Aikaa oivalluksille

Elokuinen lauantaiaamu tutulla uimarannalla on vielä kesäinen. Aurinko lämmittää ja ilma on tyyni. Vesi on jo vähän viilentynyt, mutta vielä voi uida pitkin nautinnollisin vedoin. Vuosien varralla aamu-uimarit ovat tulleet tutuiksi ja puhumme niitä näitä. Talvisin kommentoimme keliä ja veden lämpötilaa, näin kesällä voi jääda laiturin nokkaan pidemmäksi aikaan juttelemaan. Tänään oli sellainen päivä.

Tapasin tutun, jonka tiedän opettavan läheisellä ala-asteella. Kysäisin kuinka uusi opetussuunnitelma vaikutaa hänen työnsä ja siinä vierähti tunti mielenkiintoisen oppimiskeskustelun parissa. Koulutaisten oman aktiivisuuden tukeminen ja tutkiva oppiminen ovat heille tuttuja tavoitteita, mutta tähän mennessä muutos on ollut tuskallisen hidasta. Nyt toivottavasti päästäisiin uuden rehtorin johdolla kunnolla vauhtiin.

Miksi koulu muuttuu niin hitaasti?

Muistin kuunnelleeni kesällä kasvatuspsykologian professori Kristi Longan haastattelua, jossa hän ehdottomasti oli sitä mieltä, että uusi opetussuunnitelma on hyvä, tosin se tulee parikymmentä vuotta liian myöhään! Samat uudistustarpeet oltiin tunnistettu jo 1990-luvulla, mutta silloin opettajien koulutus ja teknologian käyttömukavuus ei ollut sitä tasoa, että toimeen oltaisiin kunnolla päästy. Lonka antoi tosin kiitosta peruskoulun opettajille, jotka jo monissa kouluissa ovat kehittäneet oppilaskeskeistä opetusta. Ongelmaksi hän kuvasi lähinnä yliopistot, joissa aineopettajat opiskelevat liikaa vanhan opettaja kertoo, oppilaan kirjoittavat mallin mukaan.

Entä mikä hidastaa naapurikoulun muutosta? Uimakaverini vastauksessa yllätyksellistä oli vanhempien muutosvastarinta. Lapset innostuvat ongelmien ratkaisusta ja omatoimisuudesta, mutta vanhemmat ovat huolissaan siitä, etteivät lapset opi oikeita asioita. Vertailukohdaksi otetaan oma koulu parikymmentä vuotta sitten, ei tämän tai huomisen yhteiskunta. Eihän vanhemmat koulun toiminnasta päätä, mutta näin perinteisen opettajakeskeisin opetuksen kannattavat saavat tukea omalle työskentelytavalleen.

Miten säilyttää motivaatio ja mielenkiinto oppimiseen?

Suomalainen koulu on viime vuosina saanut paljon kiitosta hyvistä oppimistuloksista. Osataan lukea ja laskea, mutta  koulussa ei oikein viihdytä. Uudessa opetussuunnitelmassa korostetaankin pedagogiikkaa, jonka avulla oppilaiden motivaatio ja mielenkiinto oppimiseen lisääntyisi. Tätä mekin ammattikorkeakoulussa pohdimme. Liian moni koulutuspaikan saanut, jää valmistumatta ja vailla tutkintoa. Kaikkeen emme veny, mutta hyvät neuvot ovat tarpeen.

Ennen kuin pulahdimme vielä kerran uimaan totesimme, että eihän kukaan jaksa opiskella yksin. Kristi Lonka (2015) ilmaisee saman kirjassaan Oivaltava oppiminen siten, että kaikki oppiminen on luovaa toimintaa, joka syntyy vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Yhdessä jaksetaan ponnistella myös epämukavuusalueella ja toivon mukaan päästä myös siihen kuuluisaan flow-tilaan.

sukellus

 

 

Advertisements

Työyhteisön kesäpäivää on fasilitoitava avoimen kepeästi

Kysyin edellisessä blogissani tarvitseeko työyhteisö omia fasilitaattoreita ja tulin siihen tulokseen, että fasilitaattori voi olla yksi tärkeä toimija uudenlaisessa itseorganisoituvassa työkulttuurissa.

