Taustaa näille sivuille

Tämä sivusto on osaamisportfolioni, jonka tekemisen sähköisessä mudossa aloitin 2012. Ohjaan tällä hetkellä monia eri osaamisportfolioryhmiä ja siksi oman portfolion päivittäminen sähköiseksi auttaa minua ymmärtämään portfoliotyön riemuja ja aallonpohjia.

Pääsivua käytän oman blogin kirjoittamiseen. Kirjoitan kerran pari kuukaudessa ja tavoitteenani on oppia blogin avulla viestimään omasta kouluttajan arjestani.  

Tutustuin portfoliotyöskentelyyn kauan aikaa sitten työskennellessäni Åbo Akademin täydennyskeskuksessa. Sain päivän koulutuksen ja sen jälkeen ohjasin vuoden kestävän portfoliokoulutuksen itseäni puolet vanhemmille silloisen laman potkimille kulttuurialan sekatyöläisille ja pankkivirkailijoille. Ryhmän jäsenet tukivat toisaan ja oma kokemattomuuteni vaihtui jonkin asteiseksi osaamiseksi. Suuren vaikutuksen teki osallistujien itsetunnon vahvistuminen sitä mukaan kun omaan kansioon kerätyt todisteet omasta osaamisesta lisääntyivät ja muut ryhmän jäsenet näkivät tulokset ja keskustelivat toistensa vahvuuksista.

Oman portfolion tein opettajakorkeakoulussa pakollisena tehtävänä. Kokemus oli tärkeä oman ammatillisen kehittymisen kannalta, nimenomaan tärkeä ei välttämättä kovin mukava, mutta kehittyminen ei aina ole mukavaa. Tämän jälkeen olen käyttänyt portfolioita  kurssiarvionissa ja ohjannut näyttöportfolioiden tekoa. Viime vuosina olen kiinnostunut portfoliosta ammatillisen kehittymisen välineen. Produforum hankkeen puitteissa pääsin  2010 kokeilemaan portfoliotyöskentelyä kulttuurituotannon ammattilaisten ja opiskelijoiden kanssa. Itsenäisen työskentelyn alustana käytimme blogialustaa, joka oli silloin uusi monille.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s