Mitä tehdä kun kesken esityksen pahvilaatikosta löytyy pieni poika?

Meeting the Odyssey projektin viimeiset kiertueet suunniteltiin vuonna 2012 Odysseyn kotiin, Kreikkaan. Ajatuksena oli kunnioittaa eurooppalaista kulttuuriperintöä, sekä osoittaa yhteenkuuluvuutta talouskriisissä olevan Kreikan kanssa. Haluttiin rakentaa yhteenkuuluvuutta luomalla vuoropuhelua ennakkoluulojen vähentämiseksi.

Kesällä 2016 Kreikan talouskriisi ei ole kadonnut mihinkään, mutta sen lisäksi pakolaiskriisi on muuttunut paikoitellen kestämättömäksi murhenäytelmäksi. Eurooppalaisia tarinoita etsimään lähtenyt projekti onkin nyt keskellä suurta kansanvaellusta, jossa kotoa lähteminen, kaipaus ja odotus ovat tuskallisen totta. Meeting the Odyssey projektipäällikkö Matilda von Weissemberg kysyikin keväällä projektin blogissa kuinka he taiteilijoina voivat edistää kulttuurien välistä ymmärrystä kriisin aikana. Onko mahdollista tehdä mitään? Yhteistyö kreikkalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa oli vaikeaa, mutta työryhmä oli valmis lähtemään matkaan ilman luotettavaa tietoa esiintymispaikoista ja asumisesta.

Kiertueellakin voi pysähtyä yhdessä arvioimaan tehtyä työtä ja kuuntelemaan toisten kokemuksia

Minun roolini tässä projektissa on auttaa työryhmää arvioimaan omaa työtään. Suunnittelen ja fasilitoin työpajoja, joissa työryhmä saa yhdessä pysähtyä jakamaan kokemuksia ja pohtimaan niiden merkitystä.

Tänä kesänä pääsin pitämään itsearviointityöpajaa erityisessä tilanteessa; kesän ensimmäinen kiertue oli loppumassa ja toinen alkamassa. Leroksen ja Lesboksen saarilla sekä Lavrion ja Elefsinan kaupungeissa vieraillut työryhmä sai kertoa kokemuksistaan omaa kiertuetta aloittavalle ryhmälle. Samalla päästiin keskustelemaan kiertuetta aloittavan ryhmän suunnitelmista ja odotuksista.

Aloitimme työskentelyn pienissä ryhmissä. Kiertueen tehnyt ryhmä analysoi tehtyä työtä. Aloittava ryhmä lähetettiin pienelle aikamatkalle, jonka tarkoituksena on matkata kiertueen loppumispäivään ja muistella kuinka kaikki sujui. He tekivät kolme erilaista skenariota; utopian, realistisen positiivisen kiertueen sekä katastrofiskenarion. Tarinat avasivat erilaisia mahdollisia kiertueita ja tietenkin kun asialla on tarinankerronnan ammattilaiset, niistä ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

TElefsina_Maria Ahlrot2016unnelma vakavoitui kun alettiin kuunnella kiertueensa päättävien ryhmien kertomuksia. Tämän kiertueen rankimmat ja samalla tärkeimmät hetket oli koettu pakolaisleireillä. Päätös esiintyä ja tehdä työpajoja yksin tulleiden lasten ja nuorten kanssa oli kypsynyt vasta kiertueella. Käytännön järjestelyt ja lupa saada osallistua vaati pitkiä neuvotteluja, mutta niissä onnistuttiin.

Yksi Meeting the Odyssey projektin tavoitteista on kehittää taiteilijoiden osaamista ja siksi keskustelimme myös oman mukavuusalueen ulkopuolella olemista. Tilaa jossa vanhat mallit eivät toimi ja olemista leimaa epävarmuus. On testattava uusia tapoja toimia ja tehtävä yhteistyötä tuntemattomien kanssa. Edellisinä vuosina suurin haaste oli työryhmän jäsenten väliset kulttuuriset erot sekä oman tilan katoaminen ahtaassa purjelaivassa. Nyt vastassa oli todellinen hätä, jonka edessä moni tunsi avuttomuutta. Ihmisten kohtaaminen esityksissä sekä työpajoissa antoi leireillä oleville selvästi iloisia hetkiä ja sen oli vain riitettävä sillä hetkellä.

Omista rutiineista luopuminen voi vapauttaa

Blogin otsikkokuvassa näyttelijät tulevat yllätetyksi kesken esityksen Lesvoksen pakolaisleirillä. Näyttämöllä olevasta “tyhjästä” pahvilaatikosta juoksee pieni poika ja pakottaa esiintyjät improvisoimaan. Sopeutuminen uusiin yllättäviin tilanteisiin alkaa näyttelijöiden mukaan olevan tässä vaiheessa jo pysyvä, tuttu tila.