Kerron tässä kirjoituksessa kesäkuun 16. päivän kokeilusta, jossa tehtäväni oli fasilitoida Metropolian uudelleen organisoituneen kulttuurialan ensimmäistä työpajamuotoista yhteistapaamista. Aiheena oli Unelmien kampus, joka toivon mukaan toteutuu muutaman vuoden kuluttua Arabianrannassa. Työpaja oli osa hyvinvointiaiheista kesäpäivää ja ajankohta “loman kynnyksellä”. Eli kovin tiukalla ei pipoa voinut pitää, vaan tavoitteena oli myös rentoutua mukavien kollegoiden parissa.

Fasilitointimenetelmän valinta on kriittinen

Osallistujia oli yli sata, joten yksin en leikkiin ryhtyisi. Sain tilaajilta luvan rekrytoida ryhmän fasilitaattoreita. Valmistauduin miettimällä mainospuheen valmiiksi, sillä koulutusorganisaation toukokuu-kesäkuun vaihde, ei ole paras mahdollinen aika löytää tekijöitä yllättäville tehtäville. Vetosin mahdollisuuteen tehdä juuri sellainen työapaja mihin me haluaisimme osallistua. Lupasin, että ei aseteta tavoitteeksi innovoida kultturellia hoivarobottia tai muutakaan maailmaa pelastavaa tuotetta, vaan annetaan tilaan osallistujien omille aiheille. Tässä vaiheessa kollegat pehmenivät ja lupautuivat tulemaan yhteiseen suunnittelupalaveriin.

Sain kollegoita yhteissuunnitteluun kulttuurialan kaikilta osaamisalueita eli Kulttuuripalvelut, Media & Musiikki. Ehdotin fasilitointiin Open space-menetelmää, joka lähtee liikkeelle osallistujia kiinnostavista kysymyksistä ja on hyvin itseohjautuvaa. Tietysti on hyvä kysyä, olisiko minun pitänyt jättää menetelmän valinta ryhmän tehtäväksi. Oma arvioni oli, että olisimme siinä tapauksessa tarvinneet aikaa useammalle suunnittelupalaverille ja siksi päädyin ehdottamaan tiettyä menetelmää. Osalle kollegoistani menetelmä oli tuttu ja toisille sen oppiminen oli hyvä syy lähteä kokeilemaan. Pitäydyimme ehdottamassani Open space menetelmässä ja käytimme pari tuntia kahden tunnin työpajan suunnitteluun. Sen jälkeen tein yhteenvedon, jota kirkastimme vielä virtuaalisesti.

Open Space edellyttää fasilitaattoreilta epävarmuuden- ja kaaoksensietokykyä

Open Space työpaja aloitetaan kertomalla työskentelyn periaatteet ja aikataulu. Ensimmäisessä vaiheessa osallistujat saavat kirjoittaa paperille aiheita, joiden ympärille he haluavat kerätä työryhmän. Aiheet liittyvät teemaan, joka oli siis Unelmien kampus, meidän tuleva työyhteisömme. Työskentelyn inspiraatioksi meillä oli puhumassa kampusyhteisöjen asiantuntija Suvi Nenonen. Näin saimme kiinni tilojen merkityksestä oppimiseen ja meitä kiinnostavaan tulevaisuuden pedagogiikkaan.

Kun osallistujat ovat kirjanneet ylös riittävän ryhmän kokoon nähden riittävän määrän ehdotuksia, ne luetaan ääneen koko porukalle.  Toisessa vaiheessa osallistujat, jotka eivät ehtineet tai halunneet ehdottaa aihetta, lähtevät etsimään itselleen mielenkiintoista aihetta. Fasilitaattorit eivät lähde ehdottelemaan aiheita tai vaikuttamaan ryhmien muodostumiseen. Pää on pidettävä kylmänä ja luotettava osallistujiin. Epävärmuus voi monista tuntua epämiellyttävältä, mutta siihen tottuu. Toinen fasilitaattorille tärkeä ominaisuus on kaaoksensietokyky, sillä sitä etsintävaihe monien mielestä on aina.

WP_20160616_10_31_19_Pro
Ensimmäinen ryhmä järjestäytyi nopeasti näyttämölle valkokankaan taakse omaan rauhaan.

