ja kouluttaa sivinomeja, jotka nyt pelastaisivat Suomen?

Tulevaisuusajatteluun vauhtia Vuosaaresta

Matkasimme kulttuurituotannon ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijoiden kanssa metrolla Vuosaareen tutustumaan tulevaisuuden Suomeen. Aikamatkailu oli tietenkin meidän mielikuvituksen tuotetta, mutta koska Vuosaari on Suomen monikulttuurisin ja sosiaalisesti eriytynein asuinalue, voisimme ehkä nähdä jotain, mikä on arkea tulevaisuudessa muuallakin Suomessa.

Matkan tarkoituksena pohtia miltä Suomi näyttää 10-15 vuoden kuluttua ja kuinka se tulee vaikuttamaan kulttuurituottajien työhön. Matkaoppaiksi saimme toimittaja Reetta Rädyn ja tutkija Miikka Tervosen, jotka työskentelevät Operaatio Vuosaari nimisessä tutkimushankkeessa. Heidän tavoitteena on tutkia:

”Millaista on arki Helsingin Vuosaaressa, yhdellä Suomen sosiaalisesti ja kulttuurisesti monimuotoisimmista asuinalueista? Millaisia toisistaan eroavia todellisuuksia on vaikkapa koululuokissa? Mitä opittavaa vuosaarelaisten kokemuksista, tiedoista ja taidoista voisi olla muualla Suomessa?”

Olisimme voineet kutsua tutkijat luennoimaan ja keskustelemaan kanssamme, mutta nyt tavoittelimme kokemusta, josta syntyisi ehkä odottamattomiakin oivalluksia. Kylmiltään tähän ei heittäydytty, vaan jokainen opiskelija oli ennen Vuosaaripäivää tutustunut tulevaisuuden ennakointiin kehittämistyön menetelmäkurssilla. Opiskelijat olivat mm. lukeneet Elina Hiltusen Matkaopas tulevaisuuteen (2012) ja järjestäneet työpaikallaan keskustelun oman toimialan tai työorganisaation tulevaisuudesta.  Keskustelun lähtökohtana olivat megatrendit ja trendit sekä niiden mahdolliset vaikutukset oman toimialan kehitykseen. Monella työpaikalla kultuurien moninaistuminen eli diversiteetti ja kaupungistuminen tuntuivat vaikuttavan toimintaympäristöön nyt ja tulevaisuudessa.

Kuva Helsingin Sanomien (21.11.2014) jutusta Tälläinen on Helsinki 2024.
Kuva Helsingin Sanomien (21.11.2014) jutusta Tälläinen on Helsinki 2024.

Matka Vuosaareen oli siis kurkistus siihen mitä kaupungin asukasluvun nopea kasvu ja kulttuurien moninaisuus tarkoittaa käytännössä yhdessä paikassa.

Usein tulevaisuuskuvat ovat pilvenpiirtäjien, robottiautojen ja viherkatoilla viihtyvien kaupunkilaisten maailma. Maailman väkiluku tulee nousemaan tämän hetken noin 7.3 miljardista 8.5 miljardiin vuoteen 2030 mennessä. On siis epätodennäköistä, että me kaikki mahdumme ilmastoituihin robottiautoihin ja viherkatoille.

Tule hyvä tulevaisuus, älä tule huono tulevaisuus

Reetta ja Miika veivät meidät Merirastilan ala-asteelle ja Kallahden nuorisotalolle, Emme nähneet yhtään robottiautoa, mutta sitäkin enemmän lapsia ja naisia. Koulun ja nuorisotalon jälkeen suuntasimme tutustumaan Vuotalon kulttuuritoimintaan ja  keskustelemaan Operaatio Vuosaari-tutkimushankkeesta. Reetta ja Miika esittelivät tutkimustaan ja antoivat tärkeitä neuvoja toimintaympäristön tutkimiseen. Erityistä heidän tutkimushankkeessaan on jatkuva näkyvyys ja kuuluvuus mediassa. Tavoitteena on tuoda tutkimustuloksia esiin koko ajan ja ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Monia lehtijuttuja, radio-ohjelmia ja tieteellisiä artikkeleita on jo valmistunut. Lopputulokseksi valmistuu elokuva ei perinteistä tutkimusraportteja.

