Työyhteisön kesäpäivää on fasilitoitava avoimen kepeästi

Kysyin edellisessä blogissani tarvitseeko työyhteisö omia fasilitaattoreita ja tulin siihen tulokseen, että fasilitaattori voi olla yksi tärkeä toimija uudenlaisessa itseorganisoituvassa työkulttuurissa.

Kerron tässä kirjoituksessa kesäkuun 16. päivän kokeilusta, jossa tehtäväni oli fasilitoida Metropolian uudelleen organisoituneen kulttuurialan ensimmäistä työpajamuotoista yhteistapaamista. Aiheena oli Unelmien kampus, joka toivon mukaan toteutuu muutaman vuoden kuluttua Arabianrannassa. Työpaja oli osa hyvinvointiaiheista kesäpäivää ja ajankohta “loman kynnyksellä”. Eli kovin tiukalla ei pipoa voinut pitää, vaan tavoitteena oli myös rentoutua mukavien kollegoiden parissa.

Fasilitointimenetelmän valinta on kriittinen

Osallistujia oli yli sata, joten yksin en leikkiin ryhtyisi. Sain tilaajilta luvan rekrytoida ryhmän fasilitaattoreita. Valmistauduin miettimällä mainospuheen valmiiksi, sillä koulutusorganisaation toukokuu-kesäkuun vaihde, ei ole paras mahdollinen aika löytää tekijöitä yllättäville tehtäville. Vetosin mahdollisuuteen tehdä juuri sellainen työapaja mihin me haluaisimme osallistua. Lupasin, että ei aseteta tavoitteeksi innovoida kultturellia hoivarobottia tai muutakaan maailmaa pelastavaa tuotetta, vaan annetaan tilaan osallistujien omille aiheille. Tässä vaiheessa kollegat pehmenivät ja lupautuivat tulemaan yhteiseen suunnittelupalaveriin.

Sain kollegoita yhteissuunnitteluun kulttuurialan kaikilta osaamisalueita eli Kulttuuripalvelut, Media & Musiikki. Ehdotin fasilitointiin Open space-menetelmää, joka lähtee liikkeelle osallistujia kiinnostavista kysymyksistä ja on hyvin itseohjautuvaa. Tietysti on hyvä kysyä, olisiko minun pitänyt jättää menetelmän valinta ryhmän tehtäväksi. Oma arvioni oli, että olisimme siinä tapauksessa tarvinneet aikaa useammalle suunnittelupalaverille ja siksi päädyin ehdottamaan tiettyä menetelmää. Osalle kollegoistani menetelmä oli tuttu ja toisille sen oppiminen oli hyvä syy lähteä kokeilemaan. Pitäydyimme ehdottamassani Open space menetelmässä ja käytimme pari tuntia kahden tunnin työpajan suunnitteluun. Sen jälkeen tein yhteenvedon, jota kirkastimme vielä virtuaalisesti.

Open Space edellyttää fasilitaattoreilta epävarmuuden- ja kaaoksensietokykyä

Open Space työpaja aloitetaan kertomalla työskentelyn periaatteet ja aikataulu. Ensimmäisessä vaiheessa osallistujat saavat kirjoittaa paperille aiheita, joiden ympärille he haluavat kerätä työryhmän. Aiheet liittyvät teemaan, joka oli siis Unelmien kampus, meidän tuleva työyhteisömme. Työskentelyn inspiraatioksi meillä oli puhumassa kampusyhteisöjen asiantuntija Suvi Nenonen. Näin saimme kiinni tilojen merkityksestä oppimiseen ja meitä kiinnostavaan tulevaisuuden pedagogiikkaan.

Kun osallistujat ovat kirjanneet ylös riittävän ryhmän kokoon nähden riittävän määrän ehdotuksia, ne luetaan ääneen koko porukalle.  Toisessa vaiheessa osallistujat, jotka eivät ehtineet tai halunneet ehdottaa aihetta, lähtevät etsimään itselleen mielenkiintoista aihetta. Fasilitaattorit eivät lähde ehdottelemaan aiheita tai vaikuttamaan ryhmien muodostumiseen. Pää on pidettävä kylmänä ja luotettava osallistujiin. Epävärmuus voi monista tuntua epämiellyttävältä, mutta siihen tottuu. Toinen fasilitaattorille tärkeä ominaisuus on kaaoksensietokyky, sillä sitä etsintävaihe monien mielestä on aina.

WP_20160616_10_31_19_Pro
Ensimmäinen ryhmä järjestäytyi nopeasti näyttämölle valkokankaan taakse omaan rauhaan.

Ryhmät muodostuvat myös eri tahtiin. Meidän työpajassa syntyi nopeasti useita ryhmiä. Muutamat aloittivat kahdestaan, mutta vähitellen heillekin tuli seuraa. Vaikka menetelmän mukainen ryhmäytyminen lähtee yhden henkilön ehdotuksesta, meillä syntyi myös ryhmiä, jotka pitkään pohtivat omaa aihettaan. Open Space periaatteisiin kuuluu, että jos ei koe Mehilainensaavansa ryhmän keskustelustsa mitään, on vapaa jatkamaan matkaansa toiseen ryhmään.

Sami Huovatainen esittelee kongnitiivisen ergonomian elementtejä.
Sami Huohvanainen esittelee kognitiivisen ergonomian elementtejä.

