Aikaa oivalluksille

Elokuinen lauantaiaamu tutulla uimarannalla on vielä kesäinen. Aurinko lämmittää ja ilma on tyyni. Vesi on jo vähän viilentynyt, mutta vielä voi uida pitkin nautinnollisin vedoin. Vuosien varralla aamu-uimarit ovat tulleet tutuiksi ja puhumme niitä näitä. Talvisin kommentoimme keliä ja veden lämpötilaa, näin kesällä voi jääda laiturin nokkaan pidemmäksi aikaan juttelemaan. Tänään oli sellainen päivä.

Tapasin tutun, jonka tiedän opettavan läheisellä ala-asteella. Kysäisin kuinka uusi opetussuunnitelma vaikutaa hänen työnsä ja siinä vierähti tunti mielenkiintoisen oppimiskeskustelun parissa. Koulutaisten oman aktiivisuuden tukeminen ja tutkiva oppiminen ovat heille tuttuja tavoitteita, mutta tähän mennessä muutos on ollut tuskallisen hidasta. Nyt toivottavasti päästäisiin uuden rehtorin johdolla kunnolla vauhtiin.

Miksi koulu muuttuu niin hitaasti?

Muistin kuunnelleeni kesällä kasvatuspsykologian professori Kristi Longan haastattelua, jossa hän ehdottomasti oli sitä mieltä, että uusi opetussuunnitelma on hyvä, tosin se tulee parikymmentä vuotta liian myöhään! Samat uudistustarpeet oltiin tunnistettu jo 1990-luvulla, mutta silloin opettajien koulutus ja teknologian käyttömukavuus ei ollut sitä tasoa, että toimeen oltaisiin kunnolla päästy. Lonka antoi tosin kiitosta peruskoulun opettajille, jotka jo monissa kouluissa ovat kehittäneet oppilaskeskeistä opetusta. Ongelmaksi hän kuvasi lähinnä yliopistot, joissa aineopettajat opiskelevat liikaa vanhan opettaja kertoo, oppilaan kirjoittavat mallin mukaan.

Entä mikä hidastaa naapurikoulun muutosta? Uimakaverini vastauksessa yllätyksellistä oli vanhempien muutosvastarinta. Lapset innostuvat ongelmien ratkaisusta ja omatoimisuudesta, mutta vanhemmat ovat huolissaan siitä, etteivät lapset opi oikeita asioita. Vertailukohdaksi otetaan oma koulu parikymmentä vuotta sitten, ei tämän tai huomisen yhteiskunta. Eihän vanhemmat koulun toiminnasta päätä, mutta näin perinteisen opettajakeskeisin opetuksen kannattavat saavat tukea omalle työskentelytavalleen.

Miten säilyttää motivaatio ja mielenkiinto oppimiseen?

Suomalainen koulu on viime vuosina saanut paljon kiitosta hyvistä oppimistuloksista. Osataan lukea ja laskea, mutta  koulussa ei oikein viihdytä. Uudessa opetussuunnitelmassa korostetaankin pedagogiikkaa, jonka avulla oppilaiden motivaatio ja mielenkiinto oppimiseen lisääntyisi. Tätä mekin ammattikorkeakoulussa pohdimme. Liian moni koulutuspaikan saanut, jää valmistumatta ja vailla tutkintoa. Kaikkeen emme veny, mutta hyvät neuvot ovat tarpeen.

Ennen kuin pulahdimme vielä kerran uimaan totesimme, että eihän kukaan jaksa opiskella yksin. Kristi Lonka (2015) ilmaisee saman kirjassaan Oivaltava oppiminen siten, että kaikki oppiminen on luovaa toimintaa, joka syntyy vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Yhdessä jaksetaan ponnistella myös epämukavuusalueella ja toivon mukaan päästä myös siihen kuuluisaan flow-tilaan.

sukellus

 

 

Advertisements

Voiko pakolaisuuteen eläytyä teatteriesityksessä? 