Tiedon tuottaminen ja välittäminen Vuosaaresta on osoittautunut haasteelliseksi, sillä ennakkoluulot ja oletukset “ongelmalähiöstä” istuvat tiukassa. Miikka sanoikin, että moraali estää ymmärtämästä aluetta sellaisenaan ja kaikilla tuntuu olevan polttava tarve ilmaista miksi Vuosaari on joko hyvä tai paha.

Kuinka siis riisua omat olettamukset ja katsoa maailmaa sellaisena kuin se on?  Tulevaisuuden ennakointi rakentuu nykyhetkeä ja mennyttä koskevasta ymmärryksestä, tiedoista ja tulkinnoista. Meistä ei kaikista voi tulla tutkijoita, mutta tutkiva ote sekä tietoisuus omista olettamuksista ovat tärkeitä.

Ehtiiko kulttuurituottaja ajatella tulevaisuutta?

Kulttuurituottajat Petra Hannus ja Siw Handroos-Kelekay kertoivat Vuotalon arjesta ja tulevaisuuden näkymistä.
Kulttuurituottajat Petra Hannus ja Siw Handroos-Kelekay kertoivat Vuotalon arjesta ja tulevaisuuden näkymistä.

Koulun ja nuorisotalon lisäksi kuntalaisten kohtaamispaikkana Vuosaaressa toimii kulttuuritalo. Kulttuuritalolla käynti on tietenkin vapaaehtoista, mutta tavoitteena Vuotalon tuottajien mukaan on kaikkien Vuosaarelaisten talo. Kulttuurien moninaisuus alueella tekee tehtävästä vähintäänkin haastavan. Kuinka ihmeessä voi saada ympäri maailmaa tulevat ihmiset kokemaan talon tutuksi? Tehtävään on tartuttu tarmokkaasti ja tämän värikkään kulttuuritalon sisään mahtuu todella moninaista ohjelmaa. Kuvassa oleva tila on varattu yhteistyöprojekteille, joita niitäkin tuntui löytyvän paljon.

Helsingin kaupungin kulttuurituottajat totuttelevat tällä hetkellä Helsingin mallin mukaiseen aikaan, jolloin kulttuuri pyritään entistä enemmän viemään kaikkien helsinkiläisten arjen ulottuville. Monessa muussakin kaupungissa kulttuurin rooli nähdään yhteisöjä vahvistavana ja siltojen rakentajina erilaisuuden korostamisen sijaan. Kannattaakin lukaista oman kaupungin strategiaa tai maakuntaohjelmaa ja pohtia kulttuurin roolia terveydenhuollon, hyvinvoinnin, teknologian, koulun ja kiertotalouden keskellä.

Jos kunnan kulttuurituottajan tehtävänä tukea ja kehittää moniäänistä ja keskustelevaa paikalliskulttuuria, hän on samalla estämässä eriarvoisuutta ja syrjäytymistä. Oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentaminen voi antaa merkitystä työhön, jos tämän ison kuvan jaksaa ja pystyy hahmottamaan.

Meidän ryhmällä oli tulevaisuussilmälasit päässä ja tuottajille esitettiinkin kiperiä kysymyksiä tulevaisuuden Vuotalosta. Molemmat olivat sitä mieltä, että tulevaisuudesta pitäisi keskustella useammin. Arki on kiireistä ja monen tuotannon lomassa tulevaisuuden pohtiminen ei oikein onnistu. Keskustelu tulevaisuudesta jääkin helposti pyörimään arjen ongelmiin, kuten yhteistyöhön teknisen henkilökunnan kanssa tai viivästyneeseen remonttiin.

Matkan jälkeen kysytään MITÄ JOS?

Vuosaaren päivä tuli ja meni, mutta kuinka se vaikutti jokaisen matkailijan tulevaisuusajatteluun? Päivän aikana koimme arkisia asioita. Juttelimme lasten ja opettajien kanssa, tapasimme maahanmuuttajanaisia nuorisotalolla, kuulimme tutkimushankkeesta ja juttelimme tuottajakollegoiden kanssa.