Joustaminen, joustaminen ja vielä kerran joustaminen oli kiertueen päättävän ryhmän neuvo Kreikassa kiertuetta aloittavalle ryhmälle. Vastoinkäymisiä ei kannata jäädä pohtimaan pitkään, vaan on ongelmat on ratkaistava nopeasti, parhaalla mahdollisella tavalla. Joustamisen lisäksi kehoitettiin tarkistamaan luvatut asiat aina henkilökohtaisesti paikan päällä.

Valta ja vastuu Euroopan tason projektissa puhutti pitkään. Haastavaa oli toimina tilanteissa, joissa vastuu oli maantieteellisesti kaukana itse toiminnasta. Kuinka esimerkiksi ranskalainen viestintävastaava motivoituu markkinoimaan esityksiä Berliisissä tai kuinka Helsingissä oleva tekninen päällikkö ratkoo ongelmia Opolen kaupungissa Puolassa. Paikalliset yhteyshenkilöt nousevat tietenkin arvoon arvaamattomaan, mutta resurssit eivät aina riitä asioiden varmistamiseen. Joskus on tyydyttävä toiseksi parhaaseen tulokseen.

Kokemusten jakaminen tuntui saavan todellisen merkityksen juuri sillä hetkellä. Kertojat olivat tuttuja kahden edellisen projektivuoden takaa ja kuulioilla oli todellinen halu ja tarve ymmärtää tulevia kiertueolosuhteita.

Kuinka ymmärtää oman työn merkitys koko projektille, puhumattakaan Euroopan unionin ohjelmatasosta.

Taiteilija ja tutkija Alexanros Mistriotis tuli mukaan työpajan loppuvaiheen keskusteluun ja esitteli omaa työtään projekti ulkoisen arvioinnin tekijänä. Mistrios johdatteli työryhmän pohtimaan omaa työtään ja koko projektia osana Euroopan Unioinin strategiaa. Hänen näkökulmansa on kriittinen ja kysyvä: ymmärrämmekö mitä politiikkaa ja kehityskulkua tuemme? Kenen tarinoita kerromme? Keskustelu oli polveilevaa ja samalla erittäin hedelmällistä.

Mistriotis puhui vallan ja resurssien pakenemisesta pois paikallisilta. Kuinka motivoitua tekemään työtä kasvottomien määräysten mukaan tai ymmärtää kuinka voi vaikuttaa oman alueensa asioihin. Keskustelussa nousi esiin poliitikkojen ja kansalaisten vieraantuminen toisistaan.

Yhteisöllisuuden rakentaminen ja tiivis vuoropuhelu nähtiin ratkaisuna välillä toivottomaltakin tuntuvaan tilanteeseen. Eli palattiin projektin tavoitteisiin ja taiteen mahdollisuuteen avata uusia näköaloja ja luoda vuoropuhelua. On toimittava tarina ja ihminen kerrallaan. Toivottava, että se pahvilaatikosta ilmestynyt pikkupoika ja moni muu saarilla oleva pakolainen on saanut pienen toivon kipinän tai ainakin unohtanut ikävän tilanteen hetkeksi.

Ehkä tämän ja monen muun samankaltaisen projektin ansiosta myös äänestäjät ja päättäjät tekevät kaikkensa, jotta kaikilla meillä olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet turvalliseen ja hyvään elämään. Jotta se on mahdollista on ymmärrettävä että on vain me, ei me ja ne toiset.

Elefsina_arkeologinen alue_tie
Elefsinan arkeologinen alue oli yksi antiikin tärkeimmistä uskonnollisista keskuksista. Siellä kävely sai pohtimaan mitä meistä on jäljellä parin tuhannen vuoden päästä.

 

 

 

Voiko pakolaisuuteen eläytyä teatteriesityksessä? 

Tuli koettua vuoden ravisuttavin teatterielämys. Olin tekemässä kolme vuotisen Meeting the Odyssey projektin arviontia Italiassa ja sain nähdä esityksiä, joista erityisesti pakolaisteemainen, yleisöä osallistava, esitys tuo vieläkin liikutuksen tunteen. Oma työni on auttaa Meeting the Odyssey:n tekijöitä arvioimaan ja kehittämään omaa tuotannollista toimintaansa, jonka lopputuloksena ovat sekä esitykset, että kansainvälisessä yhteistyössä luodut verkostot ja osaaminen.

