Henkilökuva

Olen kouluttaja ja toimin kulttuurituotannon lehtorina Metropolian ammattikorkeakoulussa. Hankemuotoinen kehittämistoiminta on ollut osa työtäni jo kymmenen vuoden ajan. Tulevaisuuden ennakointi ja sen tuominen koulutukseen sekä kehittämistyöhön ovatkin olleet viime vuosina oman osaamisen kehittämisen kohteena. Ohjaan opiskelijoiden opinnäytetöinä tekemiä kehittämishankkeita kokemuksella, jota olen saanut toimimalla useissa verkostomaisesti rakennetuissa hankkeissa, Luova osallistava Suomi (2014-2017)  Meeting the Odyssey (2013-2016), Vyyhti (2011-2014), Reititin (2010-2014, TEKIJÄ (2010-2013), Tuottaja 2020 (2009-2012) , Produforum (2007-2014).

Olen perehtynyt hankearviointiin ja erityisesti itsearviointiin eli siihen kuinka hankketoimijat voivat systemaattisesti analysoida omaa toimintaansa ja näin keskittyä olennaiseen.

Oma ammatillinen polku kulttuurituotannon alalle on lähtenyt kiinnostuksesta kuvataiteisiin. Oma tekeminen vaihtui kuitenkin nopeasti taidehistorian opiskeluun ja työhön näyttelyiden ja tapahtumien parissa.

Koulutuksesta tuli päätyöni viisitoista vuotta sitten, kun aloitin opettajan työt ruotsinkielisessä Sydvästin (nykyinen Novia) ammattikorkeakoulussa. Syksyllä 2010 otin uuden näkökulman kulttuurituotannon koulutukseen ja vaihdoin työpaikkaa. Työkieleni vaihtui suomeen,  sain uusia kollegoja ja yhteistyökumppaneja, mutta työni ydin eli kouluttaminen säilyi.

Sosiaalisen työni vastapainona juoksentelen Espoon metsissä, käyn taidenäyttelyissä ja viihdyn perheeni parissa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s