Ryhmät muodostuvat myös eri tahtiin. Meidän työpajassa syntyi nopeasti useita ryhmiä. Muutamat aloittivat kahdestaan, mutta vähitellen heillekin tuli seuraa. Vaikka menetelmän mukainen ryhmäytyminen lähtee yhden henkilön ehdotuksesta, meillä syntyi myös ryhmiä, jotka pitkään pohtivat omaa aihettaan. Open Space periaatteisiin kuuluu, että jos ei koe Mehilainensaavansa ryhmän keskustelustsa mitään, on vapaa jatkamaan matkaansa toiseen ryhmään.

Sami Huovatainen esittelee kongnitiivisen ergonomian elementtejä.
Sami Huohvanainen esittelee kognitiivisen ergonomian elementtejä.

Lopuksi ryhmien työskentely esitellään kaikille. Olimme perustaneet tulevan, unelmien kampuksen henkilökunnalle suljetun Facebook-ryhmän, johon ryhmät dokumentoivat omat keskustelunsa. Lopuksi keräännyimme vielä yhteen ja jokainen ryhmä esitteli oman työnsa tärkeimmät oivallukset koko osallistujajoukolle. Aikaa annoimme 2 minuuttia ja siinä ajassa ehtii todella sanomaan paljon! Lopputiivistyksistä tuli hieno kokonaisuus, jossa myös hitaasti käyntiin lähteneet ryhmät osoittivat toimivuutensa.

Mitä tapahtuu fasilitoidun työpajan jälkeen?

Suunnittelun alussa meitä fasilitaattoreita yhdisti kokemus työpajoista, jonka tuloksista ei kuulunut mitään jälkeenpäin. Tästä syystä painotimme aiheiden valinnassa omaa mielenkiintoa ja ajatusten jakamista . Emme luvanneet työryhmää tai päällikköä, joka ottaa koppia, vaan elinkelpoiset suunnitelmat jatkavat jalostumista ryhmän hoivissa. Loman kynnyksellä tulevaisuuden suunnittelu on kuitenkin vaarassa sulaa kesän auringossa, joten perustimme yhteisen Facebook-ryhmän. Sieltä löysikin tämän blogin kuvateksteihin materiaalia ja toivon, että aiheet löytyvät uudestaan taas syksyn alkaessa. Myös Creative Campus Arabian projektipäällikkö Päivi Fredriksson kyseli materiaaleja jälkeenpäin, eli eiköhän suunnitelmat lähde kiertoon.

Fasilitaattoreiden vastuu ja vapaus?

Työpajan tuotokset ovat dokumentoituna Facebook-ryhmään, joka toimii tulevaisuudessa Metropolian kulttuurialan keskustelufoorumina. Tämän lisäksi Creative Campus Arabia hanke hyödyntää tuloksia. Tärkein paikka tuloksille on kuitenkin osallistujat, jotka jatkavat syntyneiden ideoiden jalostamista sopivan paikan tullen.  Hyvine ideoiden syntyä ei voi pakottaa, mutta niille voi luoda otolliset olosuhteet.

Voimmeko me fasilitaattorit nyt päästää irti? Minusta voimme. Olemme tehneet tilauksen mukaisen työn ja kokeilleet meille uutta fasilitointimenetelmää. Kiittelimme toisiamme hyvästä työstä  ja totesimme yhteistyön olleen onnistunutta. Purkutapaaminen yhdessä työn tilaajan kanssa olisi voisi paikallaan lomien jälkeen. Nyt kokemus jää kypsymään kesälomien ajaksi.

Mehilainen

 

Tarvitseeko työyhteisö omia fasilitaattoreita?

Osallistuin organisaatiomme kaksipäiväiseen fasilitoinnin koulutukseen, jonka päätteeksi saimme tehtäväksi pohtia miten meidän kehittynyt osaamisemme tulisi näkymään organisaatiomme tulevaisuudessa? Menetelmäksi ehdotettiin leikkaa liimaa askartelua. Haastava tehtävä ja kevyt muoto. Ensimmäiseksi tuli mieleen, että minähän en leikkaa ja liimaa. Voisin kirjoittaa artikkelin, tehdä monimutkaisia käsitekarttoja tai muuten vain keksiä niin monimutkaisen toteutuksen, etten ikinä saisi sitä valmiiksi. Tunnistin itsessäni opiskelijan, joka ei halua tehdä tehtävää, koska en usko se johtavan mihinkään. Ehkä nyt vain ryhdyn toimeen. Siinä sitten istuin keittiön lattialla ja saksin sopivia sitaatteja. Innostuin erityisesti Kiira Korven parisuhdeneuvosta:

“Annamme tilaa toistemme kunnianhimolle.”