Lopuksi ryhmien työskentely esitellään kaikille. Olimme perustaneet tulevan, unelmien kampuksen henkilökunnalle suljetun Facebook-ryhmän, johon ryhmät dokumentoivat omat keskustelunsa. Lopuksi keräännyimme vielä yhteen ja jokainen ryhmä esitteli oman työnsa tärkeimmät oivallukset koko osallistujajoukolle. Aikaa annoimme 2 minuuttia ja siinä ajassa ehtii todella sanomaan paljon! Lopputiivistyksistä tuli hieno kokonaisuus, jossa myös hitaasti käyntiin lähteneet ryhmät osoittivat toimivuutensa.

Mitä tapahtuu fasilitoidun työpajan jälkeen?

Suunnittelun alussa meitä fasilitaattoreita yhdisti kokemus työpajoista, jonka tuloksista ei kuulunut mitään jälkeenpäin. Tästä syystä painotimme aiheiden valinnassa omaa mielenkiintoa ja ajatusten jakamista . Emme luvanneet työryhmää tai päällikköä, joka ottaa koppia, vaan elinkelpoiset suunnitelmat jatkavat jalostumista ryhmän hoivissa. Loman kynnyksellä tulevaisuuden suunnittelu on kuitenkin vaarassa sulaa kesän auringossa, joten perustimme yhteisen Facebook-ryhmän. Sieltä löysikin tämän blogin kuvateksteihin materiaalia ja toivon, että aiheet löytyvät uudestaan taas syksyn alkaessa. Myös Creative Campus Arabian projektipäällikkö Päivi Fredriksson kyseli materiaaleja jälkeenpäin, eli eiköhän suunnitelmat lähde kiertoon.

Fasilitaattoreiden vastuu ja vapaus?

Työpajan tuotokset ovat dokumentoituna Facebook-ryhmään, joka toimii tulevaisuudessa Metropolian kulttuurialan keskustelufoorumina. Tämän lisäksi Creative Campus Arabia hanke hyödyntää tuloksia. Tärkein paikka tuloksille on kuitenkin osallistujat, jotka jatkavat syntyneiden ideoiden jalostamista sopivan paikan tullen.  Hyvine ideoiden syntyä ei voi pakottaa, mutta niille voi luoda otolliset olosuhteet.

Voimmeko me fasilitaattorit nyt päästää irti? Minusta voimme. Olemme tehneet tilauksen mukaisen työn ja kokeilleet meille uutta fasilitointimenetelmää. Kiittelimme toisiamme hyvästä työstä  ja totesimme yhteistyön olleen onnistunutta. Purkutapaaminen yhdessä työn tilaajan kanssa olisi voisi paikallaan lomien jälkeen. Nyt kokemus jää kypsymään kesälomien ajaksi.

Mehilainen

 

Tarvitseeko työyhteisö omia fasilitaattoreita?

Osallistuin organisaatiomme kaksipäiväiseen fasilitoinnin koulutukseen, jonka päätteeksi saimme tehtäväksi pohtia miten meidän kehittynyt osaamisemme tulisi näkymään organisaatiomme tulevaisuudessa? Menetelmäksi ehdotettiin leikkaa liimaa askartelua. Haastava tehtävä ja kevyt muoto. Ensimmäiseksi tuli mieleen, että minähän en leikkaa ja liimaa. Voisin kirjoittaa artikkelin, tehdä monimutkaisia käsitekarttoja tai muuten vain keksiä niin monimutkaisen toteutuksen, etten ikinä saisi sitä valmiiksi. Tunnistin itsessäni opiskelijan, joka ei halua tehdä tehtävää, koska en usko se johtavan mihinkään. Ehkä nyt vain ryhdyn toimeen. Siinä sitten istuin keittiön lattialla ja saksin sopivia sitaatteja. Innostuin erityisesti Kiira Korven parisuhdeneuvosta:

“Annamme tilaa toistemme kunnianhimolle.”

Fasilitaattorin tehtävänä on helpottaa ryhmäprosesseja ohjaamalla olemassa olevaa osaamista kohti yhteistä päämäärää. Nopeasti muuttuvassa maailmassa osaamisen jakaminen ja monimutkaisten ongelmien ratkaisu edellyttää sujuvaa yhteistyötä, jota fasilitaattori voi ulkopuolisena ohjaajana tukea. Fasilitaattori ei määrittele sisältöä, vaan luo tilan, työtavat ja aikataulun. Oman kokemukseni mukaan ryhmissä muutamat ottavat helposti ohjat käsiinsä ja vievät asioita oman kunnianhimonsa ja osaamisensa suuntaan. Fasilitaattorin tehtävänä onkin, sopivia menetelmiä soveltamalla, saada esiin koko ryhmän osaamisen ja resurssit. Tähän liittyy leikkaa ja liimaa kollaasin vedenalainen kuva lumpeista. Siinä lumpeet nähdään pohjasta pintaa kohden eli perspektiivi on toinen kuin se totuttu ylhäältä vedenpintaa kohden. Kuvateksti viittaa suomalaiseen elokuvaan Järvi, jonka slogan sopii myös monilaiseen asiantuntijaorganisaatioon:

“Tuhansien tarinoiden lähteellä.” 