Paikallinen puhallinorkesteri soittaa tuttuja sävelmiä ja improvisoi välillä hurjia riitasointuja. Mitä tämä on?
Paikallinen puhallinorkesteri soittaa tuttuja sävelmiä ja improvisoi välillä hurjia riitasointuja. Mitä tämä on?

Palaan tuotannolliseen puoleen myöhemmin, mutta ensin heittäydyn oman kokemukseni vietäväksi. Olimme siis Castiaglionecello linnan pihalla Rosignanon kaupungissa 80 km Firenzestä rannikolle.  Kuuntelemme ulkoilmakonserttia. Soitto hiljenee ja paikalle ryhtää epätoivoinen nainen, joka heittää metallisen vesiastian orkesterin johtajan jalkoihin. Yleisö vetää henkeä ja nainen kertoo olevansa pakomatkalla tai näin oletan, sillä en osaa italiaa. Analyysille ei ollut siinä aikaa, sillä samalla paikalle ryntää joukko matkalaukkuja raahaavia ihmisiä. He ryntäävät ohitsemme ja ylös portaita. Esitys alkoi ja me liityimme joukon jatkoksi. Olimme yleisö ja olimme osa esitystä. Saimme katsoa kuinka pakomatka eteni ja olla itse pakomatkalla.

Kolme naista nauttivat iloisesti illallista alaston nainen tarjoiluastiana.
Kolme naista nauttivat iloisesti illallista alaston nainen tarjoiluastiana.

Taiteellinen johtaja Tatiana Pryiatkina-Weinstein ja taiteilija Kaisa Salmi olivat luoneet kohtauksia, joissa paperittomat maahanmuuttajat muuttuvat näkymättömäksi ja elävät omassa maailmassaan hyvinvointiyhteiskuntamme keskellä. Esiintyjät olivat paikallisia pakolaisteemasta kiinnostuneita taiteilijoita tai harrastajia.

Kuljimme läpi pimeiden käytävien, joissa kahisivien muovien alla kuului hengitystä. Meidän silmät ja korvat tarkistettiin ja jännitimme pääsemmekö jatkamaan. Tunnepitoisin kohtaaminen oli lopussa kun meidät toivotettiin tervetulleiksi ystävällisin ilmein, sanoin ja halauksin. Mikä helpotus.

Taiteellisesti onnistunut, koskettava esitys, onko muulla väliä?

Meeting the Odyssey on sosiaalinen teatteriprojeti, jonka tavoitteena on luoda kohtaamisia Euroopan eri maista tulevien esittävän taiteen tekijöiden kesken sekä toiseksi taiteilijoiden ja vierailupaikkojen asukkaiden kesken Itämerellä (2014) ja Välimerellä (2015, 2016). Kuvailemani esitys onnistui mielestäni tehtävässään upeasti. Mitä tästä esimerkistä voisi oppia? Kuinka on mahdollista purjehtia vieraaseen kaupunkiin ja löytää yleisö sekä saada paikalliset osallistumaan esityksen tekemiseen? Tarvitaan ainakin:

Odyssey matkalla kotiin on tuttu eurooppalainen tarina, johon on helppo samaistua
Odyssey matkalla kotiin on tuttu eurooppalainen tarina, johon on helppo samaistua

Visio, yhteinen unelma, joka sytyttää työryhmän. Meeting the Odysseyn visio on vahvistaa kulttuurien välistä vuoropuhelua taiteen avulla. Laivalla purjehtivat teatterintekijät muuttuvat pakostakin yhteisöksi, mutta kuinka kokea yhteisöllisyyttä kaukana asuvien ihmisten kanssa? Maailmanlaajuinen ystävyys tuskin koskaan toteutuu, mutta se ei tarkoita, että pitäisi lakata yrittämästä.

Vasemmalla Matilda pitämässä kiitospuhetta työryhmälle.
Vasemmalla Matilda pitämässä kiitospuhetta työryhmälle.

Johtaja, joka pitää unelman elävänä ja näyttää sen arkisen työn keskellä. Vaikka kyse on kollektiivisesta tekemisestä, on jollain oltava päävastuu. Meeting the Odyssey:n projektipäällikkö Matilda von Weissenberg  on viime kädessä vastuussa projektista, vaikka kiertueiden eri vaiheiden vastuut jakaantuvat eri ihmisten kesken. Ohjaaja on avainhenkilö taiteellisen produktion ilmapiirin luomisessa ja kiertuemanagerilla suuri vastuu käytännön asioiden sujuvuudesta. Palkka ei ole suuri, joten palkkio on jokaiselle merkityksellisen työn tekemisen mahdollisuudesta.