Fasilitaattorin tehtävänä on helpottaa ryhmäprosesseja ohjaamalla olemassa olevaa osaamista kohti yhteistä päämäärää. Nopeasti muuttuvassa maailmassa osaamisen jakaminen ja monimutkaisten ongelmien ratkaisu edellyttää sujuvaa yhteistyötä, jota fasilitaattori voi ulkopuolisena ohjaajana tukea. Fasilitaattori ei määrittele sisältöä, vaan luo tilan, työtavat ja aikataulun. Oman kokemukseni mukaan ryhmissä muutamat ottavat helposti ohjat käsiinsä ja vievät asioita oman kunnianhimonsa ja osaamisensa suuntaan. Fasilitaattorin tehtävänä onkin, sopivia menetelmiä soveltamalla, saada esiin koko ryhmän osaamisen ja resurssit. Tähän liittyy leikkaa ja liimaa kollaasin vedenalainen kuva lumpeista. Siinä lumpeet nähdään pohjasta pintaa kohden eli perspektiivi on toinen kuin se totuttu ylhäältä vedenpintaa kohden. Kuvateksti viittaa suomalaiseen elokuvaan Järvi, jonka slogan sopii myös monilaiseen asiantuntijaorganisaatioon:

“Tuhansien tarinoiden lähteellä.” 

Fasilitaattorin on autettava ryhmiä kunnioittamaan ja kiinnostumaan kaikkien tarinonista ja mahdollistettava jakaminen ja ristiinpölytys. Löysin lehdistäni Kirsi Lonkan Oivaltava oppiminen kirjan mainoksen ja ymmärsin, että fasilitaattori voi myös haastaa ryhmät oivaltamaan uusia ratkaisuja ja luopumaan vanhasta. Tilasin myös kirjan kirjastosta.

“Valmiina muutokseen.”

Muutokseen liittyvää otsikkoa ei tietenkään voi välttää. Sitä tämä elämä on. Isoissa organisaatiossa, kuten meillä, organisaatiomuutokset ovat tulleet tiheään tahtiin ja joskus tuntuu, ettei ehdi miettiä yhteiskunnan muutosta kun pitää keskittyä oman organisaation uusiin rakenteisiin. Ehkä silloin fasilitaattori voi kääntää ryhmän katseet tulevaisuuteen ja ohjata työskentelyä ilman hierarkian painolastia.

fasilitointi

Ryhmän yhteinen ajattelu näkyviin

Yhteisen ajattelun näkyväksi tekeminen  on haaste, jonka moni fasilitaattori nykyään ratkaisee piirtämällä. Tätäkin harjoiteltiin ja todettiin, että hyvinkin yksinkertaiset kuvat pitävät työn fokusoituneena. Tästä innostuneena otinkin tussin käteeni oman tiimini suunnittelupalaverissa ja keskityin kirjaamaan ryhmän ideointia.

Miksi taloon perustetaan fasilitaattoriverkosto?

Fasilitaattori siis sparra ja ohjaa ryhmän työskentelyä puuttumatta asiasisältöön. Osallistujat vastaavat sisällön tuottamisesta, päätöksistä, toimenpiteistä ja niiden toteuttamisesta. Tavallisesti fasilitaattori palkataan organisaation ulkopuolelta, joten nyt onkin mielenkiintoista kokeilla kuinka oman talon fasilitaattorit kykenevät sparraamaan ja haastamaan kollegoitaan. Fasilitaattori nimikkeenä on tuttu, vaikka rooli omassa organisaatiossa onkin uusi ja vaatii totuttelua. Ehkä fasilitaattori on vastaus itseorganisoitumisen haasteisiin. Jokainen meista voi johtaa itseään, ainakin teoriassa, mutta yhteisen päämäärän ymmärtäminen, toimintatavoista päättäminen ja toteuttaminen, onkin toinen juttu. Eli onko fasilitaattori puuttuva palanen kaukaisen johtajan ja itseohjautuvan henkilökunnan välillä?  Fasilitaattori ei ole esimies, johtaja tai päällikkö, vaan neutraali ohjaaja. Uusi työ edellyttää uudenlaista työskentelyä, joten uudet nimikkeet ja roolit ovat varmaan kokeilun arvoisia. Kokenut fasilitaattori osaa vaatia tilaajilta, joka tässä tapauksessa edustaa johtoa, selkeää toimenksiantoa ja kuvausta siitä miksi työpaja järjestetään ja mitä tapahtuuu työpajan jälkeen.