Vaikutukset omaan tulevaisuusajatteluun kootaan oppimistehtävään, joka tällä kertaa on matkakertomus. Kirjoitus ei ole tarkka kuvaus päivän kohteista, vaan asioita, jotka tuntuvat merkityksellisiltä oman työkentän kannalta. Kirjoittamisen käynnistämiseksi voi kysellä löytyikö yhtymäkohtia trenditehtävään tai oman organisaation strategioihin? Entä jos toimintaympäristössäni tapahtuu samankaltaisia muutoksia tulevina vuosina? Minkälainen tulevaisuus silloin olisi mahdollinen, todennäköinen tai toivottava? Tulevaisuuden ennakointiin kuuluu myös tulevaisuuden tekeminen, mieti siis miten voisit olla tekemässä tasa-arvoista, hyvinvoivaa ja oikeudenmukaista yhteikuntaa?

Merirastilan koulussa on jokaisen luokan ovessa tiedote mistä näkyy mitä kieliä luokassa osataan.
Merirastilan koulussa on jokaisen luokan ovessa tiedote mistä näkyy mitä kieliä luokassa osataan.

Minulle jäi erityisesti mieleen Merirastilan koulun luokkien ovessa olevat tiedotteet oppilaiden kielitaidosta. Kuten Reetta Räty sanoi Merirastilan koulussa ei ole “vieraskielisiä” lapsia, vaan erilaiset kielet nähdään rikkautena. Jos moninaista kielitaitoa osataan arvostaa ja käyttää, meidän ei tarvitse kiistellä kaksikielisyydestä, vaan voimme tulevaisuudessa olla monikielinen Suomi.

Nyt jään mielenkiinnolla odottamaan opiskelijoiden matkakertomuksia.

Ennakointitietoa:  Kansallinen ennakointiverkosto, Tulevaisuuden kuntakuvatEnnakointikamari

 

 

 

 

Mitä jos “Guggenheim” olisi taiteen ja tieteen MAJAKKA?

Olipa kerran kolme sammakkoa, joka joutuivat kokin pataan. Vesi lämpeni vähitellen, mutta sammakot keskittyivät haistelemaan tuoksuvia yrttejä ja kinastelemaan keskenään. Ja sen pituinen se. boil a frog Tarina oli johdantoa Kerstin Cuhlsin ennakointihankkeiden arviontipäivään, joka oli osa  10.6.15. tulevaisuudentutkimuksen perusopintojeni viimeistä opintojaksoa. Ennakointia tehdään nykyään joka alalla, mutta onko meillä ennakointiosaamista? Arvioimme Cuhlsin johdolla useita ennakointiraportteja ja tyypillistä niille oli todellisen aikaperspektiivin puute ja ennakointityön menetelmien epämääräisyys. Kuka oli tehnyt, miten osallistujat oli valittu ja miksi, tuntui jäävän piilotettujen motiivien varjoon;  osa tehdään, jotta saadaan oikeutus jo suunnitelluille muutoksille kuten organisaatiomuutoksille. Joskus etsitään säästöjä ja usein oikeutusta tutkimus- ja kehittämisprojekteille. Opiksi meille kaikille jäi kriittisen lukemisen tärkeys taas kerran.

Kesäkoulu jatkui kansainvälisessä tulevaisuudentutkimuksen konferenssissa  Futures Studies Tackling Wicked Problems: Where Futures Research, Education and Action Meet. Pirullisten ongelmien olemassaolo on tiedossa ja näin ensimmäiseksi tulee mieleen meidän sote-uudistus. Yksi meidän suurimmista pirullisista ongelmista on tietenkin ilmaston muutos, josta esiteltiin ensimmäiset tieteellisesti tutkitut todisteet vuonna 1972 kun Rooman klubi julkaisi raportin The Limits to Growth. Rooman ryhmän tavoitteena oli herättää maailma ymmärtämään 1970-luvun alussa, että jatkuva kasvu tulee romahduttamaan koko ekosysteemin ja tuhoamaan ihmisen mahdollisuudet inhimilliseen elämään. Heidän mielestään tilanne oli pysäytettävissä, jos vain koko maailma ymmärtäisi, että ongelmia ei voi ratkaista erillään toisistaan.

Stillkuva elokuvasta Last Call.
Stillkuva elokuvasta Last Call.