Fasilitaattorin on autettava ryhmiä kunnioittamaan ja kiinnostumaan kaikkien tarinonista ja mahdollistettava jakaminen ja ristiinpölytys. Löysin lehdistäni Kirsi Lonkan Oivaltava oppiminen kirjan mainoksen ja ymmärsin, että fasilitaattori voi myös haastaa ryhmät oivaltamaan uusia ratkaisuja ja luopumaan vanhasta. Tilasin myös kirjan kirjastosta.

“Valmiina muutokseen.”

Muutokseen liittyvää otsikkoa ei tietenkään voi välttää. Sitä tämä elämä on. Isoissa organisaatiossa, kuten meillä, organisaatiomuutokset ovat tulleet tiheään tahtiin ja joskus tuntuu, ettei ehdi miettiä yhteiskunnan muutosta kun pitää keskittyä oman organisaation uusiin rakenteisiin. Ehkä silloin fasilitaattori voi kääntää ryhmän katseet tulevaisuuteen ja ohjata työskentelyä ilman hierarkian painolastia.

fasilitointi

Ryhmän yhteinen ajattelu näkyviin

Yhteisen ajattelun näkyväksi tekeminen  on haaste, jonka moni fasilitaattori nykyään ratkaisee piirtämällä. Tätäkin harjoiteltiin ja todettiin, että hyvinkin yksinkertaiset kuvat pitävät työn fokusoituneena. Tästä innostuneena otinkin tussin käteeni oman tiimini suunnittelupalaverissa ja keskityin kirjaamaan ryhmän ideointia.

Miksi taloon perustetaan fasilitaattoriverkosto?

Fasilitaattori siis sparra ja ohjaa ryhmän työskentelyä puuttumatta asiasisältöön. Osallistujat vastaavat sisällön tuottamisesta, päätöksistä, toimenpiteistä ja niiden toteuttamisesta. Tavallisesti fasilitaattori palkataan organisaation ulkopuolelta, joten nyt onkin mielenkiintoista kokeilla kuinka oman talon fasilitaattorit kykenevät sparraamaan ja haastamaan kollegoitaan. Fasilitaattori nimikkeenä on tuttu, vaikka rooli omassa organisaatiossa onkin uusi ja vaatii totuttelua. Ehkä fasilitaattori on vastaus itseorganisoitumisen haasteisiin. Jokainen meista voi johtaa itseään, ainakin teoriassa, mutta yhteisen päämäärän ymmärtäminen, toimintatavoista päättäminen ja toteuttaminen, onkin toinen juttu. Eli onko fasilitaattori puuttuva palanen kaukaisen johtajan ja itseohjautuvan henkilökunnan välillä?  Fasilitaattori ei ole esimies, johtaja tai päällikkö, vaan neutraali ohjaaja. Uusi työ edellyttää uudenlaista työskentelyä, joten uudet nimikkeet ja roolit ovat varmaan kokeilun arvoisia. Kokenut fasilitaattori osaa vaatia tilaajilta, joka tässä tapauksessa edustaa johtoa, selkeää toimenksiantoa ja kuvausta siitä miksi työpaja järjestetään ja mitä tapahtuuu työpajan jälkeen.

Seuraava fasilitointitehtävä tulossa.

Ennen toista koulutuspäivää sain tehtäväksi fasilitoida kulttuurialan kehittämispäivän työpajan 16.6. Osallistujia on yli sata, joten kyse ei ole yhden henkilön työstä. Sain kuin sainkin mukaan kollegoita, joista muodostuu hyvä fasililtaattoriryhmä. Tavoitteena on verkostoitua uuden organisaatiomme mukaisen kulttuurialan kesken ja pohtia kuinka luomme innostavan ja innovatiivisen työkulttuurin uudelle kampuksellemme. Luotamme osaamaan asiantuntijaporukkaan ja siksi valitsimme  Open space menetelmän.

Suunnittelimme työpajan, johon haluaisimme itse osallistua. Se tarkoittaa itseohjautuvaa, avointa työskentelyä. Katsotaan kuinka selviämme.

sakset
Leikkaa ja liimaa askartelu sai ajattelun liikkeella ja siiten olikin pakko kirjoittaa blogi. Opin taas itsekin, että prosessiin heittäytymienen on pääasia ja inspiraatio tulee tekemällä!

 

 

 

 

ITE-taide ja luonto vievät mielen uusille poluille

Minulla on kummisetä, joka on koristanut pihansa itse tehdyilla betonisilla karhuilla, joutsenilla ja kotkilla. En pohtinut asiaa sen enempää lapsena, sillä silloin asiat vain ovat. Piirtelin itsekin ja teininä ryhdyin maalaamaan öljyväreillä. Minä etsin opettajan kansalaisopistosta ja lähdin lukion jälkeen opiskelemaan ensin taiteen tekemistä ja sitten taidehistoriaa. Kummisetäni ei opettajia tarvinnut. Hän teki itse oman elämänsä taiteen.

Kummisetäni tuli mieleen kun suunnittelin LuoTa!- luonto- ja taidelähtöisten menetelmien seminaaria Tampereelle Ahlmanin kartanoon. Minun vastuullani oli taidelähtöisen  menetelmän työpajan järjestelyt, johon valitsin ITE-taiteen asiantuntijan, tohtorin ja taidekasvattajan Minna Haverin.  Valintani, ei ainakaan tietoisesti liittynyt lapsuuteni karhut ja joutsenet, vaan halusin mukaan vaihteeksi muuta kuin draamaa ja esittävää taidetta. Yhtenä perusteluna oli myös ajankohtaisuus sillä tänä kesänä ITE-taiteeseen pääsee tutustumaan ja kokemaan Minna Haverin kuratoiman ITE-käsillä näyttelyyn K.H. Rehlundin museossa Kokkolassa.