Seuraava fasilitointitehtävä tulossa.

Ennen toista koulutuspäivää sain tehtäväksi fasilitoida kulttuurialan kehittämispäivän työpajan 16.6. Osallistujia on yli sata, joten kyse ei ole yhden henkilön työstä. Sain kuin sainkin mukaan kollegoita, joista muodostuu hyvä fasililtaattoriryhmä. Tavoitteena on verkostoitua uuden organisaatiomme mukaisen kulttuurialan kesken ja pohtia kuinka luomme innostavan ja innovatiivisen työkulttuurin uudelle kampuksellemme. Luotamme osaamaan asiantuntijaporukkaan ja siksi valitsimme  Open space menetelmän.

Suunnittelimme työpajan, johon haluaisimme itse osallistua. Se tarkoittaa itseohjautuvaa, avointa työskentelyä. Katsotaan kuinka selviämme.

sakset
Leikkaa ja liimaa askartelu sai ajattelun liikkeella ja siiten olikin pakko kirjoittaa blogi. Opin taas itsekin, että prosessiin heittäytymienen on pääasia ja inspiraatio tulee tekemällä!

 

 

 

 

Miten tehdään hyvinvoivia ja osallistavia kuntia?

Kävin vakoilemassa kuntien puuhia Kuntaliiton seminaarissa ”Älykkäät kuntakokeilut – eväitä rajat ylittäviin ja monitoimijaisiin kokeiluihin. Syynä olivat yhtymäkohdat omaan työhöni Luova osallistava Suomi koordinaatiohankkeessa, jossa tuemme monialaista, valtakunnallista kehittämistoimintaa.

Seminaarin tärkein sisältö oli Kuntien kokeilutoiminta älykkäiden kokonaisratkaisujen mahdollistajana tutkimushankkeen johtopäätösten esittely ja uuden Uskalla kokeilla -ohjelman lanseeraus. Tutkimushankkeen tavoitteena on selvittää, miten kokeilutoiminnalla voidaan vahvistaa kuntaorganisaation älykkyyttä ja kuinka ajattelu- ja toimintatavat mukautuvat muutokseen. Raportti valmistuu keväällä 2016, mutta tuloksiin pääsee tutustumaan jo artikkelista Edelläkävijäkunnat uudistavat toimintaansa eivätkä sammaloidu (Kuntaliiton julkaisusarja 2/2015).

Minua kiinnosti erityisesti kuntien kyky hyödyntää kehittämishankkeita oman kunnan pitkäjänteisessä kehittämisessä. Kuntien kokeilutoimintaan olin tutustunut  lukemalla Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaaman kehittämishankkeen raportin Koetellut kulttuuritoiminnot KUULTO-toimintatutkimuksen tulokset ja nyt saisin tietää kokeilukokemuksista kulttuurialaa laajemmin. Aivan kuten KUULTO-hankkeessn tuloksistakin selviää kuntakenttä jakaantuu edelläkävijöihin ja perässähiihtäjiin ei vain kulttuuritoiminnan kehittämisessä vaan uudistumiskyvyssä yleensä.

Kuinka luodaan kehittämisen kulttuuri?

Älykkäät kokonaisratkaisut kuntakontekstissa määriteltiin hankkeessa asiakkaiden ja henkilöstön osaamisen hyödyntämiseksi toiminnassa, kehittämisessä ja uusien ratkaisujen tuottamisessa. Kehittämispotentiaalia ei saada käyttöön, jos henkilöstö nähdään vain strategian toteuttamisen välineenä eikä kehittäjänä, jolla on ajankohtaista ymmärrystä kuntalaisten elämästä. Asiakaslähtöisyys toteutuu jo monessa paikassa, mutta monella pitkä matka siihen, että kuntalainen olisi mukana palvelun kehittämisessä. Älykkyyttä on myös jatkuva uusiutuminen, muutosten ennakoiminen, oppiminen ja teknologian hyödyntäminen. Keskusteluissa nostettiin ratkaisevaksi tekijäksi kuntien kyky ottaa vastaan digitalisaation haasteet.