Pitää ymmärtää, että kyse on monimutkaisesta syy-seuraussuhteista. Kuten tiedämme maailma ei ymmärtänyt. Jotain on viime vuosina tapahtunut ja ryhmästä kertova uusi elokuva Last Call, the untold reasons of the global crisis (2013), herätti maailmalla jo paljon enemmän positiivista palautetta kuin The Limits of Growth. Suomessa ymmärrys ja keskustelu kestävästä kehityksestä on lisääntynyt. Mikko Kososen ja Mari Pantsarin vieraskynäkirjoitus kiertotaloudesta eilisen (24.6.15) Hesarissa oli yksi esimerkki pragmaattisesti tulkitusta kestävän kehityksen kuvauksesta. Otsikko on vetävä ”Ilmastonmuutos avaa uusia bisnesmahdollisuuksia”. Tekstissä kiitellään Sipilän hallitusohjelman linjauksia kivihiilestä irtautumisesta ja tuontiöljyn käytön puolittamisessa. Vähähiilisyyden ja kiertotalouden kerrotaan olevan jo suomalaisten kärkiyritysten agendalla. Artikkelissa onnistutaan kuvaamaan systeemisellä tasolla valtion, kaupunkien, elinkeinoelämän ja kansalaisten yhteistä tahtotilaa vetoamalla koulutukseen ja yhteistyökykyisyyteen. Haastettakin löytyy: ”Meillä suomalaisilla on tarvittava osaaminen, mutta onko meillä uskallusta hyödyntää maailmanlaajuisia markkinoita?”.

Meillä on varmaan osaamista kierrättämiseen ja uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen ja käyttöön, mutta onko meillä todella osaamista, jolla valtio, kaupungit, elinkeinoelämä ja kansalaiset toimivat yhteisen päämäärän eteen? Ymmärrän rajallisuuteni tämän pirullisen kysymyksen edessä ja tyydyn vain toteamaan, että mitä useampi meistä kiinnostuu koko pallon hyvinvoinnista, sitä suurempi mahdollisuus meillä on välttää sammakoiden kohtalo.

Mitä tulevaisuusajattelu voisi tuoda Guggenheim Helsinki keskusteluun?

Olin ajatellut kirjoittaa tulevaisuusajattelusta taiwanilaiseten koulujen opetussuunnitelmassa sekä hyvistä esimerkeistä tulevaisuuden ennakoinnin opiskelusta tanskalaisissa ja hollantilaisissa ammattikorkeakouluissa, mutta jätän ne syksyyn ja osallistun Guggenheim keskusteluun. Innostuin kollegani Tytti Huhtaniskan blogista Guggiksen parempi käyttö ja päätin jatkaa hänen oivallista yhden naisen työpajaa. Otan aiheeseen tulevaisuusnäkökulman ja rakennan vaihtoehtoisen vision Tytin hienoon monitoimitilaan, josta löytyy näyttelytilojen lisäksi mm. piirrustussali, mopo-halli, robottitehdas, teatteri, joogasali, muumisali ja “mitä vaan”.

Vaihtoehtoinen Guggenheim Helsinki olisi yksinkertaisesti MAJAKKA, jossa taiteilijat ja tieteentekijät loisivat vapaasti mahdollisia ja toivottavia tulevaisuuksia. MAJAKKA olisi luovuuden, monialaisuuden, yhteistyön, kokeilun ja yllätyksellisyyden tori, jossa vaatimuksena ei olisi kaupallinen innovaatio, vaan näkemyksellisyys ja oivaltavuus. Wau effektin tulisi toiminnasta eikä vain rakennuksesta. MAJAKKA ei olisi olohuone, vaan sinne kutsutut taiteilijat ja tieteentekijät olisivat jo näyttäneet osaavansa tehdä yhdessä mielenkiintoisia, ajatuksia herättäviä projekteja. Heidän käsissään olisi myös kävijöiden kokemuksellisuus. Ehkä kävijät olisivatkin tekijöitä. Taide & tiede yhteistyötä tehdään ja nyt. ASCUS Art & Science on yksi esimerkiksi järjestöstä, joka edistää taiteen ja tieteen vuoropuhelua englannissa. Australialainen Synopsis toinen.  Nyt Suomessa olisi tilaisuus luoda sille fyysiset puitteet ja tehdä tulevaisuutta.

MAJAKKA on tieteen ja taiteen majakka, joka kurkistaa mahdollisiin ja mahdottomiin maailmoihin.

Kaaosteoria vei taidenäyttelyyn

Näkymä Maiju Salmenkiven näyttelystä 2015, Gallery Helsinki Contemporary.

Kävin viime viikonloppuna Maiju Salmenkiven näyttelyssä Helsinki Contemporaryssa tuntia ennen gallerian sulkemisaikaa, näyttelyn viimeisenä päivänä. Olin jo antanut periksi ja ajatellut, että joka paikkaan ei ihmisen tarvitse ehtiä.