Meeting the Odyssey on monelle ainutkertainen kokemus, jossa tiivis työskentely ja purjehtiminen monikielisessä ja erilaisiin työkulttuureihin tottuneista ihmisistä vie pois omalta mukavuusalueelta. Vaikka taiteilijat ovat tunteiden ilmaisun ammattilaisia, ei motivaation ja innostuksen ylläpitäminen aina ole helppoa.

Paikallinen vastuuhenkilö, joka tuntee alueen ja saa avainhenkilöt innostumaan.  Limonaia Teatro tuottajalla Michele Panellalla on hyvät verkostot, joiden avulla hän sai jopa Rosignanon kaupungin johtavan virkanainsen osallistumaan instant esityksen tekoon. Matkailupäällikkö järjesti tervetuliaisjuhlan ja paikalliset taiteilijat auttoivat taiteellista johtajaa ja visuaalista suunnittelijaa luomaan toimivan kokonaisuuden. Yleisössä olikin sitten paljon esitykseen tekijöiden läheisiä.

Aika ja tila kokemusten reflektointiin ja oppimiseen

Meeting the Odysseyn projektissa on toteutettu jatkuvaa itsearviointia soveltaen 3×3 mallia. Mahdollisuuksien mukaan on järjestetty arviointityöpaja kiertueen alussa, keskivaiheille ja lopussa. Kuvailemani matka oli ajoitettu tämän vuoden viimeisiin esityksiin Italiassa ja ennen kotiinlähtöä kokoonnuimme arvoimaan kiertueen onnistumista teatteri Limonia Teatrossa.

Jokainen pohti ensin omien tavoitteiden onnistumista sekä nimesi mielestään onnistuneimman kohtaamisen paikallisen yleisön kanssa.
Jokainen pohti ensin omien tavoitteiden onnistumista sekä nimesi mielestään onnistuneimman kohtaamisen paikallisen yleisön kanssa.
Ohjaaja Tatiana Priyatkina-Weinstein arvioi oman ryhmän esitystä pohtien sosiaalisen esityksen tekemistä.
Ohjaaja Tatiana Priyatkina-Weinstein arvioi oman ryhmän esitystä pohtien sosiaalisen esityksen tekemistä.

Arviointityöpajan tavoitteena oli pysähtyä miettimään olivatko kiertueen alussa määritellyt tavoitteet toteutuneet jokaisen kohdalla ja kuinka kohtaaminen paikallisen yleisön kanssa onnistui. Kaikkea ei voi käsitellä samalla kertaa, joten valitsimme projektin tavoitteena olevan kohtaamisen paikallisten taiteilijden ja yleisön kanssa.

Seuraavaksi siirryttiin ajatusten jakamiseen ja yhteiseen pohdintaan pienissä ryhmissä. Vaikka kaikkia painoi ja pitkän kiertueen aiheuttama väsymys ja ikävä kotiin, keskustelua käytiin vilkkaasti.

Kolmas ja viimeinen vaihe oli sitten ryhmiäkeskustelun tulosten jakaminen ja yhteisten parannusehdotusten tekeminen seuraavalle ja projektin viimeiselle vuodelle. Yhteinen keskustelu nauhoitettiin ja tulokset vaikuttavat seuraavan vuoden suunnitteluun.

Get lost and accept it oli monen oivallus. Meeting the Odyssey on heittäytymistä tuntemattomaan, odottamattomia kohtaamisia, otteen menettämistä ja uuden näkökulman löytämistä. Yhdessä asiassa ei kuitenkaan toivota uudistuksia ja se on ruoka. Laivakokki on tärkeä tunnelma luoja. Ystävyys syntyy hyvän ruuan äärellä ja tuntematon on parempi kohdata täydellä vatsalla.

Kuka lukee käsikirjoja tai oppaita, osa 2

Mikä saa sinut perehtymään käsikirjaan tai oppaaseen niin perusteellisesti, että muutat omaa toimintaasi? Kerroin edellisessä kirjoituksessani putkiaivoisesta juoksutreenistäni, jossa otin harjoitustaulukon juoksuoppaasta, toteutin sen ja juoksin maratonin. Tekstiä oli 100 sivua, mutta toiminnan sai aikaan tuo yhden sivun taulukko. Yhdellä silmäyksellä sain ohjeen, joka muokkasi toimintaani, kunnes olin saavuttanut tavoitteeni.