Onnistumisen eväiksi tunnistettiin: 
- Kehittämistarpeen ymmärtäminen, 
- Adaptiivisuus eli kyky vastata ympäristön muutoksiin. 
- Muutosjohtajuus, positiivisen psykologian mallilla.
- Kumppanuusverkostojen rakentaminen.
- Teknologian hyödyntäminen.

Tutkijat olivat myös tunnistaneet kehittämistyön haasteita, jotka olivat erilaisia riippuen siitä missä vaiheessa kehittämistaivalta kunnat olivat. Kehittämistyön alkuvaiheessa jarruina olivat usein muutosvastarinta ja rakenteelliset esteet, ja kun niistä oli päästy, vastassa oli vaikeus kehittää omaan toimintaan sopiva asiakaslähtöisyys. Opin myös, että Suomessa ns. mustia alueita, joista ei koskaan tule yhtään hakemusta yhteenkään kehittämisohjelmaan. Toisaalta edelläkävijät kehittävät koko ajan, riippumatta siitä onko ajat huonot vai hyvät.

Monialaisen yhteistyö tarve on tunnistettu

CaptureSidosryhmät mainittiin useaan kertaan, mutta samanaikaisesti keskusteltiin verkoston ja kumppanuuden merkityksestä. Tulkitsin sen niin, että sidosryhmä käsitteenä kuului jo vanhaan maailmaan ja systeeminen kumppanuusverkosto, jossa kokeillaan ja opitaan yhdessä, on uusi nykyisyys ja toivetila. Yritykset, yrittäjäjärjestöt, kolmas sektori, tutkimuslaitokset ja ammattikorkeakoulut tunnistetaan tärkeiksi kumppaneiksi, mutta hyödyntämisessä onnistutaan vain joissain tapauksissa. Keskustelussa mainittiin ongelmaksi kuntien yhteistyö vain toisten kuntien kanssa. Keskitytään keskinäiseen yhteistyöhän ja avoimen innovaatiotoiminnan kulttuuri on vierasta. Tuttu juttu monelle muullekin siilolle, sillä yhteistyö on yleensä helppoa kun kaikki kuuluvat samanlaisiin organisaatioihin ja puhuvat samaa kieltä. Ei tarvitse mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Tässä vaiheessa seminaaria ilmiannoin itseni ja tunnustin, että en ole kuntatoimija, vaan tulen Luova osallistava Suomi hankkeesta ja ammattikorkeakoulusta. Kerroin myös, että ESR haku on auki ja rahaa on jaossa. Ajoitus oli sopiva, sillä ei tarvinnut istua yksin lounaspöydässä.

Ehkä nyt ongelmat ovat niin suuria, että alojen rajat on rikottava tosissaa. Ei ole aikaa pohtia ja suunnitella siiloissa. Esimerkiksi nuorisotyöttömyys on niin huolestuttava asia, että nuorten hyvinvointi ja osallisuus yhteiskunnassa ovat niin kunta kuin Eurooppatason strategioiden (Eurooppa 2020- strategia – Suomen kansallinen ohjelma) ytimessä. Positiivisia tuloksia esitteli Rovaniemen kehittämispäällikkö Tarja Saarelainen, jonka mukaan Rovaniemellä on saatu hyviä kokemuksia nuoria auttavasta Ohjaamo ja Kohtaamo-toiminnasta.

Älykkäät kuntakokeilut seminaarissa ei synkistelty ja minulle jäi todella positiivinen vire päivästä. Nyt on laitettu tuulemaan oikein kunnolla. Vantaan kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggrothin puheenvuoro Vantaan koulujen digiloikasta sai minut uskomaan kunnan voimaan tehdä suuriakin muutoksia.

Kuinka saada kuntakokeilut ja “hankemaailma” tiivimpään vuoropuheluun?