Hyvinvointia luonnosta ja taiteen tekemisestä

LuoTa! seminaarin aiheina olivat luonto- ja taidelähtöiset menetelmät ja niiden käyttö hyvinvoinnin edistämiseen. Ajankohtainen ja paljon keskustelua herättävä aihe. Blogin alussa olevassa kuvassa Minna Haveri johdattelee Innostu ITE-taiteesta työpajan osallistujat aiheeseen. Taustalla näkyy kuva Veijo Rönkkösen patsaspuistosta, jonka teokset ovat minusta taidetta ja vertailukelpoisia monen tunnustetun taiteilijan töiden kanssa. Rönkkönen saikin tunnustusta elinaikanaan hienosta pitkäjänteisestä työstä. Miksi sitä siis kutsutaan ITE-taiteeksi tai nykykansantaiteeksi? Yksi keskeinen määritelmä on itseoppineisuus. Kummisetäni on myös ITE-taiteilija, koska hänellä ei ole taidekoulutusta, eikä hän pidä ammattitaiteilijoita esikuvinaan. Hän ei myöskään ole tarvinnut opettajan tai harrastuspiirin tukea, mitä minä aina välillä tarvitsen. Toisaalta hänellä on hitsarin ammattitaito ja suuri materiaalintuntemus tehdastyönsä puolesta. Minulle hän edusti meidän omaa Pelle Pelotonta, joka kehitteli Ankkalinnassa mitä kummallisimpia kojeita. Omalle ja vähän toistenkin pihoille rakennettu oma maailma oli kaikkien naapureiden ja ohikulkijoiden nähtävissä

Moni ITE-taiteilija on Veijo Rönkkösen tavoin keskittäneet kaiken energinsa oman kokonaisutaideteoksen tekemiseen. Vaikka ITE-taidetta tehdään omasta luomisen palosta, sitä ei tehdä piiloon muiden katseilta. Veijo Rönkkonenkin kutsui koko maailman kylään ja vastineeksi hän halusi vain nimen vieraskirjaan.

Pitääkö siis meidän jättää kaikki muu touhu ja heittäytyä ITE-taiteilijoiksi?

Edvininpolku 18
Edvin Hevonkosken teoksest löytyvät Vaasasta hänen mukaansa nimety Edvinin polun varrelta.

Minna Haveri ohjasi meitä kokeilemaan olioittamista, joka on yksi tavallisimpia  ITE-taiteen menetelmiä. Esimerkkinä hän käytti Edvin Hevonkosken töitä, joita löytyy Vaasan asevelikylän pururadan varsilta. Siellä voi törmätä ufoon, maahiseen, Tarja Haloseen ja europresidentin tuoliin.

 

Lähdimme ulos mielessämme olioittamisen alkeet:

- Etsi alueelta luontokappale tai muu esine, jonka muutat olioksi.

- Merkitse tai kehystä

- Nimeä

- Käytä luonnonmateriaaleja

Mieti mitä haluat teoksellasi kertoa ja viestiä.

ITE_harjoitus_olio

Ulkoa löysin ensimmäisen olion löytäneet Merja Aallon Työhyvinvointi ja ohjelmapalvelu Lentorepusta sekä Veera Lindholmin Salon kaupungin aikuissosiaalityöstä. He olivat löytäneet “Puun sylin”, joka oli suuren vaahteran keskellä. Merja ja Veera olivat nähneet suojaisan kolon ja kolossa linnunpesän. Kuva ei tekisi oikeutta “Puun sylille”, sillä se syntyi selvästi näiden mielikuvitusrikkaiden naisten keskustelusta.

Molemmille naisille taide on tärkeä osa omaa työtä. Veera kertoi taiteen olevan hyvä lähtökohta erityisesti nuorten kanssa työskennellessä.

Valokuvattavaksi sopi kevään ensimmäinen “Vastasyntynyt” eli rabarberin tuore, vahva taimi. Se oli Tampereen kaupungin Luotsi hankkeen Seija Mäkisen olio, jonka ihailuun mekin yhdyimme.

ITE_harjoitus olio löytynyt
Vastasyntynyt

Olioiden jakaminen

Oliot tallennettiin valokuviin ja niistä virisi monia keskusteluja.
Oliot tallennettiin valokuviin ja niistä virisi monia keskusteluja.

Olioittamisen viimeinen ohje Minnalta oli: Mieti mitä haluat teoksellasi kertoa ja viestiä. Työpaja päätteeksi kokoonnuimme yhteen, eikä tehtävänantoa tarvinnut toistaa. Oman “olion” esittelyt lähtivät spontaanisti käyntiin. Puhelimiin oli tallennettu löydettyjä olioita ja tarinaa riitti. Oli helppo juttella vieraidenkin kanssa, kun oli jotain konkreettista yhteistä katsottavaa. Luonnon herääminen herkisti meidät kaikki ja jaksoimme innostua jokaisesta vihreästä lehdestä ja auringon säteestä.