Tuli koettua vuoden ravisuttavin teatterielämys. Olin tekemässä kolme vuotisen Meeting the Odyssey projektin arviontia Italiassa ja sain nähdä esityksiä, joista erityisesti pakolaisteemainen, yleisöä osallistava, esitys tuo vieläkin liikutuksen tunteen. Oma työni on auttaa Meeting the Odyssey:n tekijöitä arvioimaan ja kehittämään omaa tuotannollista toimintaansa, jonka lopputuloksena ovat sekä esitykset, että kansainvälisessä yhteistyössä luodut verkostot ja osaaminen.

Paikallinen puhallinorkesteri soittaa tuttuja sävelmiä ja improvisoi välillä hurjia riitasointuja. Mitä tämä on?
Paikallinen puhallinorkesteri soittaa tuttuja sävelmiä ja improvisoi välillä hurjia riitasointuja. Mitä tämä on?

Palaan tuotannolliseen puoleen myöhemmin, mutta ensin heittäydyn oman kokemukseni vietäväksi. Olimme siis Castiaglionecello linnan pihalla Rosignanon kaupungissa 80 km Firenzestä rannikolle.  Kuuntelemme ulkoilmakonserttia. Soitto hiljenee ja paikalle ryhtää epätoivoinen nainen, joka heittää metallisen vesiastian orkesterin johtajan jalkoihin. Yleisö vetää henkeä ja nainen kertoo olevansa pakomatkalla tai näin oletan, sillä en osaa italiaa. Analyysille ei ollut siinä aikaa, sillä samalla paikalle ryntää joukko matkalaukkuja raahaavia ihmisiä. He ryntäävät ohitsemme ja ylös portaita. Esitys alkoi ja me liityimme joukon jatkoksi. Olimme yleisö ja olimme osa esitystä. Saimme katsoa kuinka pakomatka eteni ja olla itse pakomatkalla.

Kolme naista nauttivat iloisesti illallista alaston nainen tarjoiluastiana.
Kolme naista nauttivat iloisesti illallista alaston nainen tarjoiluastiana.

Taiteellinen johtaja Tatiana Pryiatkina-Weinstein ja taiteilija Kaisa Salmi olivat luoneet kohtauksia, joissa paperittomat maahanmuuttajat muuttuvat näkymättömäksi ja elävät omassa maailmassaan hyvinvointiyhteiskuntamme keskellä. Esiintyjät olivat paikallisia pakolaisteemasta kiinnostuneita taiteilijoita tai harrastajia.

Kuljimme läpi pimeiden käytävien, joissa kahisivien muovien alla kuului hengitystä. Meidän silmät ja korvat tarkistettiin ja jännitimme pääsemmekö jatkamaan. Tunnepitoisin kohtaaminen oli lopussa kun meidät toivotettiin tervetulleiksi ystävällisin ilmein, sanoin ja halauksin. Mikä helpotus.

Taiteellisesti onnistunut, koskettava esitys, onko muulla väliä?

Meeting the Odyssey on sosiaalinen teatteriprojeti, jonka tavoitteena on luoda kohtaamisia Euroopan eri maista tulevien esittävän taiteen tekijöiden kesken sekä toiseksi taiteilijoiden ja vierailupaikkojen asukkaiden kesken Itämerellä (2014) ja Välimerellä (2015, 2016). Kuvailemani esitys onnistui mielestäni tehtävässään upeasti. Mitä tästä esimerkistä voisi oppia? Kuinka on mahdollista purjehtia vieraaseen kaupunkiin ja löytää yleisö sekä saada paikalliset osallistumaan esityksen tekemiseen? Tarvitaan ainakin:

Odyssey matkalla kotiin on tuttu eurooppalainen tarina, johon on helppo samaistua
Odyssey matkalla kotiin on tuttu eurooppalainen tarina, johon on helppo samaistua

Visio, yhteinen unelma, joka sytyttää työryhmän. Meeting the Odysseyn visio on vahvistaa kulttuurien välistä vuoropuhelua taiteen avulla. Laivalla purjehtivat teatterintekijät muuttuvat pakostakin yhteisöksi, mutta kuinka kokea yhteisöllisyyttä kaukana asuvien ihmisten kanssa? Maailmanlaajuinen ystävyys tuskin koskaan toteutuu, mutta se ei tarkoita, että pitäisi lakata yrittämästä.