Kuntatoimijat kokeilevat, hanketoimijat kokeilevat ja sen lisäksi jokaisella alalla kokeillaan. Minusta oli hyödyllistä käydä seminaarissa, jossa en tuntenut ketään. Olin aluksi epävarma siitä olenko oikeassa paikassa ja olenko seminaarin “kohderyhmää”. Nyt huomaan saaneeni tietoa kentästä joka työskentelee samojen päämäärien tavoittelemiseksi, mutta eri kentällä ja sehän vasta hyödyllistä olikin. Nyt ymmärrän paremmin mitä kunnissa tapahtuu ja kuinka Osallistamalla osaamista ohjelmaan kuuluvat kehittämistoimet voivat tukea sitä työtä.

Kokeiluista muodostuu toivottavasti pitkäjänteinen kehittämisen kulttuuri, johon myös hankekehittäjät luontevasti sisältyvät. Työ jatkuu USKALLA KOKEILLA – ohjelman muodossa, jonka yhtenä tavoitteena on edistää kuntien ja muiden toimijoiden välistä vertaiskehittämistä. Ehkä sinä olet tavoitteessa mainittu “muu toimija”. Tutustukaa ja seuratkaa, erityisesti jos tuntuu vieraalta!

Kuvat on Kuntaliiton materiaaleista, joista ei selviä visualisoijan nimeä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että sama henkilö on saanut piirtää monissa seminaareissa ja päässyt pois siiloista.
Kuvat ovat Kuntaliiton materiaaleista, joista ei selviä visualisoijan nimeä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että sama henkilö on saanut piirtää monissa seminaareissa ja päässyt pois siiloista.

Älykkäät kuntakokeilut seminaarin materiaalit löytyvät Innokylästä.

Mitä jos “Guggenheim” olisi taiteen ja tieteen MAJAKKA?

Olipa kerran kolme sammakkoa, joka joutuivat kokin pataan. Vesi lämpeni vähitellen, mutta sammakot keskittyivät haistelemaan tuoksuvia yrttejä ja kinastelemaan keskenään. Ja sen pituinen se. boil a frog Tarina oli johdantoa Kerstin Cuhlsin ennakointihankkeiden arviontipäivään, joka oli osa  10.6.15. tulevaisuudentutkimuksen perusopintojeni viimeistä opintojaksoa. Ennakointia tehdään nykyään joka alalla, mutta onko meillä ennakointiosaamista? Arvioimme Cuhlsin johdolla useita ennakointiraportteja ja tyypillistä niille oli todellisen aikaperspektiivin puute ja ennakointityön menetelmien epämääräisyys. Kuka oli tehnyt, miten osallistujat oli valittu ja miksi, tuntui jäävän piilotettujen motiivien varjoon;  osa tehdään, jotta saadaan oikeutus jo suunnitelluille muutoksille kuten organisaatiomuutoksille. Joskus etsitään säästöjä ja usein oikeutusta tutkimus- ja kehittämisprojekteille. Opiksi meille kaikille jäi kriittisen lukemisen tärkeys taas kerran.

Kesäkoulu jatkui kansainvälisessä tulevaisuudentutkimuksen konferenssissa  Futures Studies Tackling Wicked Problems: Where Futures Research, Education and Action Meet. Pirullisten ongelmien olemassaolo on tiedossa ja näin ensimmäiseksi tulee mieleen meidän sote-uudistus. Yksi meidän suurimmista pirullisista ongelmista on tietenkin ilmaston muutos, josta esiteltiin ensimmäiset tieteellisesti tutkitut todisteet vuonna 1972 kun Rooman klubi julkaisi raportin The Limits to Growth. Rooman ryhmän tavoitteena oli herättää maailma ymmärtämään 1970-luvun alussa, että jatkuva kasvu tulee romahduttamaan koko ekosysteemin ja tuhoamaan ihmisen mahdollisuudet inhimilliseen elämään. Heidän mielestään tilanne oli pysäytettävissä, jos vain koko maailma ymmärtäisi, että ongelmia ei voi ratkaista erillään toisistaan.

Stillkuva elokuvasta Last Call.
Stillkuva elokuvasta Last Call.