Olimme todella seminaarin luontoon ja taiteeseen liittyvän teeman äärellä. Luonto on usein taiteen ja erityisesti kansantaiteen ja ITE-taiteen inspiraation lähde. Samalla tulee mieleen, että voiko luontoa ja maisemaa edes kokea ilman taiteilijoiden luomia kuvia siitä. Kesäinen järvimaisema tuo mieleen Akseli Gallen-Kallelan ja Pekka Halosen työt. Viereisellä pellolla kirmaavat ruskeat lehmät toivat mieleen Minna Äkkijyrkän kyytöt.

Onko olioiden luomisella paikkaa sosiaali- ja terveysalalla?

Entä sitten, oliko tästä todellista hyötyä? Voisiko taide- ja luontolähtöisten menetelmien käyttö olla arkea sosiaali- ja terveysalalla? Moni seminaariin osallistujista ovat sosiaali- ja hyvinvointialalla, kuten  Veera Lindholm Salon kaupungin aikuissosiaalityöstä. Veera on sosiaalityöntekijä, joka käyttää taidelähtöisiä menetelmiä erityisesti nuorisotyössä. Olioista puhuessamme  hän pohti, jos kannattaisi useammin lähteä asiakkaiden kanssa luontoon. Ajatuksen tähän hän sai  psykoterapeutti Kirsi Salosen luennosta aamupäivällä. Olioiden etsiminen yhdisti upeasti oman ilmaisun ja luonnon moniaistisen ympäristön.

Suurin osa seminaarin osallistuneista olivat tietenkin luonto- ja taidelähtöisiä menetelmiä jo käyttäviä tai todella kiinnostuneita.  Kaikille sosiaali- ja terveysalan ammattilaiselle luonto ja taide eivät kuulu työönh, mutta kiinnostus on lisääntymään päin. Tähän löytyy todisteitä  Sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiantona toteutetussa Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia toimintaohjelman 2010-2014 (Taiku), arviontiraportissa. Raportin mukaan taidelähtöiset menetelmät ovat osoittaneet vaikuttavuutensa ja tietoisuus taiteen ja kulttuurin myönteisistä vaikutuksista ihmisen hyvinvointiin on lisääntynyt.  Taiteen ja kulttuurin menetelmät ovat jalkautumassa pienin askelin varsinaisen toiminnan piiriin, mutta alueelliset erot ovat vielä suuria. Ratkaisevaksi onnistumisen edellytykseksi on tunnistettu usean ministeriön yhteistyö. Taiku-ohjelman koordinaatioryhmän jäsenistä löytyy edustus Työ- ja elinkeino, Sosiaali- ja terveys-, Opetus-ja kulttuuri- sekä Ympäristöministeriöistä.

Kiinnitin raportissa huomiota Ympäristöministeriön edustajaan, sillä ympäristöministeriö linkittyy biotalouden kautta myös luontolähtöisten menetelmien käyttöön. Kannattaa kurkistaa mitä Biotaloussivuilla kerrotaan luonnon hoitavasta vaikutuksesta eli Green Caresta.

Harjoitusten vaikutus jää itämään ja vie uusille poluille

LuoTa! seminaarissa pääsin kokeilemaan myös Kirsi Salosen vetämää Mielipaikkaharjoitussta, jossa lähdimme lähimetsään etsimään omaa mielipaikkaa. Maisema oli vieras ja tuntui hassulta mennä metsään vieraiden ihmisten kanssa. En uskaltanut ottaa kuvia, sillä tunnelma oli jotenkin harras. Tähänkin tehtävään liittyi oman kokemuksen jakaminen, jota teimme esittelemällä mielipaikkaamme. Ilman tätä osuutta olisin ehkä jo unohtanut miksi valitsin ensin näköalapaikan kalliolta ja siirryin sitten alemmas tuulensuojaan.

Poikkesin hiekkaiselta pyörätieltä kosteaan rantametsikköön. Löysin heräävän luonnon tuoksu ja lapsuudesta tutut rentukat.
Poikkesin hiekkaiselta pyörätieltä kosteaan rantametsikköön. Löysin heräävän luonnon tuoksu ja lapsuudesta tutut rentukat.

Vaikka seminaarissa innostuin enemmän ITE-taiteen tekemisestä, jäi mielipaikkaharjoitus mieleen ja seminaarin jälkeen katsoin tuttuja lenkkipolkuja uusin silmin. Joskus juoksulenkki voikin olla uusien paikkojen löytämistä tai palaamista vanhoille rakkaille paikoille.

Valtavirrasta poikkeavien menetelmien vaikutukset on todennettava tarkkaan ja tässä sain kokea muutoksen omassa arjessani. Löysin uudestaan lapsuuteni Rentukat ja voisin väittää saaneeni yhteyden tärkeään hyvinvoinnin lähteeseen. Onhan tässä vähän ylitulkinnan makua, mutta tätä kautta minun on helpompi ymmärtää erikoistutkija Anna-Maria Isolan seminaariluentoa Osallisuus – yhteyksien ja vapauden voimaa. Uskaltautuminen uudelle polulle voi avata lukkiutunutta mielikuvitusta ja ryhmässä jaetut kokemukset lohduttaa ja vapauttaa.