Mieleni muutti tulevaisuuden tutkimuksen tehtävä, jossa piti yhteenvetomaisesti kirjoittaa miten tiedon tuottaminen tulevaisuudentutkimuksessa eroaa muiden tieteenalojen tiedon tuottamisesta? Olin aikaisemmissa tehtävissäni tehnyt vertauksia kasvatustieteeseen ja pohtinut käytännön läheisesti mitä hyötyä minulle kouluttajana on tulevaisuusajattelusta. Tällä kertaa otin vaihteeksi taidehistorian, joka kuitenkin on se oma tieteenalani. Syyksi ajattelin mahdollisimman suuret erot.  Taidehistoria on kuvailee ja analysoi meneen ajan teoksia, kun taas  tulevaisuudentutkimus pyrkii vaikuttamaan, jopa muuttamaan yhteiskuntaa paremman maailman toivossa.

Tulevaisuudentutkimuksen tehtävä ajoi minut Salmenkiven näyttelyyn

Olin siin ryhtynyt opiskelemaan tulevaisuudentutkimusta tullakseni paremmaksi kouluttajaksi. Yksi motiivi oli myös opiskella jotain uutta, aloittaa alkeista. Kolmannen kurssin aikana aloin innostua muutamista perustehtävistä oikein kunnolla. Kaaosteoria kolahti ja ajattelin löytäneeni jonkin uuden maailmanselityksen. CLA antoi työkaluja kriittiseen analyysiin ja tämä vertailutehtävä sai minut ymmärtämään, että opiskelemani taidehistoria oli antanut minulle välineitä, joita pystyin soveltamaan tulevaisuudentutkimuksen perusopinnoissa. Taidehistorioitsijana olin tottunut kuvailemaan, analysoimaan ja tulkitsemaan kuvia sekä niiden syntyä ja suhdetta toisiin tekijöihin.

Tulevaisuudentutkimuksessa yksi tärkeä menetelmä on tulevaisuuskuvien, skenaarioiden tekeminen olemassa olevan tiedon pohjalta. Tiedämme paljon väestönkasvusta, ilmaston muutoksesta, tekniikan kehittymisestä, kuluttajakäyttäytymisestä jne. Tämän tiedon pohjalta kuvaamme maailmoja, jotka ovat mahdollisia, todennäköisiä ja toivottavia sekä niihin johtavia polkuja. Ei- toivotut maailmat eli dystopiat kuuluvat myös tulevaisuudentutkimukseen. Olin siis taas kuvien äärellä ja siksi minun piti päästä katsomaan Maijun maalauksia.

IMG_1904
Maiju Salmenkivi: Smoke Screen. Helsinki Contemporary Gallery 2015

Galleriassa oli moni muukin näyttelyn viimeisenä tuntina. Katselin lumoutuneena värikkäitä teoksia, joiden syvyyksissä näin kaaosteorian mukaisia kasvavia ja pieneneviä pyörteitä. Seurailin myös muita näyttelyyn viime hetkellä tulleita katsojia. Kuvassa olevat tytöt keskustelivat intensiivisesti Smoke Screen teoksen äärellä. Kuvittelin mielessäni tulevaisuusverstaan, jossa osallistujille on ensin luennoitu tulevaisuuden ilmastonmuutoksesta ja tämän kuvan äärellä he miettivät kuinka 2030-luvun helsinkiläiset selviävät Jätkänsaaren tulvista.

Värikkäissä maalauksissa tuntui olevan salaperäinen imu johonkin toiseen maailmaan.  Salmenkivi kertoi Hesarin haastattelussa niiden saavan alkunsa sattumasta:

“Kaatelen maaleja ja katson, miten ne alkavat kankaalla elää.”

Eli Salmenkivi käyttää kaaosteoriaa apunaan. Alussa on sattuma, räjähdys. Kaaosteorian mukaan materia on itseorganisoituvaa. Aivan kuten meren hiekka tai Maijun kaatamat värit. Tämän jälkeen “Pitää luottaa siihen että maalaus vie mukanaan, viettelee.” Vain todella taitava maalari voi lähteä kaaoksen pyörteisiin. Minut maalaukset veisivät mukanaa. Voisin ehkä käyttää Maijun maalauksia tulevaisuustyöpajoissa inspiraation lähteenä.