Kolmas lähde Nyt minulla on pöydälläni kolme opastavaa kirjaa, joita olen selannut ja pohtinut mikä niistä voisi muuttaa toimintaani. Kyse on Kolmannen lähteen julkaisuista, jotka sain mukaani heidän loppuseminaaristaan viime viikolla.  Kolmas lähde on jo viiden vuoden ajan kannustanut, tutkinut ja luonut työkaluja kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen yhdistyksille, jotta ne ryhtyisivät tuottamaan palveluita muun yhdistystoiminnan lisäksi. Vaikuttava hanke, jonka tulokset on paketoitu näiksi, ja muutamaksi muuksikin julkaisuksi.

Uuden luominen ei tapahdu yhden kehittäjän voimin

Erityisesti satasivuiset Handbook ja Casebook tulevat varmasti kuulumaan yhdistysten peruskirjastoon. Suosittelen niitä omille opiskeijoilleni, joiden opinnäytetyöt liittyvät yhdistysten tuottamiin palveluihin. Handbookin alussa on ohjeistus, jonka avulla voi alkaa tutustua tuhtiin tietopakettiin. Seurasin ohjetta lukea projektipäälliköiden ja yhdistyskehittäjien TOP-listoja ja tykästyin erityisesti Kirsi Airaksisen ohjeeseen tehdä kaikki hänen TOP-valinnat tehtäväksi ryhmätyönä tai vähintään pareittain (s. 120). Tämä ohje pätee mielestäni kaikkiin kehittämistehtäviin niin yhdistyksissä kuin muissakin organisaatiomuodoissa. Yksinäiset kehittäjät harvoin saavat aikaan pysyvää muutosta.  Käsikirja/Hankbook on hyvä sana näille kirjoille; ne on hyvä olla käden ulottuvilla.

Kolmannen lähteen tilaama Yhdistysten strategiaopas sen sijaan on helposti mukana kulkeva  kysymys- ja ohjeistuskokoelma. Runsas kuvitus ja jako Näe, Koe, Tee osioon miellytti heti. Kartat ja kompassi ovat kivaa kuvitusta, hyviä metaforeja. Taisin löytää oppaan, jonka tekijät ovat pohtineet samoja asioita kuin minäkin!  Oppaan pitää olla yksinkertainen, kolme asiaa on helppo muistaa ja matkametafora kuvaa hyvin yhteistä kehittämistä. Olisi tietenkin ollut kiva saada oma opas julkaistua, ennen kuin näin tämän, mutta samatyyppiset oivallukset syntyvät usein monessa paikassa yhtä aikaa. Juha Heikkala, Pekka Krook ja Helena Pekkarinen ovat niin kokeneita asiantuntijoita, että otan tämän varmistuksena siitä, että oppaani rakenne voi toimia.

Projektipäälliköiden yhteissuunnittelu
Tässä kuvassa kello on 15.45 ja tilan täyttää innokas uusien kehittämisideoiden pohdinta. Takana on iltapäivän luennot, monella koko päivän seminaari. Uskomatonta porukkaa!

Projektiarvioinnin oppaan sisältöä pääsin testailemaan projektipäälliköillä, Kolmannen lähteen loppuseminaarin jälkeen pidetyssä projektipäälliköiden yhteissuunnitteluiltapäivässä. Oli hienoa tavata tuttuja ja minulle uusia projektipäälliköitä. Erityistä mielenkiintoa herätti vastuukysymykset. Kuka on esimerkiksi vastuussa projektiarvioinnista? Toiset kokivat emo-organisaation tai ohjausryhmän olevan vastuussa siitä tai jos vastuu koettiin olevan itsellä, se saattoi tuntua lähinnä velvollisuutena. Samalla monissa hankkeissa tehdään päivittäistä oman toiminnan onnistumisen arviointia, mutta sitä ei mielletä samaksi asiaksi kuin virallista rajoittajan tai emo-organisaation arviontitoimintaa.

Seuraava askel onkin suunnitella kuinka rahoittajan, emo-organisaation ja hanketoimijoiden seuranta ja arviointi saataisiin entistä toimivammaksi kokonaisuudeksi.

 

 

 

 

 

 

Muotoiluvuosi aivopesi minut tehokkaasti

IMG_0908Muotoilin Sunnuntaina korvapuusteja ja pohdin yhtä ovenpielikeskustelua menneestä WDC-vuodesta. Puhuimme  Helsingin Sanomien artikkelista (21.3.), jossa kerrottiin WDC-loppuraportin julkaisusta. Jutussa  kiinnitettiin huomio Konsulttitoimisto Deloitten arviointiin, jonka mukaan WDC ei vastannut odotuksia. Syy oli Palvelumuotoilun keksintöjen ja tuotteiden vähäinen syntyminen.

Continue reading Muotoiluvuosi aivopesi minut tehokkaasti