Lisää seminaarin työpajoista ja osallisuuden teemasta voi lukea toukokuun lopussa Sokran ja Luova osallistava Suomi koordinaatiohankkeiden sivuilta

 

Miten tehdään hyvinvoivia ja osallistavia kuntia?

Kävin vakoilemassa kuntien puuhia Kuntaliiton seminaarissa ”Älykkäät kuntakokeilut – eväitä rajat ylittäviin ja monitoimijaisiin kokeiluihin. Syynä olivat yhtymäkohdat omaan työhöni Luova osallistava Suomi koordinaatiohankkeessa, jossa tuemme monialaista, valtakunnallista kehittämistoimintaa.

Seminaarin tärkein sisältö oli Kuntien kokeilutoiminta älykkäiden kokonaisratkaisujen mahdollistajana tutkimushankkeen johtopäätösten esittely ja uuden Uskalla kokeilla -ohjelman lanseeraus. Tutkimushankkeen tavoitteena on selvittää, miten kokeilutoiminnalla voidaan vahvistaa kuntaorganisaation älykkyyttä ja kuinka ajattelu- ja toimintatavat mukautuvat muutokseen. Raportti valmistuu keväällä 2016, mutta tuloksiin pääsee tutustumaan jo artikkelista Edelläkävijäkunnat uudistavat toimintaansa eivätkä sammaloidu (Kuntaliiton julkaisusarja 2/2015).

Minua kiinnosti erityisesti kuntien kyky hyödyntää kehittämishankkeita oman kunnan pitkäjänteisessä kehittämisessä. Kuntien kokeilutoimintaan olin tutustunut  lukemalla Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaaman kehittämishankkeen raportin Koetellut kulttuuritoiminnot KUULTO-toimintatutkimuksen tulokset ja nyt saisin tietää kokeilukokemuksista kulttuurialaa laajemmin. Aivan kuten KUULTO-hankkeessn tuloksistakin selviää kuntakenttä jakaantuu edelläkävijöihin ja perässähiihtäjiin ei vain kulttuuritoiminnan kehittämisessä vaan uudistumiskyvyssä yleensä.

Kuinka luodaan kehittämisen kulttuuri?

Älykkäät kokonaisratkaisut kuntakontekstissa määriteltiin hankkeessa asiakkaiden ja henkilöstön osaamisen hyödyntämiseksi toiminnassa, kehittämisessä ja uusien ratkaisujen tuottamisessa. Kehittämispotentiaalia ei saada käyttöön, jos henkilöstö nähdään vain strategian toteuttamisen välineenä eikä kehittäjänä, jolla on ajankohtaista ymmärrystä kuntalaisten elämästä. Asiakaslähtöisyys toteutuu jo monessa paikassa, mutta monella pitkä matka siihen, että kuntalainen olisi mukana palvelun kehittämisessä. Älykkyyttä on myös jatkuva uusiutuminen, muutosten ennakoiminen, oppiminen ja teknologian hyödyntäminen. Keskusteluissa nostettiin ratkaisevaksi tekijäksi kuntien kyky ottaa vastaan digitalisaation haasteet.

Onnistumisen eväiksi tunnistettiin: 
- Kehittämistarpeen ymmärtäminen, 
- Adaptiivisuus eli kyky vastata ympäristön muutoksiin. 
- Muutosjohtajuus, positiivisen psykologian mallilla.
- Kumppanuusverkostojen rakentaminen.
- Teknologian hyödyntäminen.

Tutkijat olivat myös tunnistaneet kehittämistyön haasteita, jotka olivat erilaisia riippuen siitä missä vaiheessa kehittämistaivalta kunnat olivat. Kehittämistyön alkuvaiheessa jarruina olivat usein muutosvastarinta ja rakenteelliset esteet, ja kun niistä oli päästy, vastassa oli vaikeus kehittää omaan toimintaan sopiva asiakaslähtöisyys. Opin myös, että Suomessa ns. mustia alueita, joista ei koskaan tule yhtään hakemusta yhteenkään kehittämisohjelmaan. Toisaalta edelläkävijät kehittävät koko ajan, riippumatta siitä onko ajat huonot vai hyvät.

Monialaisen yhteistyö tarve on tunnistettu

CaptureSidosryhmät mainittiin useaan kertaan, mutta samanaikaisesti keskusteltiin verkoston ja kumppanuuden merkityksestä. Tulkitsin sen niin, että sidosryhmä käsitteenä kuului jo vanhaan maailmaan ja systeeminen kumppanuusverkosto, jossa kokeillaan ja opitaan yhdessä, on uusi nykyisyys ja toivetila. Yritykset, yrittäjäjärjestöt, kolmas sektori, tutkimuslaitokset ja ammattikorkeakoulut tunnistetaan tärkeiksi kumppaneiksi, mutta hyödyntämisessä onnistutaan vain joissain tapauksissa. Keskustelussa mainittiin ongelmaksi kuntien yhteistyö vain toisten kuntien kanssa. Keskitytään keskinäiseen yhteistyöhän ja avoimen innovaatiotoiminnan kulttuuri on vierasta. Tuttu juttu monelle muullekin siilolle, sillä yhteistyö on yleensä helppoa kun kaikki kuuluvat samanlaisiin organisaatioihin ja puhuvat samaa kieltä. Ei tarvitse mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Tässä vaiheessa seminaaria ilmiannoin itseni ja tunnustin, että en ole kuntatoimija, vaan tulen Luova osallistava Suomi hankkeesta ja ammattikorkeakoulusta. Kerroin myös, että ESR haku on auki ja rahaa on jaossa. Ajoitus oli sopiva, sillä ei tarvinnut istua yksin lounaspöydässä.