Pitää ymmärtää, että kyse on monimutkaisesta syy-seuraussuhteista. Kuten tiedämme maailma ei ymmärtänyt. Jotain on viime vuosina tapahtunut ja ryhmästä kertova uusi elokuva Last Call, the untold reasons of the global crisis (2013), herätti maailmalla jo paljon enemmän positiivista palautetta kuin The Limits of Growth. Suomessa ymmärrys ja keskustelu kestävästä kehityksestä on lisääntynyt. Mikko Kososen ja Mari Pantsarin vieraskynäkirjoitus kiertotaloudesta eilisen (24.6.15) Hesarissa oli yksi esimerkki pragmaattisesti tulkitusta kestävän kehityksen kuvauksesta. Otsikko on vetävä ”Ilmastonmuutos avaa uusia bisnesmahdollisuuksia”. Tekstissä kiitellään Sipilän hallitusohjelman linjauksia kivihiilestä irtautumisesta ja tuontiöljyn käytön puolittamisessa. Vähähiilisyyden ja kiertotalouden kerrotaan olevan jo suomalaisten kärkiyritysten agendalla. Artikkelissa onnistutaan kuvaamaan systeemisellä tasolla valtion, kaupunkien, elinkeinoelämän ja kansalaisten yhteistä tahtotilaa vetoamalla koulutukseen ja yhteistyökykyisyyteen. Haastettakin löytyy: ”Meillä suomalaisilla on tarvittava osaaminen, mutta onko meillä uskallusta hyödyntää maailmanlaajuisia markkinoita?”.

Meillä on varmaan osaamista kierrättämiseen ja uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen ja käyttöön, mutta onko meillä todella osaamista, jolla valtio, kaupungit, elinkeinoelämä ja kansalaiset toimivat yhteisen päämäärän eteen? Ymmärrän rajallisuuteni tämän pirullisen kysymyksen edessä ja tyydyn vain toteamaan, että mitä useampi meistä kiinnostuu koko pallon hyvinvoinnista, sitä suurempi mahdollisuus meillä on välttää sammakoiden kohtalo.

Mitä tulevaisuusajattelu voisi tuoda Guggenheim Helsinki keskusteluun?

Olin ajatellut kirjoittaa tulevaisuusajattelusta taiwanilaiseten koulujen opetussuunnitelmassa sekä hyvistä esimerkeistä tulevaisuuden ennakoinnin opiskelusta tanskalaisissa ja hollantilaisissa ammattikorkeakouluissa, mutta jätän ne syksyyn ja osallistun Guggenheim keskusteluun. Innostuin kollegani Tytti Huhtaniskan blogista Guggiksen parempi käyttö ja päätin jatkaa hänen oivallista yhden naisen työpajaa. Otan aiheeseen tulevaisuusnäkökulman ja rakennan vaihtoehtoisen vision Tytin hienoon monitoimitilaan, josta löytyy näyttelytilojen lisäksi mm. piirrustussali, mopo-halli, robottitehdas, teatteri, joogasali, muumisali ja “mitä vaan”.

Vaihtoehtoinen Guggenheim Helsinki olisi yksinkertaisesti MAJAKKA, jossa taiteilijat ja tieteentekijät loisivat vapaasti mahdollisia ja toivottavia tulevaisuuksia. MAJAKKA olisi luovuuden, monialaisuuden, yhteistyön, kokeilun ja yllätyksellisyyden tori, jossa vaatimuksena ei olisi kaupallinen innovaatio, vaan näkemyksellisyys ja oivaltavuus. Wau effektin tulisi toiminnasta eikä vain rakennuksesta. MAJAKKA ei olisi olohuone, vaan sinne kutsutut taiteilijat ja tieteentekijät olisivat jo näyttäneet osaavansa tehdä yhdessä mielenkiintoisia, ajatuksia herättäviä projekteja. Heidän käsissään olisi myös kävijöiden kokemuksellisuus. Ehkä kävijät olisivatkin tekijöitä. Taide & tiede yhteistyötä tehdään ja nyt. ASCUS Art & Science on yksi esimerkiksi järjestöstä, joka edistää taiteen ja tieteen vuoropuhelua englannissa. Australialainen Synopsis toinen.  Nyt Suomessa olisi tilaisuus luoda sille fyysiset puitteet ja tehdä tulevaisuutta.

MAJAKKA on tieteen ja taiteen majakka, joka kurkistaa mahdollisiin ja mahdottomiin maailmoihin.