Vasemmalla Matilda pitämässä kiitospuhetta työryhmälle.
Vasemmalla Matilda pitämässä kiitospuhetta työryhmälle.

Johtaja, joka pitää unelman elävänä ja näyttää sen arkisen työn keskellä. Vaikka kyse on kollektiivisesta tekemisestä, on jollain oltava päävastuu. Meeting the Odyssey:n projektipäällikkö Matilda von Weissenberg  on viime kädessä vastuussa projektista, vaikka kiertueiden eri vaiheiden vastuut jakaantuvat eri ihmisten kesken. Ohjaaja on avainhenkilö taiteellisen produktion ilmapiirin luomisessa ja kiertuemanagerilla suuri vastuu käytännön asioiden sujuvuudesta. Palkka ei ole suuri, joten palkkio on jokaiselle merkityksellisen työn tekemisen mahdollisuudesta.

Meeting the Odyssey on monelle ainutkertainen kokemus, jossa tiivis työskentely ja purjehtiminen monikielisessä ja erilaisiin työkulttuureihin tottuneista ihmisistä vie pois omalta mukavuusalueelta. Vaikka taiteilijat ovat tunteiden ilmaisun ammattilaisia, ei motivaation ja innostuksen ylläpitäminen aina ole helppoa.

Paikallinen vastuuhenkilö, joka tuntee alueen ja saa avainhenkilöt innostumaan.  Limonaia Teatro tuottajalla Michele Panellalla on hyvät verkostot, joiden avulla hän sai jopa Rosignanon kaupungin johtavan virkanainsen osallistumaan instant esityksen tekoon. Matkailupäällikkö järjesti tervetuliaisjuhlan ja paikalliset taiteilijat auttoivat taiteellista johtajaa ja visuaalista suunnittelijaa luomaan toimivan kokonaisuuden. Yleisössä olikin sitten paljon esitykseen tekijöiden läheisiä.

Aika ja tila kokemusten reflektointiin ja oppimiseen

Meeting the Odysseyn projektissa on toteutettu jatkuvaa itsearviointia soveltaen 3×3 mallia. Mahdollisuuksien mukaan on järjestetty arviointityöpaja kiertueen alussa, keskivaiheille ja lopussa. Kuvailemani matka oli ajoitettu tämän vuoden viimeisiin esityksiin Italiassa ja ennen kotiinlähtöä kokoonnuimme arvoimaan kiertueen onnistumista teatteri Limonia Teatrossa.

Jokainen pohti ensin omien tavoitteiden onnistumista sekä nimesi mielestään onnistuneimman kohtaamisen paikallisen yleisön kanssa.
Jokainen pohti ensin omien tavoitteiden onnistumista sekä nimesi mielestään onnistuneimman kohtaamisen paikallisen yleisön kanssa.
Ohjaaja Tatiana Priyatkina-Weinstein arvioi oman ryhmän esitystä pohtien sosiaalisen esityksen tekemistä.
Ohjaaja Tatiana Priyatkina-Weinstein arvioi oman ryhmän esitystä pohtien sosiaalisen esityksen tekemistä.

Arviointityöpajan tavoitteena oli pysähtyä miettimään olivatko kiertueen alussa määritellyt tavoitteet toteutuneet jokaisen kohdalla ja kuinka kohtaaminen paikallisen yleisön kanssa onnistui. Kaikkea ei voi käsitellä samalla kertaa, joten valitsimme projektin tavoitteena olevan kohtaamisen paikallisten taiteilijden ja yleisön kanssa.