Ehkä nyt ongelmat ovat niin suuria, että alojen rajat on rikottava tosissaa. Ei ole aikaa pohtia ja suunnitella siiloissa. Esimerkiksi nuorisotyöttömyys on niin huolestuttava asia, että nuorten hyvinvointi ja osallisuus yhteiskunnassa ovat niin kunta kuin Eurooppatason strategioiden (Eurooppa 2020- strategia – Suomen kansallinen ohjelma) ytimessä. Positiivisia tuloksia esitteli Rovaniemen kehittämispäällikkö Tarja Saarelainen, jonka mukaan Rovaniemellä on saatu hyviä kokemuksia nuoria auttavasta Ohjaamo ja Kohtaamo-toiminnasta.

Älykkäät kuntakokeilut seminaarissa ei synkistelty ja minulle jäi todella positiivinen vire päivästä. Nyt on laitettu tuulemaan oikein kunnolla. Vantaan kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggrothin puheenvuoro Vantaan koulujen digiloikasta sai minut uskomaan kunnan voimaan tehdä suuriakin muutoksia.

Kuinka saada kuntakokeilut ja “hankemaailma” tiivimpään vuoropuheluun?

Kuntatoimijat kokeilevat, hanketoimijat kokeilevat ja sen lisäksi jokaisella alalla kokeillaan. Minusta oli hyödyllistä käydä seminaarissa, jossa en tuntenut ketään. Olin aluksi epävarma siitä olenko oikeassa paikassa ja olenko seminaarin “kohderyhmää”. Nyt huomaan saaneeni tietoa kentästä joka työskentelee samojen päämäärien tavoittelemiseksi, mutta eri kentällä ja sehän vasta hyödyllistä olikin. Nyt ymmärrän paremmin mitä kunnissa tapahtuu ja kuinka Osallistamalla osaamista ohjelmaan kuuluvat kehittämistoimet voivat tukea sitä työtä.

Kokeiluista muodostuu toivottavasti pitkäjänteinen kehittämisen kulttuuri, johon myös hankekehittäjät luontevasti sisältyvät. Työ jatkuu USKALLA KOKEILLA – ohjelman muodossa, jonka yhtenä tavoitteena on edistää kuntien ja muiden toimijoiden välistä vertaiskehittämistä. Ehkä sinä olet tavoitteessa mainittu “muu toimija”. Tutustukaa ja seuratkaa, erityisesti jos tuntuu vieraalta!

Kuvat on Kuntaliiton materiaaleista, joista ei selviä visualisoijan nimeä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että sama henkilö on saanut piirtää monissa seminaareissa ja päässyt pois siiloista.
Kuvat ovat Kuntaliiton materiaaleista, joista ei selviä visualisoijan nimeä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että sama henkilö on saanut piirtää monissa seminaareissa ja päässyt pois siiloista.

Älykkäät kuntakokeilut seminaarin materiaalit löytyvät Innokylästä.

Innostusta ja energiaa Soveltavan taiteen tulevaisuus seminaarissa

Osallistuin Soveltavan taiteen tulevaisuus seminaariin 22.1 Helsingissä Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Paikalla oli 170 soveltavan taiteen ammattilaista ja sitten meitä tavalla tai toisella aiheen äärellä olevia. Järjestäjänä oli Pro Soveltavan taiteen tila ry, jonka tavoitteena on vahvistaa soveltavien taiteilijoiden toimintaedellytyksiä. Tapahtuma oli uuden yhdistyksen ensimmäinen suuri kokoontuminen, jonka yhdeksi tavoitteeksi toiminnanjohtaja Krista Petäjäjärvi nosti uudet oivallukset ja kollegiaalisen tuen. On tärkeää ymmärtää, että  ei ole yksin, vaikka moni tekeekin työtä ympäristöissä, joissa ei ole muita taiteilijoita. Kristan ajatuksia seminaarista voi lukea hänen blogistaan Soveltavaa energiapolitiikkaa.

CIF_logo_1b_RGB_500px

Olen vieläkin innostunut ja pyörällä päästäni monista keskusteluista ja hienoista esimerkeistä. Minun agendani oli verkostoitua, oppia uutta ja kertoa juuri avautuneesta Euroopan sosiaalirahaston (ESR) Osallistamalla osaamista hankehausta,  jonka keskeisenä tavoitteena on nuorten työllisyyden ja siirtymävaiheiden tukeminen kulttuurin, nuorisotyön ja liikunnan keinoin. Hakuaika päättyy 1.3.2016 ja viimeistään nyt on aika kerätä tutut ja uudet kehityskumppanit saman pöydän ääreen ja tehdä suunnitelma. Juttelin monien kanssa ja osallistuin keskusteluihin, joissa pystyin heiluttelemaan Luova Osallistava Suomi esitteitä. Tuloksena moni tuli juttelemaan ja selvisi, että kiinnostusta ja osaamista löytyy.

Soveltavan taiteen tekijät ovat osaavaa porukkaa, jotka ovat löytäneet roolinsa monien alojen rajapinnoissa. Yksi toimii henkilöstökouluttajana, toinen vanhustyön kehittäjänä ja kolmas nuorten mielenterveyskuntoutujien kanssa. Heitä ei näytä pelottavan erilaiset ihmiset.

Miten taidetta saataisiin pysyvämmin hyvinvoinnin rakenteisiin?

Soveltavan taiteen tekijöiden haasteena on hanke- ja pätkätyö ja siksi olikin hienoa, että pääsin mukaan taiteen ja hyvinvoinnin läänintaiteilija Arttu Haapalan isännöimään keskusteluun siitä, miten taidetta saataisiin pysyvämmin hyvinvoinnin rakenteisiin. Keskustelu oli osa iltapäivän foorumia ”Taiteen tulevaisuus hyvinvointialalla”. Pääsin hyvään seuraan Terveyttä kulttuurista verkoston Grand Old Ladyn Merja Isotalo ja kulttuurisuunnittelija Jenni Räsäsen kanssa. Merjan pitkäjänteinen työ soveltavan taiteen parissa jatkuu ja nyt hän nosti esille TAIKU:n eli Taiteen hyvinvointivaikutuksien yhteyspistetoiminnan käynnistämisen. 

Jenni Räsänen tekee todellista pioneerityötä. Hän on työskennellyt vuodesta 2011 Helsingin kaupungin virassa, jonka rahoitus tulee puoleksi kulttuurikeskuksesta ja puoleksi sosiaalivirastosta. Helsingin kaupunki on siis uskaltanut rikkoa siiloja ja luonut tehtävän joka on pysyvästi kulttuurin ja hyvinvoinnin rajapinnoilla. Jenny kertoikin, että tämän mahdottomalta tuntuvan asian toteutuminen saa hänet myös omassa työssään yrittämään aluksi mahdottomalta tuntuvia juttuja. Onkohan samanlaisia virkoja muissa kaupungeissa?

Sosiaalialan vahvuudeksi Jenny kertoi keskustelut arvoista, jotka ovat selkeästi esillä strategiassa ja toiminnassa. Toinen tyypillinen piirre ja samalla eri kulttuurialaan, on toiminnan kirjaamaan ja mittaamaan. Konkreettinen esimerkki liittyy ajankohtaiseen Osallistamalla osaamista teemaan:  sosiaalialalla mitataan yksinäisyyden vähentymistä ja kulttuurialalla yhteisöllisyyden vahvistumista.

?

Mitä siis yksittäinen soveltavan taiteen tekijä voi tehdä juurruttaakseen taidetta sosiaalialan rakenteisiin? Jennyn vastaus oli: Ei oikein mitään. Ja ymmärtäähän sen, että tuhansien työntekijöiden virastoissa tarvitaan tiukat yhteiset tavoitteet ja pelisäännöt. Omassa puheenvuorossani nostin esimerkin hankkeen tasolle, sillä samalla tavalla kuin yksittäinen tekijä ei myöskään yksittäinen hanke pysty vaikuttamaan, jos johto ei näe hanketta osana oman organisaation strategian mukaista kehittämistä.

Seminaariosallistujia kiinnosti tietenkin onko tulevaisuudessa taiteilijoilla työtä hyvinvointialalla? Taiteen rooli kuntoutuksessa, tunnetaitojen vahvistamisessa, merkityksellisen tekemisen löytämisessä on kiistaton, mutta onko tekijä taiteilija vai hyvinvointialan ammattilainen, joka käyttää taidelähtöisiä menetelmiä, on minusta mielenkiintoinen vastakysymys.  Olimme kaikki samaa mieltä siitä, että henkilökunta ja resurssit tuskin lisääntyvät, on tehtävä asiat toisella tavalla. Koska sosiaali- ja hyvinvointialat ovat niin hyviä kirjaamaan, kannattaa perehtyä taiteen ja kulttuurin mitattuihin vaikutuksiin. Esimerkiksi Satu-Mari Janssonin Mittaamattoman arvokasta?: taiteen ja kulttuurin vaikutustutkimuksia ja -metodologioita. Jos ei jaksa perehtyä metodologiaan, voi etsiä mielenkiintoisia raportteja julkaisun lopusta.

Ja sitten muutama linkkivinkki inspiraation lähteeksi ja benchmarkauksen kohteeksi:

Cardboard citizen on tehnyt teatteria kodittomille ja kodittomien kanssa Arts Counsilin tuella jo 20 vuotta. Tavoitteena on taiteen menetelmin saada muutosta liikkeelle ja auttaa kodittomia elämässä eteenpäin.
Cardboard citizen on tehnyt teatteria kodittomille ja kodittomien kanssa Arts Counsilin tuella jo 20 vuotta. Tavoitteena on taiteen menetelmin saada muutosta liikkeelle ja auttaa kodittomia elämässä eteenpäin.
Cape Farewell hankkeeessa muokataan asenteita ilmastonmuutoksesta. Tekijöinä monialaiset työryhmät, joissa taiteilijat, tieteilijät, vaikuttajat ja kasvattajat osallistavat nuoria mukaan toimimaan aktiivisesti.
Cape Farewell hankkeeessa muokataan asenteita ilmastonmuutoksesta. Tekijöinä monialaiset työryhmät, joissa taiteilijat, tieteilijät, vaikuttajat ja kasvattajat osallistavat nuoria mukaan toimimaan aktiivisesti.