Seuraavaksi siirryttiin ajatusten jakamiseen ja yhteiseen pohdintaan pienissä ryhmissä. Vaikka kaikkia painoi ja pitkän kiertueen aiheuttama väsymys ja ikävä kotiin, keskustelua käytiin vilkkaasti.

Kolmas ja viimeinen vaihe oli sitten ryhmiäkeskustelun tulosten jakaminen ja yhteisten parannusehdotusten tekeminen seuraavalle ja projektin viimeiselle vuodelle. Yhteinen keskustelu nauhoitettiin ja tulokset vaikuttavat seuraavan vuoden suunnitteluun.

Get lost and accept it oli monen oivallus. Meeting the Odyssey on heittäytymistä tuntemattomaan, odottamattomia kohtaamisia, otteen menettämistä ja uuden näkökulman löytämistä. Yhdessä asiassa ei kuitenkaan toivota uudistuksia ja se on ruoka. Laivakokki on tärkeä tunnelma luoja. Ystävyys syntyy hyvän ruuan äärellä ja tuntematon on parempi kohdata täydellä vatsalla.

Etsitään energian lähteitä!

Lämpimän kesän jälkeen energiaa riittää ja nyt on hyvä pohtia kuinka innostusta ja virtaa löytyy vielä marraskuun räntäsateessakin. Tänään olen suunnitellut syksyn ensimmäisiä lähipäiviä ja seminaariohjelmaa kulttuurituotannon ylemmän AMK-tutkinnon opiskelijoille. Mukana on monta kollegaa ja useita suunnitelmia, mutta homma pysyy kasassa ihan mukavasti. Ajattelen tämän hetken ryhmää, joka opiskelee paljon etänä oman työn ohessa ja myös kesäaikaan. Toivottavasti siihen on löytynyt energiaa helteestä huolimatta.

kuva

Voisiko koulutuksesta saada energiaa ja innostusta?

Olen monen vuoden ajan saanut seurata tuottajien opiskelua tutoropettajana sekä opinnäytetöiden ohjaajaana. Olen ihaillen ihmetellyt ryhmän taitoa tukea toisiaan ja yhdistää opinnot työhön ja muuhun elämään. Yksi onnistumisen salaisuuksista on opintojen työelämälähtöisyys. Opinnäytetyö tehdään tavallisesti kehittäen oman työpaikan toimintaa ja silloin oma työ ja opinnot sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi. Ei mikään helppo yhdistelmä, mutta tuottajat ovat tavallisesti hyviä organisoimaan ja tässä se taito on todella tarpeen.

Koulutuksesta tulee monelle vertaisryhmä, jossa ei ole oman työpaikan tuttuja rooleja, vaan voi käsitellä omaa työtään yhdessä muiden kanssa uusista näkökulmista. Töissä tulee keskusteltua palveluiden tuotteistamisesta, visioista, johtamisesta, uusista yleisöistä, ennakoinnista ja strategioista, mutta mitä niiden sanojen takana todella? Oman toiminnan analysointi ja kehittäminen teorian avulla auttavat ymmärtämään entistä paremmin oman työn merkityksen ja mahdollisuudet laajemmassa kontekstissa. Parhaassa tapauksessa tämä eduskunnan tulevaisuusvaliokunnassakin keskusteltu sisäinen motivaatio ja innostus, voivat vahvistua.

Olen itse kokenut opinnot töiden ohella tärkeiksi ja tänä vuonna ilmoittauduin itsekin avoimeen yliopistoon. En kuitenkaan kerro minne ja mitä, sillä se on minun oma salaisuuteni. Kerään siitä kaiken energian mitä voin ja varmasti hyödynnän sitä myös työssäni. Yhden tavoitteen voin kuitenkin paljastaa: haluan kokea opiskelijan roolin ja ymmärtää sitä kautta miten opinnot on parasta toteuttaa.

Kulttuurituotannon ylempi AMK-koulutus alkaa tammikuussa 2015 ja haku on 8.-22.9.2014. Tervetuloa innostumaan meidän kanssamme!